Oma neuvolatätini on mukava. Tultiin kyllä ihan heti juttuun eikä hän turhia pelottele vaan kertoo asiallisesti faktat kaikesta. Jättiläisvauvaa ei näillä näkymin tänne ole tulossa, huh!
Viikot ovat vierineet mukavasti lomaillessa. Heräilen yleensä kympin pintaan ilman herätyksiä.. Ekat pari viikkoa olin järjestänyt kaikkea tekemistä heti aamupäivään, mutta kun kello 12 istuin sohvalla ja ihmettelin mitäs sitten, totesin että fuck it- minä nukun nyt niin paljon ja myöhään kun huvittaa.
Raskausviikkolla 36+6 oli neuvola, jossa kaikki näytti normaalilta. Paino pysynyt samana, verenpaineet myöskin. Vauva oli raivotarjonnassa. Sf-mitta 31,5cm. Eli puoli senttiä oli vaan kasvanut mitta kahdessa viikossa. Mulle ei vauvan painosta oo kukaan sanonut yhtään mitään. Kai se siinä normeissa menee kun muuten kaikki ok.
Tänään olin taas neuvolassa rv 38+5 ja olipa outoa mennä sinne kello 13.30
Oon aina mennyt aamusta tai aamupäivästä ja tää olikin outoa kun heräilin tänään jostain syystä ennen kahdeksaa eikä uni tullut enää. Siinä sitten ehti hyvin siivoilla ja syödä sekä tappaa aikaa candy crushin avulla :D
Painoa oli kilon verran enemmän kun kaks viikkoa sitten, mut veikkaan et syöminen ja pari kuppia kahviakin vaikuttaa tähän. Eiks aamupaino oo aina matalin? Nyt kun olikin keskellä päivää mitattu.
Tässä parin viikon sisällä oli yhtenä päivänä outoa vatsakipua. Makasin sohvalla ja tuntui todella oudolta. Ei kipeältä mutta vatsa oli kovana. Aattelin että varmaan oli kyseessä harjoitussupistus! No nyt kun otettiin sf-mitta, oli se pienentynyt pari senttiä. Elikkäs bebe on laskeutunut! Käsikopelolla pää oli tosiaan jo tosi alhaalla ja kiinnittynytkin ilmeisesti. Neuvolatäti sanoi että todennäköisesti laskeutui silloin kun tunsin tuota outoa möyrintää. Viikko tai kaksi tässä kuulemma menee. Ei tosiaan voi tarkasti sanoa milloin poitsu syntyy, mutta veikkaus oli ettei ainakaan paria viikkoa yli tarvii odotella.
Nyt vaan rennosti joulun viettoon. Ollaan miehen kans suunniteltu jo että ensi vuonna ollaan kolmisin kotona! Ehkä siitä alkaakin meidän "oma" joulu. Nyt kun mä oon aina mennyt omalle äidille aattona, ja mies on oman äitinsä kanssa. Toivon ettei joulu mene sairaalassa, vaan bebe pysyy yksiössään vielä ainakin viikon verran. Toki paras olisi kun menisi vaikka pari päivää tammikuun puolelle. No, luonto päättää miten käy.
Ellei kummia käy, ens kerralla kirjoittelen kun ollaan saatu rakas konkreettisesti osaksi meidän pientä perhettä. <3
-C
maanantai 21. joulukuuta 2015
perjantai 27. marraskuuta 2015
Äitiyslomalla
Mä olen äitiyslomalla! Käytin vikan kesälomaviikonkin pois joten jäin vielä viikkoa aiemmin kotiin. Jalkahoidossa käyty, uimaankin oon kerennyt. Perussiivousta päivittäin, kavereita ja lepoa. Nyt oonkin flunssassa ja sain tarkan ohjeistuksen mieheltä: "ota kuuma suihku, onepiece päälle, villasukat jalkaan, kuumaa teetä hunajalla ja lepäät sohvalla koko päivän." Nyt mä vaan olen.
Rautatabletit ei sovi mulle. Vatsa menee kovaksi, pierettää kokoajan. Enkä halua piereskellä julkisilla paikoilla tai muutenkaan jos on muita paikalla kun minä itse. Herään joka yö 4-6 välillä pissalle, ja otan tabletin silloin c-vitamiini pillerin kera. Eli tyhjään vatsaan ja se saa jäädä imeytymään ihan rauhassa kun jatkan unia. Aamupalaani kuuluu ruisleipää, maustamatonta jogurttia sokeroimattomalla mehukeitolla ja sokerittomalla myslillä. Yleensä ainakin, sillon kun mittaan verensokereita, muuten saattaa jäädä koko aamiainen välistä. Ei vaan tee mieli ruokaa heti herättyä?
Niin eli jogurtin takia en vois rautaa syödä ennen aamiaista.
Mitäs muuta. Neuvolakäynnillä rv 32+1 oli paino pudonnut muutaman sadan gramman verran. Hemoglobiini oli pudonnut myöskin, nyt 101. Ei ilmeisesti toi rauta imeydy sit ollenkaan. Pitää muistaa säännöllisesti se ottaa jos vähän sais nostettua arvoja. Väsynyt en kuitenkaan ole, joten en nää tässä sen suurempaa vaaraa. Verenpaineet hyvät kuten aina :) 107/58
Sf-mitta on se mun pelko jonka oon neuvolassakin ilmaissut. Ihan vaan että vauva ei kasvaisi liian nopsaa. Pelottaa ajatus yli neljä kilosesta. Muuten ei oo tosiaan tullut minkäänlaista pelkoa synnytystä kohtaan, se paino vaan..
Neuvolassa piti olla ekaa kertaa mun uusi oma neuvolatäti, mutta tälle oli tullut joku este ja taas eri hoitaja kyseessä. Tavallaan ärsyttävää kun kukaan ei tunne mua millään lailla, eikä niitä toisaalta edes tunnu kiinnostavan. Ehkä sit ens käynnillä ois se "oma" neuvolatäti. Tämä täti oli muuten ensimmäinen tosi kovakourainen kun tunnusteli mahan päältä vauvan asentoa. Siis ihan sattui sisäelimiin :D Eikä hän osannut siltikään sanoa oliko vauva jo kääntynyt pää alaspäin. Kyllähän mä itse tiedän että oikein siellä on, kun liikkeet tuntuu yläosaan. Kova poika on liikkumaan nykyisin. Kai sitä voimaa on tullut jo niin paljon. No, no worries, sf-mitta oli 29cm joka oli tasan keskikäyrillä viikkoihin nähden.
Sit lääkärintarkastus oli tosta parin viikon päästä. Tasan rv 35.
Lääkäri oli sama kuin ekalla lääkärikäynnillä rv17. Siis niin nihkeä nainen ettei mitään rajaa. Mulla oli muutamia kysymyksiä jotka oli noiden edellisten viikkojen aikana noussut mieleen. Esimerkiksi voin tosi hyvin aamun ja päivän, jaksan touhuta, siivota, nähdä kavereita ja hoitaa kaikkia mahdollisia asioita mutta illalla tulee alavatsaan paineen tunnetta. Riippuu toki päivästä, mut välillä tunne on todella voimakaskin. Tää lääkäri vaan katto mua ja sanoi tyyliin "joooo" sit jatkoin puhumista ja vastaus oli taas jotain yhtä ympäripyöreetä, "kylläkyllä" niin että mitä? Vaikka oon päässyt tosi helpolla koko raskauden, ois kiva saada sit vastauksia "tuo on täysin normaalia" eikä mitään hymähtelyä.
Mun paino oli sen pari sataa grammaa noussut takaisin. Mut nyt kun viikkoja ei tosiaan ole jäljellä enää kovin montaa, en usko että painoa mitään kymmentä kiloa tulee. Ehkä sen pari kiloa, ja sen mä voinkin hyväksyä. Verenpaineet oli hyvät ja sf-mitta 31cm. Tasaisesti on kasvanut masu. Tietenkin toi sf-mitta riippuu mittaajastakin, mut onneks mennään siinä keskikäyrän paikkeilla. Ei ainakaan yli :D
Kyselin myös vauvan kokoa. Olin tietenkin lukenut etukäteen minkä kokoinen vauva on keskimäärin näillä viikoilla. Lääkäri ei tähänkään osannut juuta eikä jaata sanoa. Hassua kun muiden blogeissa näkee aina vaikka mitä painoarvioita ja muita, miksei multa pysty sit tätä kattoo?
Ultralla tarkisti vielä että pää tosiaan oli alaspäin ja näytti missä asennossa pieni siellä köllötteli. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä ihan kuvissakin tuo olento.
Kohdunsuu oli pehmennyt ja pituudeksi oli neuvolakorttiin merkattu 3cm. Tosi nopean sisätutkimuksen teki siis samalla, vauva kuulemma oli jo siellä alhaalla. Mahtaako tuo tarkoittaa että alkaa syntyä ajallaan, vai meneekö edes pari päivää yli. Hehe tammikuun puolella ois vaan paljon kivampi :)
-C
Rautatabletit ei sovi mulle. Vatsa menee kovaksi, pierettää kokoajan. Enkä halua piereskellä julkisilla paikoilla tai muutenkaan jos on muita paikalla kun minä itse. Herään joka yö 4-6 välillä pissalle, ja otan tabletin silloin c-vitamiini pillerin kera. Eli tyhjään vatsaan ja se saa jäädä imeytymään ihan rauhassa kun jatkan unia. Aamupalaani kuuluu ruisleipää, maustamatonta jogurttia sokeroimattomalla mehukeitolla ja sokerittomalla myslillä. Yleensä ainakin, sillon kun mittaan verensokereita, muuten saattaa jäädä koko aamiainen välistä. Ei vaan tee mieli ruokaa heti herättyä?
Niin eli jogurtin takia en vois rautaa syödä ennen aamiaista.
Mitäs muuta. Neuvolakäynnillä rv 32+1 oli paino pudonnut muutaman sadan gramman verran. Hemoglobiini oli pudonnut myöskin, nyt 101. Ei ilmeisesti toi rauta imeydy sit ollenkaan. Pitää muistaa säännöllisesti se ottaa jos vähän sais nostettua arvoja. Väsynyt en kuitenkaan ole, joten en nää tässä sen suurempaa vaaraa. Verenpaineet hyvät kuten aina :) 107/58
Sf-mitta on se mun pelko jonka oon neuvolassakin ilmaissut. Ihan vaan että vauva ei kasvaisi liian nopsaa. Pelottaa ajatus yli neljä kilosesta. Muuten ei oo tosiaan tullut minkäänlaista pelkoa synnytystä kohtaan, se paino vaan..
Neuvolassa piti olla ekaa kertaa mun uusi oma neuvolatäti, mutta tälle oli tullut joku este ja taas eri hoitaja kyseessä. Tavallaan ärsyttävää kun kukaan ei tunne mua millään lailla, eikä niitä toisaalta edes tunnu kiinnostavan. Ehkä sit ens käynnillä ois se "oma" neuvolatäti. Tämä täti oli muuten ensimmäinen tosi kovakourainen kun tunnusteli mahan päältä vauvan asentoa. Siis ihan sattui sisäelimiin :D Eikä hän osannut siltikään sanoa oliko vauva jo kääntynyt pää alaspäin. Kyllähän mä itse tiedän että oikein siellä on, kun liikkeet tuntuu yläosaan. Kova poika on liikkumaan nykyisin. Kai sitä voimaa on tullut jo niin paljon. No, no worries, sf-mitta oli 29cm joka oli tasan keskikäyrillä viikkoihin nähden.
Sit lääkärintarkastus oli tosta parin viikon päästä. Tasan rv 35.
Lääkäri oli sama kuin ekalla lääkärikäynnillä rv17. Siis niin nihkeä nainen ettei mitään rajaa. Mulla oli muutamia kysymyksiä jotka oli noiden edellisten viikkojen aikana noussut mieleen. Esimerkiksi voin tosi hyvin aamun ja päivän, jaksan touhuta, siivota, nähdä kavereita ja hoitaa kaikkia mahdollisia asioita mutta illalla tulee alavatsaan paineen tunnetta. Riippuu toki päivästä, mut välillä tunne on todella voimakaskin. Tää lääkäri vaan katto mua ja sanoi tyyliin "joooo" sit jatkoin puhumista ja vastaus oli taas jotain yhtä ympäripyöreetä, "kylläkyllä" niin että mitä? Vaikka oon päässyt tosi helpolla koko raskauden, ois kiva saada sit vastauksia "tuo on täysin normaalia" eikä mitään hymähtelyä.
Mun paino oli sen pari sataa grammaa noussut takaisin. Mut nyt kun viikkoja ei tosiaan ole jäljellä enää kovin montaa, en usko että painoa mitään kymmentä kiloa tulee. Ehkä sen pari kiloa, ja sen mä voinkin hyväksyä. Verenpaineet oli hyvät ja sf-mitta 31cm. Tasaisesti on kasvanut masu. Tietenkin toi sf-mitta riippuu mittaajastakin, mut onneks mennään siinä keskikäyrän paikkeilla. Ei ainakaan yli :D
Kyselin myös vauvan kokoa. Olin tietenkin lukenut etukäteen minkä kokoinen vauva on keskimäärin näillä viikoilla. Lääkäri ei tähänkään osannut juuta eikä jaata sanoa. Hassua kun muiden blogeissa näkee aina vaikka mitä painoarvioita ja muita, miksei multa pysty sit tätä kattoo?
Ultralla tarkisti vielä että pää tosiaan oli alaspäin ja näytti missä asennossa pieni siellä köllötteli. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä ihan kuvissakin tuo olento.
Kohdunsuu oli pehmennyt ja pituudeksi oli neuvolakorttiin merkattu 3cm. Tosi nopean sisätutkimuksen teki siis samalla, vauva kuulemma oli jo siellä alhaalla. Mahtaako tuo tarkoittaa että alkaa syntyä ajallaan, vai meneekö edes pari päivää yli. Hehe tammikuun puolella ois vaan paljon kivampi :)
-C
tiistai 20. lokakuuta 2015
Raskausdiabetes
Raskausdiabetes. Sepäs se. Tuomion sain ja nyt opetellaan sen kanssa elämään.
Sokerirasitukseen sain käskyn varata ajan rv 24-28, tiesin että ollaan reissussa rv 26-27 joten päätin hoitaa homman mahdollisimman nopsaan pois alta. Varasin omasta terveyskeskuksesta tasan rv 24 päivälle sokerirasituksen. Se oli keskiviikko. Mites kävikään, sairastuin edeltävänä launtaina kamalaan flunssapöpöön, joka muistaakseni oli pahin koko aikuisiällä kokemani. En esimerkiksi ennen tätä oo koskaan ottanut sairaslomaa töistä, nyt oli ihan pakko kun oksensin kaiken kiinteän sekä nesteet ulos sunnuntaina. Maanantaina menin sit lääkäriin, jossa lähinnä juteltiin lääkärin kanssa ja otettiin tulehdusarvot verikokeilla. Mulle tääkin oli jo iso juttu että suostuin "ylimääräisiin" verikokeisiin. Tulehdusarvot oli koholla ja sain astmalääkityksen kahdelle viikolle koska yskin myös keuhkoni pihalle. Flixotide ei kuulemma ole vaarallista vauvalle. Ventoline määrättiin sit rasituksesta aiheutuvaan yskään. Oon vanha astmaatikko joten lääkkeet ja niiden käyttö hyvinkin tuttua vaikka sellaisiin en vuosiin ookaan koskenut. Lääkäri painotti myös että sairastelu ei vaikuta keskiviikon sokerirasituksen mitenkään. Sovittiin keskiviikoksi uusinta verikoe tulehdusarvoille, eli aika monet verikokeet oli luvassa sille päivälle..
Ennen sokerirasitusta paastotaan 12 tuntia. Sunnuntai-tiistai kaikki ruoka ja juoma tuli ulos, joten olo oli muutenkin heikko tiistai-iltana jolloin tehtiin tortilloja miehen kanssa. Ja se oli ensimmäinen ruoka kolmeen päivään joka pysyi sisällä! Sitä vaan ihmettelen jos tää ei mitenkään vaikuttanut sokerirasituksen tulokseen..
Aamusta sit terveysasemalle ja verikokeisiin kun kutsuttiin. Kammoan niitä saatanan piikkejä mutta sairaanhoitaja oli mun kaverin äiti, joka tasan tarkkaan tiesi tästä kammosta ja osasi siinä jutella mukavia, niitä näitä. Hänen pojastaan on tulossa suurella todennäköisyydellä poikamme kummi, josta tää äitikin oli jo tietoinen. :D
Sit se sokerilitku naamaan, ei siinä, pahaahan se oli kun en niin makean ystävä muutenkaan ole. Tunnin odottelu kovilla penkeillä ja sit uus verikoe. Eka tunti meni kyllä aika nopsaan. Huh, kahdesta verikokeesta selvinneenä oli jo voittaja olo. Vika verikoe vielä siitä tunnin päästä ja pääsinkin jatkamaan matkaa. Kodin kautta toiseen paikkaan ottamaan vielä ne tulehdusarvot uusiksi. Olipa päivä ja kello oli jotain 12.
Seuraavana päivänä töissä mulle oli yritetty soittaa samantapaisesta numerosta kun neuvolan ajanvaraus. Tiesin heti että sokerirasituksen tuloksia ne yritti soitella, harmi vaan että kaikilla ei oo sellaista työtä että vois päivät pitkät vastailla omiin puheluihin. Seuraavana päivänä olin sit sattumalta puhelimen ääressä kun hoitaja soitti. Jeps, paastoarvo 5,4 toinen arvo 10,3 ja viimeisin 6,3
Eli paastoarvo oli siinä rajalla mitä se saisi olla. Oisko se terkkari sanonut et 5,3 on raja. Toka arvo sit just viitteen yli joka oli kymppi, ja viimeisin ainoo hyväksyttävä arvo. Sain kuulla siinä tuomion sitten että raskausdiabetes mulla on ja ruokavaliota pitää alkaa kattoa tarkemmin. Sain oma-neuvolaan monta sivua ohjeita terveellisemmästä ruokavaliosta. Tiesin reissun olevan tulossa, enkä siellä mitenkään saisi pidettyä vähähiilarista ja sokeritonta ruokavaliota.
Reissu meni lähes stressaamatta ruuasta, mutta oli kyllä kiva palata takaisin arkirytmiin. Oon opetellut korvaamaan hiilareita kasviksilla ja terveellisillä vaihtoehdoilla. Kyllä mä sanoin jo miehelle et mäkkäriin mennään vaikka suoraan kun sairaalasta päästään. :D
Mutta se ois seuraavat lähes kolme kuukautta sit terveellistä ruokaa ja liikuntaa.
Kävin neuvolassa reissun jälkeen rv 27+2 johon oli diabeteslääkäri varattu samalle käynnille. Käytiin läpi mun ruokapäiväkirja, hiilareita oli 100-140grammaa päivässä, joka oli sit jopa vähemmän kun tarve. Niitä saa olla sen 150-200g päivässä. Kaikki näkyvät sokerit oon vaihtanut sokerittomiin ja light-versioihin. Ruokia joutuu toki miettimään nyt enemmän että saa kaiken tarpeellisen päivässä. Hyviä vinkkejä sain lääkäriltä.
Hemoglobiini katsottiin muuten toista kertaa koko raskauden aikana, 107, rautakuurille mentiin. Paino oli 85,9 eli kuudessa viikossa 200grammaa, ei mitään! Siis huimat 2,7 kiloa oon raskauden aikana lihonut, hyvä näin. Eka sf-mitta oli 23cm. Normaalikäyrillä mennään. Pelkään että diabetes (eli mun sokerinsyönti siis..) kasvattaa vauvasta jonkun kuus kiloisen. Mut enköhän saa pidettyä senkin kurissa.
Yhdistettiin neljän päivän aamumittaukset ja koko päivän mittailut samalle viikolle joten sain vapaapäivän mukavasti kulumaan kelloa tarkkaillen milloin pitää syödä ja milloin ottaa arvoja.
Nyt vois sanoa että pikkuhiljaa "tottuu" sormien pistämiseen, toki välillä neula on niin tylsä että en saa verta edes tulemaan. Kamalaa, sit uus neula vaan käyttöön ja uus yritys.
Tässä ois eka viikon aamumittauksen tulokset; ruokana ruisleipää, puuroa tai jugurttia mehukeitolla:
Ennen ruokailua/ tunti ruuan jälkeen:
5.4/5.7
4.7/6.8 45 minuutin päästä, vartin päästä uus 4.4
4.8/5.4
4.7/6.6
Kokopäivän mittaustulokset:
4.8/5.4, 4.4/3.6, 5.4/5.4, 4.8/5.3
Mittaustulokset vaikuttaa hyviltä. Pari viikkoa lisää oon kerennyt testailemaan ja luvut liikkuu näissä samoissa, korkein aamuarvo on pysynyt rajojen sisällä, 5.4 ja ruuan jälkeinen korkein arvo 6.8.
Diabeteslääkäri sanoi että jatketaan samalla lailla mittailuja, ilmeisesti raskauden loppuun, vaikka itse oon sitä mieltä että mun sairastelu vaikutti sokerirasituksen tulokseen, koska arvot on tosiaan ihan sallituissa, kokoajan. Tuleepa ainakin syötyä loppuraskaus terveellisesti eikö kiloja ehkä tulekaan paljoa, hyvä näin.
-C
Sokerirasitukseen sain käskyn varata ajan rv 24-28, tiesin että ollaan reissussa rv 26-27 joten päätin hoitaa homman mahdollisimman nopsaan pois alta. Varasin omasta terveyskeskuksesta tasan rv 24 päivälle sokerirasituksen. Se oli keskiviikko. Mites kävikään, sairastuin edeltävänä launtaina kamalaan flunssapöpöön, joka muistaakseni oli pahin koko aikuisiällä kokemani. En esimerkiksi ennen tätä oo koskaan ottanut sairaslomaa töistä, nyt oli ihan pakko kun oksensin kaiken kiinteän sekä nesteet ulos sunnuntaina. Maanantaina menin sit lääkäriin, jossa lähinnä juteltiin lääkärin kanssa ja otettiin tulehdusarvot verikokeilla. Mulle tääkin oli jo iso juttu että suostuin "ylimääräisiin" verikokeisiin. Tulehdusarvot oli koholla ja sain astmalääkityksen kahdelle viikolle koska yskin myös keuhkoni pihalle. Flixotide ei kuulemma ole vaarallista vauvalle. Ventoline määrättiin sit rasituksesta aiheutuvaan yskään. Oon vanha astmaatikko joten lääkkeet ja niiden käyttö hyvinkin tuttua vaikka sellaisiin en vuosiin ookaan koskenut. Lääkäri painotti myös että sairastelu ei vaikuta keskiviikon sokerirasituksen mitenkään. Sovittiin keskiviikoksi uusinta verikoe tulehdusarvoille, eli aika monet verikokeet oli luvassa sille päivälle..
Ennen sokerirasitusta paastotaan 12 tuntia. Sunnuntai-tiistai kaikki ruoka ja juoma tuli ulos, joten olo oli muutenkin heikko tiistai-iltana jolloin tehtiin tortilloja miehen kanssa. Ja se oli ensimmäinen ruoka kolmeen päivään joka pysyi sisällä! Sitä vaan ihmettelen jos tää ei mitenkään vaikuttanut sokerirasituksen tulokseen..
Aamusta sit terveysasemalle ja verikokeisiin kun kutsuttiin. Kammoan niitä saatanan piikkejä mutta sairaanhoitaja oli mun kaverin äiti, joka tasan tarkkaan tiesi tästä kammosta ja osasi siinä jutella mukavia, niitä näitä. Hänen pojastaan on tulossa suurella todennäköisyydellä poikamme kummi, josta tää äitikin oli jo tietoinen. :D
Sit se sokerilitku naamaan, ei siinä, pahaahan se oli kun en niin makean ystävä muutenkaan ole. Tunnin odottelu kovilla penkeillä ja sit uus verikoe. Eka tunti meni kyllä aika nopsaan. Huh, kahdesta verikokeesta selvinneenä oli jo voittaja olo. Vika verikoe vielä siitä tunnin päästä ja pääsinkin jatkamaan matkaa. Kodin kautta toiseen paikkaan ottamaan vielä ne tulehdusarvot uusiksi. Olipa päivä ja kello oli jotain 12.
Seuraavana päivänä töissä mulle oli yritetty soittaa samantapaisesta numerosta kun neuvolan ajanvaraus. Tiesin heti että sokerirasituksen tuloksia ne yritti soitella, harmi vaan että kaikilla ei oo sellaista työtä että vois päivät pitkät vastailla omiin puheluihin. Seuraavana päivänä olin sit sattumalta puhelimen ääressä kun hoitaja soitti. Jeps, paastoarvo 5,4 toinen arvo 10,3 ja viimeisin 6,3
Eli paastoarvo oli siinä rajalla mitä se saisi olla. Oisko se terkkari sanonut et 5,3 on raja. Toka arvo sit just viitteen yli joka oli kymppi, ja viimeisin ainoo hyväksyttävä arvo. Sain kuulla siinä tuomion sitten että raskausdiabetes mulla on ja ruokavaliota pitää alkaa kattoa tarkemmin. Sain oma-neuvolaan monta sivua ohjeita terveellisemmästä ruokavaliosta. Tiesin reissun olevan tulossa, enkä siellä mitenkään saisi pidettyä vähähiilarista ja sokeritonta ruokavaliota.
Reissu meni lähes stressaamatta ruuasta, mutta oli kyllä kiva palata takaisin arkirytmiin. Oon opetellut korvaamaan hiilareita kasviksilla ja terveellisillä vaihtoehdoilla. Kyllä mä sanoin jo miehelle et mäkkäriin mennään vaikka suoraan kun sairaalasta päästään. :D
Mutta se ois seuraavat lähes kolme kuukautta sit terveellistä ruokaa ja liikuntaa.
Kävin neuvolassa reissun jälkeen rv 27+2 johon oli diabeteslääkäri varattu samalle käynnille. Käytiin läpi mun ruokapäiväkirja, hiilareita oli 100-140grammaa päivässä, joka oli sit jopa vähemmän kun tarve. Niitä saa olla sen 150-200g päivässä. Kaikki näkyvät sokerit oon vaihtanut sokerittomiin ja light-versioihin. Ruokia joutuu toki miettimään nyt enemmän että saa kaiken tarpeellisen päivässä. Hyviä vinkkejä sain lääkäriltä.
Hemoglobiini katsottiin muuten toista kertaa koko raskauden aikana, 107, rautakuurille mentiin. Paino oli 85,9 eli kuudessa viikossa 200grammaa, ei mitään! Siis huimat 2,7 kiloa oon raskauden aikana lihonut, hyvä näin. Eka sf-mitta oli 23cm. Normaalikäyrillä mennään. Pelkään että diabetes (eli mun sokerinsyönti siis..) kasvattaa vauvasta jonkun kuus kiloisen. Mut enköhän saa pidettyä senkin kurissa.
Yhdistettiin neljän päivän aamumittaukset ja koko päivän mittailut samalle viikolle joten sain vapaapäivän mukavasti kulumaan kelloa tarkkaillen milloin pitää syödä ja milloin ottaa arvoja.
Nyt vois sanoa että pikkuhiljaa "tottuu" sormien pistämiseen, toki välillä neula on niin tylsä että en saa verta edes tulemaan. Kamalaa, sit uus neula vaan käyttöön ja uus yritys.
Tässä ois eka viikon aamumittauksen tulokset; ruokana ruisleipää, puuroa tai jugurttia mehukeitolla:
Ennen ruokailua/ tunti ruuan jälkeen:
5.4/5.7
4.7/6.8 45 minuutin päästä, vartin päästä uus 4.4
4.8/5.4
4.7/6.6
Kokopäivän mittaustulokset:
4.8/5.4, 4.4/3.6, 5.4/5.4, 4.8/5.3
Mittaustulokset vaikuttaa hyviltä. Pari viikkoa lisää oon kerennyt testailemaan ja luvut liikkuu näissä samoissa, korkein aamuarvo on pysynyt rajojen sisällä, 5.4 ja ruuan jälkeinen korkein arvo 6.8.
Diabeteslääkäri sanoi että jatketaan samalla lailla mittailuja, ilmeisesti raskauden loppuun, vaikka itse oon sitä mieltä että mun sairastelu vaikutti sokerirasituksen tulokseen, koska arvot on tosiaan ihan sallituissa, kokoajan. Tuleepa ainakin syötyä loppuraskaus terveellisesti eikö kiloja ehkä tulekaan paljoa, hyvä näin.
-C
lauantai 5. syyskuuta 2015
Prinssilupaus
Näin se aika hurahti eteenpäin ilman blogimaailmaakin. Taisin kesän aikana selata lukulistan läpi kerran. Pari kuukautta onkin vierähtänyt viime kirjoituksesta vaikka olisi sanottavaa ollutkin. Oonkin oppinut kertomaan asioitani miehelle avoimemmin nyt kun hänkin on päässyt yli "alkujärkytyksestään".
En lomaillut kuin pari viikkoa ja sain vierashuoneen lähes kokonaan tyhjennettyä vauvaa varten. Kiirehän huoneella ei vielä ole, ja alussa pieni saa nukkua meidän kanssa.
Vaikka koko raskauden olen selvinnyt hyvin vähin oirein, ei stressiltä ja pahoilta epäilyiltä olla vältytty. Neuvolakäynnillä viikolla 17+1 oli painoa tullut pari sataa grammaa alkupainoon. Sykkeet ja kaikki ok, hemoglobiinia ei tarvinnut mitata koska väsymystäkään ei pahemmin ollut. Taisikin jäädä tuolloin lomalle töistä ja lähdin mökille rentoutumaan. Ekat "kuplinnat" masussa merkkasin kalenteriin rv 17+jotain. Sit vaan päivittäin odottelin että alkais tuntua selkeitä liikkeitä ja potkuja. Kauan siihen menikin.
Rakenneultraan mies sai vapaan aamun töistä ja ajettiin innolla Jorviin. Mulla oli vapaa päivä, ihan sitä varten jos pitäisikin jostain huolestua. Ultrassa oltiin rv 20+6 ja kaikki näytti hyvältä. Mitä ne nyt siinä kaikkea kattookin, sydämen läpät ja kammiot, reisiluun kehitys, en edes muista mitä kaikkea. Painoa pikkuisella oli mittojen mukaan 436g. Kaikki näytti siltä kun pitääkin, ja lopuksi ultraaja kysyi olisiko muuta kysyttävää. Halusimme tietää kumpi on tulossa, jos vaan selvää saisi. Nainen kysyikin heti mitä tuntemuksia itselläni on, ja sanoin että alusta asti vahva luotto tyttölupaukseen. Siltä se vaikuttikin. Ja juuri kun ultraaja pääsi sanomaan että tytöltä vaikuttaa, avasi pikkuinen haarojaan enemmän ja pikkupippeli siellä näkyikin. Miehelle tuli leveä hymy. Eikö kaikki miehet toivo pikkupoikaa enemmän kuin tyttöä. Näin jo joskus junnuna suunnittelin että ensin isoveli ja sitten sille pikkusisko. Jepjep :D
Viikon onnellisuudessa sai elää kunnes tuli uusi neuvolakäynti. Siellä alussa puitiin perusjutut, ja sain paljon infoa kelaan toimitettavista papereista. Tää oli nyt kolmas neuvola, ja mulla oli painoa tullut 2,5kg alkuun nähden. Ei siis vielä mitään järkyttäviä lukuja. Maha taisi pompahtaa esiin joskus tossa rakenneultran 20+6 paikkeilla. Neuvola oli seuraavalla viikolla 22+0. Onneksi olin taas keskittänyt käynnin vapaapäivälle, koska sainkin sit elämäni slaagin. En pystynyt tekemään mitään koko loppu päivänä.
Iloisin mielin saavuin neuvolaan kello 10.15 pissihätää pidättäen. Tein virtsatestin, näytti normaalilta. Verenpaine oli 102/57 ja paino sen 85,7kg
Onneksi toi paino näyttää toistaiseksi tulleen tasaisesti niin ei tarvii ihan norsulta vielä tuntua.
Käynti oli tavallinen, juteltiin ja katsottiin tosiaan kelan paperijuttuja. Lopuksi terveydenhoitaja katsoi vauvan sykkeen. Noin 150-155 on meillä ollut se normi joka kerta. Tällä kertaa syke kuulosti munkin korvaan oudolta. Epätasaiselta. Aika pitkään ja eri kohdista kuunneltiin dopplerilla. Noin joka viidennen lyönnin kohdalla kuului lisä-ääni. Ja minäkin kuulin sen. Neuvolatäti ei sanonut mitään. Kutsui vaan toisen hoitajan kuuntelemaan myös. Tämä toinen sitten sanoi että lisä-ääni selkeä, laitetaan kiireellinen lähete Jorviin. Aloin melkein itkemään. Pidättelin itkua kotimatkalle asti. Mulle sanottiin että Jorvista soitetaan viimeistään parin päivän sisällä. Sanottiin että älä stressaa, se voi olla myös ihan harmitonta. Meni kuitenkin monta päivää järkyttävässä stressissä ja kun soittoa ei tullut, soitin maanantai aamuna kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Sainkin kuulla että ovat lähettäneet kirjeen jossa on varattuna aika Jorviin muutaman päivän päähän keskellä päivää. Sai kyllä järjestellä työt ja kaikki uusiksi. Saan ihan noinkin pienestä stressistä verenpaineen nousemaan.
Ja voi helvetti kun jännitti Jorviin meno. Yritin tätä aikaa vielä vaihtaa parempaan ajankohtaan, mutta sai kuulla, että tämä sikiön sykkeiden spesialisti ei ole kuin muutamana päivänä paikalla ja että ensi viikolla raskausviikkoja olisi kertynyt jo liikaa. Kysyin miten niin? Ja iloisesti toisessa päässä todettiin että mun pitää varautua pahimpaan ja toivoa parasta.
"Keskeytys voidaan tarvittaessa vielä tehdä."
Kamalaa. Pelotti noi sanat niin perkeleesti. Mies oli ihan yhtä pahoilla mielin ja silitteli mun masua vielä illalla sanoen että kaikki on hyvin. Kaikki tuntui hyvältä. Poika potki julmettomasti. Nyt tunnen potkut todella selkeästi, mut onhan viikkojakin jo kasassa.
Nähtiin aulassa miehen kanssa. Kävin pissalla kolme kertaa odottaessa. Päästiin sisään.
Toimenpide kesti 15minuuttia. Normaalit sykkeet. Rakenteet katsottiin uusiksi. Kaikki hyvin. Ei lisä-ääniä. Ei lisälyöntejä. Väärä hälytys.
Rv 23+1 746g jättiläisvauva tulossa..
En lomaillut kuin pari viikkoa ja sain vierashuoneen lähes kokonaan tyhjennettyä vauvaa varten. Kiirehän huoneella ei vielä ole, ja alussa pieni saa nukkua meidän kanssa.
Vaikka koko raskauden olen selvinnyt hyvin vähin oirein, ei stressiltä ja pahoilta epäilyiltä olla vältytty. Neuvolakäynnillä viikolla 17+1 oli painoa tullut pari sataa grammaa alkupainoon. Sykkeet ja kaikki ok, hemoglobiinia ei tarvinnut mitata koska väsymystäkään ei pahemmin ollut. Taisikin jäädä tuolloin lomalle töistä ja lähdin mökille rentoutumaan. Ekat "kuplinnat" masussa merkkasin kalenteriin rv 17+jotain. Sit vaan päivittäin odottelin että alkais tuntua selkeitä liikkeitä ja potkuja. Kauan siihen menikin.
Rakenneultraan mies sai vapaan aamun töistä ja ajettiin innolla Jorviin. Mulla oli vapaa päivä, ihan sitä varten jos pitäisikin jostain huolestua. Ultrassa oltiin rv 20+6 ja kaikki näytti hyvältä. Mitä ne nyt siinä kaikkea kattookin, sydämen läpät ja kammiot, reisiluun kehitys, en edes muista mitä kaikkea. Painoa pikkuisella oli mittojen mukaan 436g. Kaikki näytti siltä kun pitääkin, ja lopuksi ultraaja kysyi olisiko muuta kysyttävää. Halusimme tietää kumpi on tulossa, jos vaan selvää saisi. Nainen kysyikin heti mitä tuntemuksia itselläni on, ja sanoin että alusta asti vahva luotto tyttölupaukseen. Siltä se vaikuttikin. Ja juuri kun ultraaja pääsi sanomaan että tytöltä vaikuttaa, avasi pikkuinen haarojaan enemmän ja pikkupippeli siellä näkyikin. Miehelle tuli leveä hymy. Eikö kaikki miehet toivo pikkupoikaa enemmän kuin tyttöä. Näin jo joskus junnuna suunnittelin että ensin isoveli ja sitten sille pikkusisko. Jepjep :D
Viikon onnellisuudessa sai elää kunnes tuli uusi neuvolakäynti. Siellä alussa puitiin perusjutut, ja sain paljon infoa kelaan toimitettavista papereista. Tää oli nyt kolmas neuvola, ja mulla oli painoa tullut 2,5kg alkuun nähden. Ei siis vielä mitään järkyttäviä lukuja. Maha taisi pompahtaa esiin joskus tossa rakenneultran 20+6 paikkeilla. Neuvola oli seuraavalla viikolla 22+0. Onneksi olin taas keskittänyt käynnin vapaapäivälle, koska sainkin sit elämäni slaagin. En pystynyt tekemään mitään koko loppu päivänä.
Iloisin mielin saavuin neuvolaan kello 10.15 pissihätää pidättäen. Tein virtsatestin, näytti normaalilta. Verenpaine oli 102/57 ja paino sen 85,7kg
Onneksi toi paino näyttää toistaiseksi tulleen tasaisesti niin ei tarvii ihan norsulta vielä tuntua.
Käynti oli tavallinen, juteltiin ja katsottiin tosiaan kelan paperijuttuja. Lopuksi terveydenhoitaja katsoi vauvan sykkeen. Noin 150-155 on meillä ollut se normi joka kerta. Tällä kertaa syke kuulosti munkin korvaan oudolta. Epätasaiselta. Aika pitkään ja eri kohdista kuunneltiin dopplerilla. Noin joka viidennen lyönnin kohdalla kuului lisä-ääni. Ja minäkin kuulin sen. Neuvolatäti ei sanonut mitään. Kutsui vaan toisen hoitajan kuuntelemaan myös. Tämä toinen sitten sanoi että lisä-ääni selkeä, laitetaan kiireellinen lähete Jorviin. Aloin melkein itkemään. Pidättelin itkua kotimatkalle asti. Mulle sanottiin että Jorvista soitetaan viimeistään parin päivän sisällä. Sanottiin että älä stressaa, se voi olla myös ihan harmitonta. Meni kuitenkin monta päivää järkyttävässä stressissä ja kun soittoa ei tullut, soitin maanantai aamuna kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Sainkin kuulla että ovat lähettäneet kirjeen jossa on varattuna aika Jorviin muutaman päivän päähän keskellä päivää. Sai kyllä järjestellä työt ja kaikki uusiksi. Saan ihan noinkin pienestä stressistä verenpaineen nousemaan.
Ja voi helvetti kun jännitti Jorviin meno. Yritin tätä aikaa vielä vaihtaa parempaan ajankohtaan, mutta sai kuulla, että tämä sikiön sykkeiden spesialisti ei ole kuin muutamana päivänä paikalla ja että ensi viikolla raskausviikkoja olisi kertynyt jo liikaa. Kysyin miten niin? Ja iloisesti toisessa päässä todettiin että mun pitää varautua pahimpaan ja toivoa parasta.
"Keskeytys voidaan tarvittaessa vielä tehdä."
Kamalaa. Pelotti noi sanat niin perkeleesti. Mies oli ihan yhtä pahoilla mielin ja silitteli mun masua vielä illalla sanoen että kaikki on hyvin. Kaikki tuntui hyvältä. Poika potki julmettomasti. Nyt tunnen potkut todella selkeästi, mut onhan viikkojakin jo kasassa.
Nähtiin aulassa miehen kanssa. Kävin pissalla kolme kertaa odottaessa. Päästiin sisään.
Toimenpide kesti 15minuuttia. Normaalit sykkeet. Rakenteet katsottiin uusiksi. Kaikki hyvin. Ei lisä-ääniä. Ei lisälyöntejä. Väärä hälytys.
Rv 23+1 746g jättiläisvauva tulossa..
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Aarteeni
Oireettomuus. Kuvittelin mielessäni miltä tuntuu olla raskaana. Miltä tuntuu pahaolo aamuisin, tiheä virtsaamistarve ja muu sellainen perus raskausoire. Rinnat kipeytyivät ennenkuin kuukautisten piti alkaa, eikä se sitten loppunutkaan. Silloin taisin ekan kerran miettiä että oltaiskos tässä raskaana. No höpöhöpö. En uskonut. Kävin yksityisellä ultrassa 7+1 ja näin pienen siellä. Tän jälkeen olikin se neuvola seuraavalla viikolla ja sitten mitä, yli neljä viikkoa odottelua?! Kamalaa. Heräsin aamulla rv 9 ja rinnat tuntuivat normaaleilta. Kipu ja arkuus oli täysin hävinnyt. Fiksuna googlasin mitähän se meinaa, ja kaikki tekstit ja keskustelut liittyi keskenmenoon. Joo kiva.
Arkuus ei palannut koskaan rintoihin. En saanut pahaaoloa. Väsyttää normaalisti, ei mitenkään enemmän kuin ennenkään. Nukkua vois aina tietty vähän enemmän. Pääsin niskapoimu-ultraan vasta 12+5 eli sinne asti sain jännittää tilannetta. Ja viikko ennen tätä, 11+5 heräsin aamulla ja pyyhkiessä paperiin jäi punaista, hailakkaa väriä. Olin aivan varma että muutamassa päivässä sikiö poistuu itsekseen eli saan keskenmenon. Niin ei tapahtunut ja np-ultrassa näin nukkuvan elävän olion.
Ystävä kysyi itkinkö, en. En ole niin tunteellinen muiden läsnäollessa. Mutta vauvan, siis oikean neliraajaisen näkeminen masussani herätti sellaiset tunteet esiin joita en tiennyt olevan olemassakaan.
Ultrattiin vatsan päältä ja nuori lääkärineito löysi pienen heti. Rauhallisesti katseli tätä joka kuvakulmasta katsoen tietenkin onko kaikki niinkuin pitää. Ilmoitti heti että sydän sykkii oikealla tempolla. Kaikki raajat olivat paikallaan ja lääkäri sai mitat ja niskaturvotuksen mitattua. Lukema taisi olla 1,6mm eli ei normaalista poikkeava. Pituutta kokonaisuudessaan jo 7cm! Pieni köllötteli mukavasti paikallaan eikä paljoa liikkunut. Lääkäri kehottikin sitten yskimään muutaman kerran jotta saataisiin toinen hereille. Ei auttanut joten nousin ylös ja hypin muutaman kerran. Sitten tapahtui se hetki jota en osaa sanoin kuvailla. Menin takaisin makuuasentoon, ja ultraus jatkui. Ruudulla näkyi haukotteleva raajojaan venyttelevä pieni ❤️ Hän laittoi kättä suuhun ja vaihteli asentoa. Olin yksin ultrassa koska mies oli töissä eikä päässyt mukaan. Tuolla hetkellä olisi tehnyt mieli tirauttaa muutama kyynel. Onnesta. Todellisuudesta. Nyt se on totta. Masussa kasvaa ihan oikea ihana pieni vauva, johon rakastuin tuolla hetkellä.
-C
Arkuus ei palannut koskaan rintoihin. En saanut pahaaoloa. Väsyttää normaalisti, ei mitenkään enemmän kuin ennenkään. Nukkua vois aina tietty vähän enemmän. Pääsin niskapoimu-ultraan vasta 12+5 eli sinne asti sain jännittää tilannetta. Ja viikko ennen tätä, 11+5 heräsin aamulla ja pyyhkiessä paperiin jäi punaista, hailakkaa väriä. Olin aivan varma että muutamassa päivässä sikiö poistuu itsekseen eli saan keskenmenon. Niin ei tapahtunut ja np-ultrassa näin nukkuvan elävän olion.
Ystävä kysyi itkinkö, en. En ole niin tunteellinen muiden läsnäollessa. Mutta vauvan, siis oikean neliraajaisen näkeminen masussani herätti sellaiset tunteet esiin joita en tiennyt olevan olemassakaan.
Ultrattiin vatsan päältä ja nuori lääkärineito löysi pienen heti. Rauhallisesti katseli tätä joka kuvakulmasta katsoen tietenkin onko kaikki niinkuin pitää. Ilmoitti heti että sydän sykkii oikealla tempolla. Kaikki raajat olivat paikallaan ja lääkäri sai mitat ja niskaturvotuksen mitattua. Lukema taisi olla 1,6mm eli ei normaalista poikkeava. Pituutta kokonaisuudessaan jo 7cm! Pieni köllötteli mukavasti paikallaan eikä paljoa liikkunut. Lääkäri kehottikin sitten yskimään muutaman kerran jotta saataisiin toinen hereille. Ei auttanut joten nousin ylös ja hypin muutaman kerran. Sitten tapahtui se hetki jota en osaa sanoin kuvailla. Menin takaisin makuuasentoon, ja ultraus jatkui. Ruudulla näkyi haukotteleva raajojaan venyttelevä pieni ❤️ Hän laittoi kättä suuhun ja vaihteli asentoa. Olin yksin ultrassa koska mies oli töissä eikä päässyt mukaan. Tuolla hetkellä olisi tehnyt mieli tirauttaa muutama kyynel. Onnesta. Todellisuudesta. Nyt se on totta. Masussa kasvaa ihan oikea ihana pieni vauva, johon rakastuin tuolla hetkellä.
-C
lauantai 30. toukokuuta 2015
Pieni rakkaus
Lähdin ajoissa bussilla uuteen paikkaan jossa yksityinen naisten lääkärikeskus sijaitsi. Soittelin muutamaan yksityiseen lääkärikeskukseen ja päädyin sit valitsemaan tämän. Kysyin hintoja varhaisultaan. Kaikkialla sanottiin 200-260€ miinus kelakorvaukset. Pakkohan se oli mennä kun ahdisti niin paljon. Vanhahko mukavan oloinen rouva otti mut vastaan ja juteltiin ensin niitä näitä. Sit housut pois ja pöydälle. Jännitti varmaan enemmän kuin koskaan. En sisätutkimusta jännitä yhtään mut nyt oli vaan eri fiilis. Muutaman sekunnin kattelin ruutua jossa näkyi vaalea alue jonka sisässä pienempi musta soikio.
Alkio.
Siellä se oli. Lääkäri selitti mitä muuta näkyi, mutta en kyllä muista mitä kaikkea tää selitti kun olin niin shokissa. Kaikki hyvin. Vastaa viikkoja. Sydän. Se sykki. Lääkäri kysyi näänkö sykkeen. Näin sen. Positiivisesti käynti maksoikin noin 140€.
Lähdin klinikalta iloisen sekavissa fiiliksissä suoraan iltavuoroon. Laitoin miehelle viestin. Siellä oli pieni. Sen sydän sykki. Mies meni varmaan shokkiin töissä. Sain aika tylyn vastauksen ja hetken päästä sit vähän iloisempia viestejä perään.
Neuvolaan varasin samalla ajan kun varhaisultraan. Se oli seuraavalla viikolla. Neuvolatäti oli oikein mukava, vaikka siitäkin käynnistä meni paljon ohi. Jotain että ens kerralla pitää itse mitata verenpaine, paino ja pissatesti tehdä ennen varsinaista käyntiä. No, siihen on vielä aikaa.
Sanoinkin itse, että eihän sitä tiedä vielä jatkuuko tätä raskaus.
Oon vieläkin aika sekavissa fiiliksissä. Muutama kaveri tietää asiasta. Vanhemmille ei olla vielä kerrottu mitään, vaikka tekis mieli joka päivä soittaa äidille. Oon suunnitellut mitä sanon, miten kerron.
Haluaisin olla onnellinen, iloita ja riemuita tästä ihmeestä. En uskalla. Pelkään että tää menee poikki. Pelkään että löytyy downin syndrooma tai joku muu. En uskalla akaa nauttia tästä kun tuntuu tosiaan että yksin oon asian kanssa. Mies ei ole sisäistänyt tätä ollenkaan. Meidän matkustelu oli ainakin nyt kuulemma tässä. Ei enää ikinä päästä mihinkään ulkomaille. Niin että elämä on ohi nyt vai? Milloin mä uskallan iloita tästä pienestä rakkaudesta..
-C
Alkio.
Siellä se oli. Lääkäri selitti mitä muuta näkyi, mutta en kyllä muista mitä kaikkea tää selitti kun olin niin shokissa. Kaikki hyvin. Vastaa viikkoja. Sydän. Se sykki. Lääkäri kysyi näänkö sykkeen. Näin sen. Positiivisesti käynti maksoikin noin 140€.
Lähdin klinikalta iloisen sekavissa fiiliksissä suoraan iltavuoroon. Laitoin miehelle viestin. Siellä oli pieni. Sen sydän sykki. Mies meni varmaan shokkiin töissä. Sain aika tylyn vastauksen ja hetken päästä sit vähän iloisempia viestejä perään.
Neuvolaan varasin samalla ajan kun varhaisultraan. Se oli seuraavalla viikolla. Neuvolatäti oli oikein mukava, vaikka siitäkin käynnistä meni paljon ohi. Jotain että ens kerralla pitää itse mitata verenpaine, paino ja pissatesti tehdä ennen varsinaista käyntiä. No, siihen on vielä aikaa.
Sanoinkin itse, että eihän sitä tiedä vielä jatkuuko tätä raskaus.
Oon vieläkin aika sekavissa fiiliksissä. Muutama kaveri tietää asiasta. Vanhemmille ei olla vielä kerrottu mitään, vaikka tekis mieli joka päivä soittaa äidille. Oon suunnitellut mitä sanon, miten kerron.
Haluaisin olla onnellinen, iloita ja riemuita tästä ihmeestä. En uskalla. Pelkään että tää menee poikki. Pelkään että löytyy downin syndrooma tai joku muu. En uskalla akaa nauttia tästä kun tuntuu tosiaan että yksin oon asian kanssa. Mies ei ole sisäistänyt tätä ollenkaan. Meidän matkustelu oli ainakin nyt kuulemma tässä. Ei enää ikinä päästä mihinkään ulkomaille. Niin että elämä on ohi nyt vai? Milloin mä uskallan iloita tästä pienestä rakkaudesta..
-C
tiistai 5. toukokuuta 2015
Kaksi viivaa
Olen ajatellut elämää parin päivän aikana enemmän kuin koskaan. Olen ajatellut tulevaisuutta, haaveillut, pelännyt, itkenyt, helpottunut. Tunteet on pinnassa enkä tiedä ajattelenko asioista hyvää vai pahaa.
Todella vahva tunne, että kyseessä on kohdunulkoinen tai tuulimunaraskaus, joten en elättele toiveita vielä ennenkuin saan varmistuksen sykkiikö sydän. Hetki pitääpi odotella ennenkuin varaan varhaisultran. Joten epätiedossa mennään vielä viikko ainakin.
Tupakanpolton pitää loppua. Nyt oon polttanut ehkä viisi päivässä. Eihän se onneks kauheasti ole, mutta en kyllä halua ollenkaan saastuttaa pientä. Pientä? Hui en kertaakaan ole edes ääneen sanonut noin. Tuntuu muuten liian todelliselta..
Päivä kerrallaan, tosin ne tuntuu menevän nyt todella hitaasti..
-C
perjantai 1. toukokuuta 2015
Harhaa
Apteekista ostettu Elivo- merkkinen raskaustesti. Ohjeen mukaan tehty. Kontrolliviiva on vaaleampi kuin testiviiva. (?!) mitä se tarkoittaa?
Testasin vappuaattona seitsemän aikaan aamulla ennen töihin lähtöä. Tein testin, kävin tupakalla ja palasin tuijottamaan tota.
Yritin googlata miksi kontrolliviiva jää hailakammaksi. Jossain luki että viallinen tulos, ja ton testin paketissa luki ettei viivojen tummuuksilla ole merkitystä.
Eilinen työpäivä meni ihan huurussa, en muista siitä lähes mitään. Kotiin päästyä oli pakko tehdä toinen paketissa ollut testi. Sama tulos. Vein sen miehelle. Hän kysyi mitä se meinaa. Sanoin olevani raskaana. Ihan totta, ei mikään vitsi.
No meni mun vappusuunnitelmat uusiksi ja lähdinkin kaverin kanssa lastenvahdiksi kolmelle pikkuselle. Tiedän että olin koko illan poissaoleva, vaikka olinkin läsnä yhteisissä leikeissä ja tekemisissä.
Tää on todella outo fiilis.
En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa, koska en saanut mieheltä sellaista reaktiota mitä oisin toivonut. Teen varmaan vielä muutaman digitaalisen testin ja odottelen pari päivää. Vahvasti sellainen tunne että tästä ei lasta tule? En osaa selittää mutta todella oudon varma fiilis että on tuulimuna tai kohdunulkoinen tjsp.
-C
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Twenty something
Olen iloinen. Mies sai vakkarityön tän pikkukeikan jälkeen. Tai oikeestaan sen paikan pomo suositteli miestä naapurifirmaan samantyyppisen työhön. Mies soitti ja sai työn.
Aikamoinen pulla on miehellä aina. Asiat menee ja järjestyy aivan kuten hän haluaa.
Mä oon aika masentunut. En odota edes viikonloppuja, ne taitaa eniten ahdistaa. Voisin olla vaan töissä kokoajan. Fakta on se, että ihmisten kanssa työskennellessäni ajatukset pysyy hyvin kasassa. Sittenku tuun kotiin meen sellaseen koomaan eikä mikään oikeen kiinnosta. Teen ruuan ja sit löhöön. Sit nukkumaan ja uus päivä voi alkaa. Aamulla oon yleensä hyvällä tuulella, käyn salilla ja meen töihin. Hyvällä tuulella oon siihen asti kun lähden kotiin. Tätä päivästä toiseen..
Kirjottelin taas kauan sitten nuo aiemmat ja taas mieli on sekaisin. Tänään kp 33. Ei kuukautisia. Rinnat todella kipeät. Eipä muita oireita tai sitten kuvittelen vaan sellaisia.
Odotan että ne nyt alkaisi! Ärsyttää.. Tiedän ettei tää kroppa toimi ihan ittekseenkään yhtäkkiä vuosien jälkeen. Vappukin tulee ihan just että voisivat nyt vaan tulla jo.
Voi että tätä.
-C
Aikamoinen pulla on miehellä aina. Asiat menee ja järjestyy aivan kuten hän haluaa.
Mä oon aika masentunut. En odota edes viikonloppuja, ne taitaa eniten ahdistaa. Voisin olla vaan töissä kokoajan. Fakta on se, että ihmisten kanssa työskennellessäni ajatukset pysyy hyvin kasassa. Sittenku tuun kotiin meen sellaseen koomaan eikä mikään oikeen kiinnosta. Teen ruuan ja sit löhöön. Sit nukkumaan ja uus päivä voi alkaa. Aamulla oon yleensä hyvällä tuulella, käyn salilla ja meen töihin. Hyvällä tuulella oon siihen asti kun lähden kotiin. Tätä päivästä toiseen..
Kirjottelin taas kauan sitten nuo aiemmat ja taas mieli on sekaisin. Tänään kp 33. Ei kuukautisia. Rinnat todella kipeät. Eipä muita oireita tai sitten kuvittelen vaan sellaisia.
Odotan että ne nyt alkaisi! Ärsyttää.. Tiedän ettei tää kroppa toimi ihan ittekseenkään yhtäkkiä vuosien jälkeen. Vappukin tulee ihan just että voisivat nyt vaan tulla jo.
Voi että tätä.
-C
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Dream nineteen
Unelmoin. Mä unelmoin "paremmasta" elämästä. Vaikka kaikki on näennäisesti hyvin, on ajatukset niin eri levelillä ulkoisen habituksen kanssa. En tiiä onko se itsekkyyttä että halutaan asioita. Kehitysmaissa on asiat todella huonosti, ja täällä mä istun sohvalla ja Haluan lapsen. What?
Elämässä pitää olla tavoitteita. Odotan vaan että sellainen tavoite ilmestyisi myös duunirintamalla. Kysyin mieheltä missä hän näkee meidät viiden vuoden päästä.
Vastaukset:
-lapsi tai kaksi
-oma kämppä
-molemmilla hyvät vakituiset työpaikat
-riittävä toimeentulo
-parempi fyysinen kunto ja terveys
Täytyy olla iloinen ja onnellinen siitä että ajatellaan oikeesti samalla tavalla ja tavoitellaan samoja asioita. Nyt tietenkin tärkeimpänä miehen täytyy saada koulu/duunirintamalla asiat kuntoon.
Alkaa ehkä pikkuhiljaa asiat järjestyä. Mies menee maanantaina töihin. Väliaikaisesti sai sellaisen duunin että tulee eri mittaisia keikkoja, pari päivää tai pari kuukautta.
Ei mun tuloilla tosiaan elätetä edes kahta ihmistä. Tää johtuu tasan siitä että vuokraan, laskuihin ja alkoholiin menee rahaa. Eikä syödä makaronilaatikkoa. Tiedostan että haluan itsekin syödä vähän vaihtelevampaa "parempaa" ruokaa. Rakastan liikaa rasvaisia ruokia. Money, money, money..
Kaks kuukautta on tultu käytyä kuntosalilla 1-4 kertaa viikossa. Syön samalla tavalla kuin aiemmin, joten sitä pitäs fiksailla vielä. Tuloksia, no, niitä ei kyllä ole. En huomaa mitään eroa missään! Kovempaa treeniä ja terveellisempää ruokaa. En lannistu tästä kyllä varmasti jotain on tapahduttava kun aiemmin ei tullut liikuttua kun sohvalta jääkaapille. Haluan kiloja pois, mutta se onkin luultua hankalampaa. :(
Jos kroppa alkaa toimia kun kilot lähtisi! En (vielä) ole sairaalloisen lihava tai sinne päinkään, mutta on ylimääräistä tullut vuosien varrella. Oon 171cm ja massaa.. ~83kiloa.. Paino vaihtelee 81-85 kilon välillä. Semmoinen 15 kiloa voisin heti lahjoittaa jollekin. Sitä vaan ihmettelen, että lääkärit ovat sanoneet ovuloimattomuuden johtuvan painosta, mutta kyllä tätäkin isommat ovuloi ihan normaalisti?
-C
Elämässä pitää olla tavoitteita. Odotan vaan että sellainen tavoite ilmestyisi myös duunirintamalla. Kysyin mieheltä missä hän näkee meidät viiden vuoden päästä.
Vastaukset:
-lapsi tai kaksi
-oma kämppä
-molemmilla hyvät vakituiset työpaikat
-riittävä toimeentulo
-parempi fyysinen kunto ja terveys
Täytyy olla iloinen ja onnellinen siitä että ajatellaan oikeesti samalla tavalla ja tavoitellaan samoja asioita. Nyt tietenkin tärkeimpänä miehen täytyy saada koulu/duunirintamalla asiat kuntoon.
Alkaa ehkä pikkuhiljaa asiat järjestyä. Mies menee maanantaina töihin. Väliaikaisesti sai sellaisen duunin että tulee eri mittaisia keikkoja, pari päivää tai pari kuukautta.
Ei mun tuloilla tosiaan elätetä edes kahta ihmistä. Tää johtuu tasan siitä että vuokraan, laskuihin ja alkoholiin menee rahaa. Eikä syödä makaronilaatikkoa. Tiedostan että haluan itsekin syödä vähän vaihtelevampaa "parempaa" ruokaa. Rakastan liikaa rasvaisia ruokia. Money, money, money..
Kaks kuukautta on tultu käytyä kuntosalilla 1-4 kertaa viikossa. Syön samalla tavalla kuin aiemmin, joten sitä pitäs fiksailla vielä. Tuloksia, no, niitä ei kyllä ole. En huomaa mitään eroa missään! Kovempaa treeniä ja terveellisempää ruokaa. En lannistu tästä kyllä varmasti jotain on tapahduttava kun aiemmin ei tullut liikuttua kun sohvalta jääkaapille. Haluan kiloja pois, mutta se onkin luultua hankalampaa. :(
Jos kroppa alkaa toimia kun kilot lähtisi! En (vielä) ole sairaalloisen lihava tai sinne päinkään, mutta on ylimääräistä tullut vuosien varrella. Oon 171cm ja massaa.. ~83kiloa.. Paino vaihtelee 81-85 kilon välillä. Semmoinen 15 kiloa voisin heti lahjoittaa jollekin. Sitä vaan ihmettelen, että lääkärit ovat sanoneet ovuloimattomuuden johtuvan painosta, mutta kyllä tätäkin isommat ovuloi ihan normaalisti?
-C
perjantai 27. helmikuuta 2015
Eighteen. 10 Thoughts
Juttuja elämästä.
1. Yöpöydälläni on aina oltava nenäliina sekä vesipullo. Viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa otan pari kulausta vettä.
2. Kun menen vessaan, sylkäisen vessanpönttöön ensin. Sama kuin pesen kädet tai nään edes vettä. Jotenkin olen ehdollistanut sylkirauhaset niin että syljen eritys lisääntyy kun nään vettä. Pakko vaan sylkäistä.
3. Työhöni kuuluu se, että myy itseään eli näyttää hyvältä. En kuitenkaan ole kiinnostunut siitä miltä näytän töissä, vaan laitan itseäni enemmän vapaa-aikana.
4. Rakastan leipomista. Teen sekä suolaisia että makeita herkkuja, mutta en välitä makeasta itse ollenkaan.
5. Nenäni aavistaa alkavat kuukautiset, ja alkaa vuotaa verta pari päivää ennen niitä! Ei toki aina.
6. Näin pienenä kauhuelokuvan, jossa paksu piikki tungettiin naisen kaulaan. Tästä jäi neula- ja piikkikammo. Edes tän kirjoittaminen kauhistuttaa.
7. Olen useasti nähnyt hypnokogisen hallusinaation, eli jotenkin alitajunta kuvittelee tilanteen ennenkuin se tapahtuu, mutta tilanne ei menekään niin kuin olen tässä valvetilassa asian nähnyt. Vaikea selittää, mutta en usko mihinkään epäluonnolliseen. Tämä ei ole siis. Jotenkin mun aivot lagaa yllättävän usein :D
8. Ahdistun perjantaisin jos mies lähtee ulos ja jään yksin kotiin. Parin tunnin sisällä ahdistus muuttuu helpotukseksi ja huomaan tykkääväni yksinolosta. (voi esim. selailla blogit ja kirjoitella omia ajatuksia ihan rauhassa..)
9. Olen tarkka rahoistani. Tykkään matematiikasta. Töissä luullaankin että oon jotenkin matemaattisesti lahjakas, ja joudun usein laskea mitä omituisempia juttuja. Ja välillä en kyllä yhtään tajua koska oon hyvä plus- ja miinuslaskuissa.
10. Haluaisin kirjoittaa blogiin aina kun tulee sellainen fiilis. Aina kun tulee outoja tuntemuksia. En uskalla koska voin tehdä tätä vain yksin ollessani ettei mies tai kukaan muukaan saa tietää. Pelottaa ajatus jos joku joskus löytäisi typerät säälittävät kirjoitukset, joissa oon kärjistänyt asiat. Ja välillä tuntuu siltä että keksin juttuja. Eli suomensi sanottuna en oo varma enää mikä on ollut totta ja mikä ei.
1. Yöpöydälläni on aina oltava nenäliina sekä vesipullo. Viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa otan pari kulausta vettä.
2. Kun menen vessaan, sylkäisen vessanpönttöön ensin. Sama kuin pesen kädet tai nään edes vettä. Jotenkin olen ehdollistanut sylkirauhaset niin että syljen eritys lisääntyy kun nään vettä. Pakko vaan sylkäistä.
3. Työhöni kuuluu se, että myy itseään eli näyttää hyvältä. En kuitenkaan ole kiinnostunut siitä miltä näytän töissä, vaan laitan itseäni enemmän vapaa-aikana.
4. Rakastan leipomista. Teen sekä suolaisia että makeita herkkuja, mutta en välitä makeasta itse ollenkaan.
5. Nenäni aavistaa alkavat kuukautiset, ja alkaa vuotaa verta pari päivää ennen niitä! Ei toki aina.
6. Näin pienenä kauhuelokuvan, jossa paksu piikki tungettiin naisen kaulaan. Tästä jäi neula- ja piikkikammo. Edes tän kirjoittaminen kauhistuttaa.
7. Olen useasti nähnyt hypnokogisen hallusinaation, eli jotenkin alitajunta kuvittelee tilanteen ennenkuin se tapahtuu, mutta tilanne ei menekään niin kuin olen tässä valvetilassa asian nähnyt. Vaikea selittää, mutta en usko mihinkään epäluonnolliseen. Tämä ei ole siis. Jotenkin mun aivot lagaa yllättävän usein :D
8. Ahdistun perjantaisin jos mies lähtee ulos ja jään yksin kotiin. Parin tunnin sisällä ahdistus muuttuu helpotukseksi ja huomaan tykkääväni yksinolosta. (voi esim. selailla blogit ja kirjoitella omia ajatuksia ihan rauhassa..)
9. Olen tarkka rahoistani. Tykkään matematiikasta. Töissä luullaankin että oon jotenkin matemaattisesti lahjakas, ja joudun usein laskea mitä omituisempia juttuja. Ja välillä en kyllä yhtään tajua koska oon hyvä plus- ja miinuslaskuissa.
10. Haluaisin kirjoittaa blogiin aina kun tulee sellainen fiilis. Aina kun tulee outoja tuntemuksia. En uskalla koska voin tehdä tätä vain yksin ollessani ettei mies tai kukaan muukaan saa tietää. Pelottaa ajatus jos joku joskus löytäisi typerät säälittävät kirjoitukset, joissa oon kärjistänyt asiat. Ja välillä tuntuu siltä että keksin juttuja. Eli suomensi sanottuna en oo varma enää mikä on ollut totta ja mikä ei.
perjantai 23. tammikuuta 2015
Seventeenth section
Voiko ihminen olla näin katkera kuin minä? Äääääääää.
Pystynkö koskaan iloitsemaan muiden puolesta kun kyse on lapsista. Sain kuulla (tai oikeestaan nähdä Facebookissa) uudesta vauvauutisesta. Meni taas plasmat ihan sekaisin. Mietin, kuinka tämä pariskunta valittaa ettei koskaan ole rahaa. Mies jäi työttömäksi syksyllä. Nyt heillä on niin tiukkaa. Ai että vastaus kaikkeen onkin sitten vauva? Hmm.. Tämä pari on ollut yhdessäkin vasta hiukan yli vuoden. Kaikkea negatiivista liikkuu päässä. "Ei tuu kestämään suhde" en voi tietenkään sanoa ääneen mutta oon niin kateellinen. Huoh.
Päätin olla tykkäämättä ultrakuvasta facebookissa. Enkä onnittele. Ehkä ne 125 tykkäystä ja kasa onnitteluja riittää. Nyt tiedän sen etten tahdo kuuteen kuukauteen nähdä tätä pariskuntaa. En sitä mahaa, enkä kuulla tulevista ostoista ja onnellisuudesta. Kylmääkö? Juu. Ei jaksa ja kestä katella sellaista mitä ei itse voi saada. Asia josta aina joku jaksaa kysyä, mutta en uskalla vastata suoraan. En voi kertoa kenellekään. "Ei me vielä hankita lapsia." End of story.
Noh, iloisempiien asioihin. Saatiin töihin joulukuussa lappusia, joilla saisi kauppakeskuksen kuntosalille kaksi viikkoa ilmaista treeniaikaa. Vilkasin lappua alussa, mutta innostuttiin sitten kahden työkaverin kanssa jutustelemaan asiasta enemmän. Meilläkin osa työntekijöistä on barbienukkeja, laihoja ja kauniita. Taitaa olla viitisen vuotta siitä kun lopetin salilla käymisen. Siitä onkin sit tullut parikyt kiloa. Mutta mutta, haettiin ilmaiskortit ja voi juku kun tekeekin hyvää hikoilla kunnolla. Ja vielä on siihen on seuraa! Eivätkä nääkään onneks ole keijukaisia :) Ruokavalio on mikä on edelleen. Ihan ok, turhan paljon hiilareita varmasti. Vettä juon 3 litraa päivässä. Apua miten rankkaa se onkaan.. Saa juosta vessassa kokoajan. Tuntuu siltä että aineenvaihdunta ei ole enää niin hidasta. Katotaan jos tää kroppa lähtis jotenkin luonnollisesti toimimaan (..ovulaatio) ihan painonpudotuksella ja kiinteytymisellä. Uskon että mielikin paranee siinä samassa.
Joku taitaa olla kyllä ruokavaliossa pielessä kun pierettää niin paljon? :D siis kauheeta, tuntuu että kotonakin kun joutuu pidättelemään kiristää se hermoja. Musta on tullut kiukkusempi selkeesti.
-C
Pystynkö koskaan iloitsemaan muiden puolesta kun kyse on lapsista. Sain kuulla (tai oikeestaan nähdä Facebookissa) uudesta vauvauutisesta. Meni taas plasmat ihan sekaisin. Mietin, kuinka tämä pariskunta valittaa ettei koskaan ole rahaa. Mies jäi työttömäksi syksyllä. Nyt heillä on niin tiukkaa. Ai että vastaus kaikkeen onkin sitten vauva? Hmm.. Tämä pari on ollut yhdessäkin vasta hiukan yli vuoden. Kaikkea negatiivista liikkuu päässä. "Ei tuu kestämään suhde" en voi tietenkään sanoa ääneen mutta oon niin kateellinen. Huoh.
Päätin olla tykkäämättä ultrakuvasta facebookissa. Enkä onnittele. Ehkä ne 125 tykkäystä ja kasa onnitteluja riittää. Nyt tiedän sen etten tahdo kuuteen kuukauteen nähdä tätä pariskuntaa. En sitä mahaa, enkä kuulla tulevista ostoista ja onnellisuudesta. Kylmääkö? Juu. Ei jaksa ja kestä katella sellaista mitä ei itse voi saada. Asia josta aina joku jaksaa kysyä, mutta en uskalla vastata suoraan. En voi kertoa kenellekään. "Ei me vielä hankita lapsia." End of story.
Noh, iloisempiien asioihin. Saatiin töihin joulukuussa lappusia, joilla saisi kauppakeskuksen kuntosalille kaksi viikkoa ilmaista treeniaikaa. Vilkasin lappua alussa, mutta innostuttiin sitten kahden työkaverin kanssa jutustelemaan asiasta enemmän. Meilläkin osa työntekijöistä on barbienukkeja, laihoja ja kauniita. Taitaa olla viitisen vuotta siitä kun lopetin salilla käymisen. Siitä onkin sit tullut parikyt kiloa. Mutta mutta, haettiin ilmaiskortit ja voi juku kun tekeekin hyvää hikoilla kunnolla. Ja vielä on siihen on seuraa! Eivätkä nääkään onneks ole keijukaisia :) Ruokavalio on mikä on edelleen. Ihan ok, turhan paljon hiilareita varmasti. Vettä juon 3 litraa päivässä. Apua miten rankkaa se onkaan.. Saa juosta vessassa kokoajan. Tuntuu siltä että aineenvaihdunta ei ole enää niin hidasta. Katotaan jos tää kroppa lähtis jotenkin luonnollisesti toimimaan (..ovulaatio) ihan painonpudotuksella ja kiinteytymisellä. Uskon että mielikin paranee siinä samassa.
Joku taitaa olla kyllä ruokavaliossa pielessä kun pierettää niin paljon? :D siis kauheeta, tuntuu että kotonakin kun joutuu pidättelemään kiristää se hermoja. Musta on tullut kiukkusempi selkeesti.
-C
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)