Aarteeni

Oireettomuus. Kuvittelin mielessäni miltä tuntuu olla raskaana. Miltä tuntuu pahaolo aamuisin, tiheä virtsaamistarve ja muu sellainen perus raskausoire. Rinnat kipeytyivät ennenkuin kuukautisten piti alkaa, eikä se sitten loppunutkaan. Silloin taisin ekan kerran miettiä että oltaiskos tässä raskaana. No höpöhöpö. En uskonut. Kävin yksityisellä ultrassa 7+1 ja näin pienen siellä. Tän jälkeen olikin se neuvola seuraavalla viikolla ja sitten mitä, yli neljä viikkoa odottelua?! Kamalaa. Heräsin aamulla rv 9 ja rinnat tuntuivat normaaleilta. Kipu ja arkuus oli täysin hävinnyt. Fiksuna googlasin mitähän se meinaa, ja kaikki tekstit ja keskustelut liittyi keskenmenoon. Joo kiva.

Arkuus ei palannut koskaan rintoihin. En saanut pahaaoloa. Väsyttää normaalisti, ei mitenkään enemmän kuin ennenkään. Nukkua vois aina tietty vähän enemmän. Pääsin niskapoimu-ultraan vasta 12+5 eli sinne asti sain jännittää tilannetta. Ja viikko ennen tätä, 11+5 heräsin aamulla ja pyyhkiessä paperiin jäi punaista, hailakkaa väriä. Olin aivan varma että muutamassa päivässä sikiö poistuu itsekseen eli saan keskenmenon. Niin ei tapahtunut ja np-ultrassa näin nukkuvan elävän olion.

Ystävä kysyi itkinkö, en. En ole niin tunteellinen muiden läsnäollessa. Mutta vauvan, siis oikean neliraajaisen näkeminen masussani herätti sellaiset tunteet esiin joita en tiennyt olevan olemassakaan.
Ultrattiin vatsan päältä ja nuori lääkärineito löysi pienen heti. Rauhallisesti katseli tätä joka kuvakulmasta katsoen tietenkin onko kaikki niinkuin pitää. Ilmoitti heti että sydän sykkii oikealla tempolla. Kaikki raajat olivat paikallaan ja lääkäri sai mitat ja niskaturvotuksen mitattua. Lukema taisi olla 1,6mm eli ei normaalista poikkeava. Pituutta kokonaisuudessaan jo 7cm! Pieni köllötteli mukavasti paikallaan eikä paljoa liikkunut. Lääkäri kehottikin sitten yskimään muutaman kerran jotta saataisiin toinen hereille. Ei auttanut joten nousin ylös ja hypin muutaman kerran. Sitten tapahtui se hetki jota en osaa sanoin kuvailla. Menin takaisin makuuasentoon, ja ultraus jatkui. Ruudulla näkyi haukotteleva raajojaan venyttelevä pieni ❤️ Hän laittoi kättä suuhun ja vaihteli asentoa. Olin yksin ultrassa koska mies oli töissä eikä päässyt mukaan. Tuolla hetkellä olisi tehnyt mieli tirauttaa muutama kyynel. Onnesta. Todellisuudesta. Nyt se on totta. Masussa kasvaa ihan oikea ihana pieni vauva, johon rakastuin tuolla hetkellä.


-C