Prinssilupaus

Näin se aika hurahti eteenpäin ilman blogimaailmaakin. Taisin kesän aikana selata lukulistan läpi kerran. Pari kuukautta onkin vierähtänyt viime kirjoituksesta vaikka olisi sanottavaa ollutkin. Oonkin oppinut kertomaan asioitani miehelle avoimemmin nyt kun hänkin on päässyt yli "alkujärkytyksestään".

En lomaillut kuin pari viikkoa ja sain vierashuoneen lähes kokonaan tyhjennettyä vauvaa varten. Kiirehän huoneella ei vielä ole, ja alussa pieni saa nukkua meidän kanssa.

Vaikka koko raskauden olen selvinnyt hyvin vähin oirein, ei stressiltä ja pahoilta epäilyiltä olla vältytty. Neuvolakäynnillä viikolla 17+1 oli painoa tullut pari sataa grammaa alkupainoon. Sykkeet ja kaikki ok, hemoglobiinia ei tarvinnut mitata koska väsymystäkään ei pahemmin ollut. Taisikin jäädä tuolloin lomalle töistä ja lähdin mökille rentoutumaan. Ekat "kuplinnat" masussa merkkasin kalenteriin rv 17+jotain. Sit vaan päivittäin odottelin että alkais tuntua selkeitä liikkeitä ja potkuja. Kauan siihen menikin.

Rakenneultraan mies sai vapaan aamun töistä ja ajettiin innolla Jorviin. Mulla oli vapaa päivä, ihan sitä varten jos pitäisikin jostain huolestua. Ultrassa oltiin rv 20+6 ja kaikki näytti hyvältä. Mitä ne nyt siinä kaikkea kattookin, sydämen läpät ja kammiot, reisiluun kehitys, en edes muista mitä kaikkea. Painoa pikkuisella oli mittojen mukaan 436g. Kaikki näytti siltä kun pitääkin, ja lopuksi ultraaja kysyi olisiko muuta kysyttävää. Halusimme tietää kumpi on tulossa, jos vaan selvää saisi. Nainen kysyikin heti mitä tuntemuksia itselläni on, ja sanoin että alusta asti vahva luotto tyttölupaukseen. Siltä se vaikuttikin. Ja juuri kun ultraaja pääsi sanomaan että tytöltä vaikuttaa, avasi pikkuinen haarojaan enemmän ja pikkupippeli siellä näkyikin. Miehelle tuli leveä hymy. Eikö kaikki miehet toivo pikkupoikaa enemmän kuin tyttöä. Näin jo joskus junnuna suunnittelin että ensin isoveli ja sitten sille pikkusisko. Jepjep :D

Viikon onnellisuudessa sai elää kunnes tuli uusi neuvolakäynti. Siellä alussa puitiin perusjutut, ja sain paljon infoa kelaan toimitettavista papereista. Tää oli nyt kolmas neuvola, ja mulla oli painoa tullut 2,5kg alkuun nähden. Ei siis vielä mitään järkyttäviä lukuja. Maha taisi pompahtaa esiin joskus tossa rakenneultran 20+6 paikkeilla. Neuvola oli seuraavalla viikolla 22+0. Onneksi olin taas keskittänyt käynnin vapaapäivälle, koska sainkin sit elämäni slaagin. En pystynyt tekemään mitään koko loppu päivänä.

Iloisin mielin saavuin neuvolaan kello 10.15 pissihätää pidättäen. Tein virtsatestin, näytti normaalilta. Verenpaine oli 102/57 ja paino sen 85,7kg
Onneksi toi paino näyttää toistaiseksi tulleen tasaisesti niin ei tarvii ihan norsulta vielä tuntua.
Käynti oli tavallinen, juteltiin ja katsottiin tosiaan kelan paperijuttuja. Lopuksi terveydenhoitaja katsoi vauvan sykkeen. Noin 150-155 on meillä ollut se normi joka kerta. Tällä kertaa syke kuulosti munkin korvaan oudolta. Epätasaiselta. Aika pitkään ja eri kohdista kuunneltiin dopplerilla. Noin joka viidennen lyönnin kohdalla kuului lisä-ääni. Ja minäkin kuulin sen. Neuvolatäti ei sanonut mitään. Kutsui vaan toisen hoitajan kuuntelemaan myös. Tämä toinen sitten sanoi että lisä-ääni selkeä, laitetaan kiireellinen lähete Jorviin. Aloin melkein itkemään. Pidättelin itkua kotimatkalle asti. Mulle sanottiin että Jorvista soitetaan viimeistään parin päivän sisällä. Sanottiin että älä stressaa, se voi olla myös ihan harmitonta. Meni kuitenkin monta päivää järkyttävässä stressissä ja kun soittoa ei tullut, soitin maanantai aamuna kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Sainkin kuulla että ovat lähettäneet kirjeen jossa on varattuna aika Jorviin muutaman päivän päähän keskellä päivää. Sai kyllä järjestellä työt ja kaikki uusiksi. Saan ihan noinkin pienestä stressistä verenpaineen nousemaan.
Ja voi helvetti kun jännitti Jorviin meno. Yritin tätä aikaa vielä vaihtaa parempaan ajankohtaan, mutta sai kuulla, että tämä sikiön sykkeiden spesialisti ei ole kuin muutamana päivänä paikalla ja että ensi viikolla raskausviikkoja olisi kertynyt jo liikaa. Kysyin miten niin? Ja iloisesti toisessa päässä todettiin että mun pitää varautua pahimpaan ja toivoa parasta.
"Keskeytys voidaan tarvittaessa vielä tehdä."
Kamalaa. Pelotti noi sanat niin perkeleesti. Mies oli ihan yhtä pahoilla mielin ja silitteli mun masua vielä illalla sanoen että kaikki on hyvin. Kaikki tuntui hyvältä. Poika potki julmettomasti. Nyt tunnen potkut todella selkeästi, mut onhan viikkojakin jo kasassa.
Nähtiin aulassa miehen kanssa. Kävin pissalla kolme kertaa odottaessa. Päästiin sisään.
Toimenpide kesti 15minuuttia. Normaalit sykkeet. Rakenteet katsottiin uusiksi. Kaikki hyvin. Ei lisä-ääniä. Ei lisälyöntejä. Väärä hälytys.

Rv 23+1 746g jättiläisvauva tulossa..