Katson videota kuolleesta haista, kyyneleet tulee silmiin. Katson Son's of anarchya, sama juttu. Työkaveri tuo ekaa kertaa neljä vuotiaan poikansa töissä käymään, ja sama.
Aina kun joku sanoo olevansa hieman herkällä tai itkuisella tuulella koska kuukautiset ovat alkamassa, naurahdan. Tai..tein niin. Jos tunnen hyvin henkilön, saatan töksäyttää ääneen mitä mieltä olen jostain. Esimerkiksi nämä pms-oireet on asia josta oon liiankin kärkkäästi joskus sanonut.
Mutta voisinko puolustaa itteäni niin, että kun ei ole asiaa kokenut, ei siihen tarvitse uskoa. Tai jos lieviin pms-oireisiin kuuluu ärtyneisyys, masentuneisuus ja itkuherkkyys, on se kaikilla? Tai mulla joka sunnuntai, ja muutenkin vaihdellen. En kalenterista ole kattonu päiviä kun elämä alkaa pakottaa. Että siis eikö nää ole ihan normaaleja tuntemuksia?
Sitten on tietty fyysiset oireet. Terveyskirjastosta: "Fyysisiä oireita ovat rintojen arkuus, rintojen turpoaminen, yleinen turvotus ja päänsärky. Oirekuva voi vaihdella kierrosta toiseen."
Okei.
Eikö sitten kaikki naiset kärsi näistä oireista? Ei tietenkään joka kuukausi oireet tunnu yhtä vahvoilta. Viikko sitten vilkasin kalenteria kun rinnat meni tosi kipeiksi. Jep. Tasan viikko ja pitäs uusi kierto alkaa. (n.26pv) Arat ja turvonneet rinnat. Pääkipua satunnaisesti. Kaikki itkettää ja kiukuttaa.
Miksi tunnen nyt kaikki "oireet" selvästi? Ja ei, en tästä aiheesta ole koskaan googlettanut ennen tämän kirjoittamista. Vai voisinko olla raskaana? Tietysti ajattelin parasta varautumatta pahimpaan. Tai no, ainahan sitä on varautunut. :)
Väistämättä tuli ajatus että alkuraskaus tän täytyy olla.
Pyyhkiessä rusehtavaa, no sepäs se tietty olikin. Kokeilin heti rintoja, vieläkin arat. Tamponi sisään ja unten maille. Mutta mitä kummaa, vuoto loppui?! Tamponi jäi tyhjäksi, reunoilla vaan kuivunutta verta. Laitoin aamusta uuden jos ne nyt alkaakin pikkuhiljaa vaikka yleensä ryminällä. Ei mitään. Ei vuotoa. Eikä menkkakipujakaan ole näkynyt?
Eipä kauaakaan mennyt kun ne sieltä alkoivat. Ensin olin pettynyt, sitten mieliala tasoittui tähän neutraaliin. Luin äskettäin vanhoja tekstejä. Osasta tuli siis ihan myötähäpeä itseä kohtaan? Että kaikkea sitä ihminen kuvitteleekin. Tunnen itteni niin tyhmäksi. Ajattelinkin nyt kirjoittaa aina lyhkäsempiäkin ajatuksia ylös, ettei tuntemukset unohdu :) Katsotaan miten se toimii.
-C
tiistai 16. joulukuuta 2014
perjantai 21. marraskuuta 2014
Beat fifteen
Drunken thoughts: " Ei. Sain ahdistavan kommentin mieheltä. Ei lapsia. Ei mielellään vielä. "Me ollaan vasta 23-vuotiaita" menee kuulemma koko elämä pilalle jos lapsia hankkii. Jos vielä kolmekymppisiksi asti odotellaan ja sitten mietitään uudestaan.
Nyt pitäisi nauttia elämästä! Juodaan siis joka vklp ja nähdään kavereita. Miksi? Oonko jotenkin pikkuvanha vai miks musta tuntuu siltä että tää on jo koettu. Oon juhlinut jo liikaakin elämässäni. Miehet tulee vaan niin myöhässä. Mutta tää..aiemmin mainittu max. 25-v lasten hankintaan on nyt mielummin 30-v? Wot? Kuka ton pään on sekoittanut?
Pakko sanoa että mietin lähdenkö. Onko tää kaikki elämän arvoista. Odotanko viekö lähemmäs 10 vuotta eläen samaa arkea, vai lähdenkö? Pelkään kyllä etten koskaan ketään muuta löydä. "
Kyllä olikin helpottavaa kirjoittaa yks ilta humalassa. En nyt muista oliko se niin että tultiin ajoissa kotiin ja päätin selailla blogit läpi. Mutta kuten huomaa, tosi syvälliset keskustelut miehen kanssa ollut taas alkoholia nauttineena.
En tosiaan ole lähdössä. En osaa olla yksin. Tai ehkä osaisin, mutta luulen että meidän pitää kokea kaikki yhdessä. Huonot sekä hyvät jutut. En usko myöskään että mua koskaan kositaan, mutta tähänkin ajatukseen oon jo tottunut.
On tämä syksy tuonut muutoksia kerrakseen. Tällä hetkellä stressi on niin korkealla, etten osaa ajatellakaan kun kaikkea pahaa. Nyt jos koskaan olisi apua mun järjestelmällisyydestä, mutta ajatuskin jostain viiden vuoden suunnitelman tekemisestä ahdistaa?
Mies lopetti töissä ja lähti opiskelemaan uutta ammattia. Eli suoraan sanottuna kaikki tuttu ja turvallinen muuttui. Raha tietenkin päällimmäisenä mielessä. En oo pitänyt itseäni koskaan erityisen materialistisena, mutta mikä kumma siinä on, kun pitäisi laskea kaikki tarkkaan, tekee mieli ostaa uusia huonekaluja ja muita sisutushärpäkkeitä? Tekeekö raha onnelliseksi? Aivan varmasti. Tai ainakin ilman rahaa oleminen tekee onnettomaksi.
Pari kuukautta tässä menee varmaan totutteluun, että minä maksan aivan kaiken. Ostoslistan teen valmiiksi ja niiden mukaan toimitaan. Onko mun elämä niin tylsää, että siihen kuuluu vaan työ, kauppareissut, ruuanlaitto, sohvalla löhöily ja nukkumaan meno? Samaa päivästä toiseen?
Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja nähdä ystäviä sekä perhettä enemmän. Olen liiankin matemaattinen ihminen, ja laskelmoin kuukauden budjetin etukäteen. Silti kokoajan ahdistaa! En tiiä onks se tää syksy vai uusi tilanne, mutta nyt tuntuu että täytyy järjestää elämä uuteen kondikseen. Pohjalta noustaan voittajina.
Tuo alkulässytys nyt jotakuinkin pitää paikkaansa. Nyt otetaan iisisti, opetellaan uuteen elämäntilanteeseen ja mietitään uudestaan kun tilanne rauhoittuu. Lapsen haluamme, mutta se ei näytä istuvan tähän tilanteeseen :/
Ihana viiltävä uutinen taas kaveripariskunnasta jotka odottavat esikoistaan..kesällä kun tää nainen vielä sanoi ettei ehkä koskaan halua lapsia.. Juup.
-C
Nyt pitäisi nauttia elämästä! Juodaan siis joka vklp ja nähdään kavereita. Miksi? Oonko jotenkin pikkuvanha vai miks musta tuntuu siltä että tää on jo koettu. Oon juhlinut jo liikaakin elämässäni. Miehet tulee vaan niin myöhässä. Mutta tää..aiemmin mainittu max. 25-v lasten hankintaan on nyt mielummin 30-v? Wot? Kuka ton pään on sekoittanut?
Pakko sanoa että mietin lähdenkö. Onko tää kaikki elämän arvoista. Odotanko viekö lähemmäs 10 vuotta eläen samaa arkea, vai lähdenkö? Pelkään kyllä etten koskaan ketään muuta löydä. "
Kyllä olikin helpottavaa kirjoittaa yks ilta humalassa. En nyt muista oliko se niin että tultiin ajoissa kotiin ja päätin selailla blogit läpi. Mutta kuten huomaa, tosi syvälliset keskustelut miehen kanssa ollut taas alkoholia nauttineena.
En tosiaan ole lähdössä. En osaa olla yksin. Tai ehkä osaisin, mutta luulen että meidän pitää kokea kaikki yhdessä. Huonot sekä hyvät jutut. En usko myöskään että mua koskaan kositaan, mutta tähänkin ajatukseen oon jo tottunut.
On tämä syksy tuonut muutoksia kerrakseen. Tällä hetkellä stressi on niin korkealla, etten osaa ajatellakaan kun kaikkea pahaa. Nyt jos koskaan olisi apua mun järjestelmällisyydestä, mutta ajatuskin jostain viiden vuoden suunnitelman tekemisestä ahdistaa?
Mies lopetti töissä ja lähti opiskelemaan uutta ammattia. Eli suoraan sanottuna kaikki tuttu ja turvallinen muuttui. Raha tietenkin päällimmäisenä mielessä. En oo pitänyt itseäni koskaan erityisen materialistisena, mutta mikä kumma siinä on, kun pitäisi laskea kaikki tarkkaan, tekee mieli ostaa uusia huonekaluja ja muita sisutushärpäkkeitä? Tekeekö raha onnelliseksi? Aivan varmasti. Tai ainakin ilman rahaa oleminen tekee onnettomaksi.
Pari kuukautta tässä menee varmaan totutteluun, että minä maksan aivan kaiken. Ostoslistan teen valmiiksi ja niiden mukaan toimitaan. Onko mun elämä niin tylsää, että siihen kuuluu vaan työ, kauppareissut, ruuanlaitto, sohvalla löhöily ja nukkumaan meno? Samaa päivästä toiseen?
Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja nähdä ystäviä sekä perhettä enemmän. Olen liiankin matemaattinen ihminen, ja laskelmoin kuukauden budjetin etukäteen. Silti kokoajan ahdistaa! En tiiä onks se tää syksy vai uusi tilanne, mutta nyt tuntuu että täytyy järjestää elämä uuteen kondikseen. Pohjalta noustaan voittajina.
Tuo alkulässytys nyt jotakuinkin pitää paikkaansa. Nyt otetaan iisisti, opetellaan uuteen elämäntilanteeseen ja mietitään uudestaan kun tilanne rauhoittuu. Lapsen haluamme, mutta se ei näytä istuvan tähän tilanteeseen :/
Ihana viiltävä uutinen taas kaveripariskunnasta jotka odottavat esikoistaan..kesällä kun tää nainen vielä sanoi ettei ehkä koskaan halua lapsia.. Juup.
-C
perjantai 10. lokakuuta 2014
inscription fourteen
Verikokeita toisensa jälkeen. Pelkään neuloja ja piikkejä kuollakseni. Tiedän että eihän se satu, mutta ajatuskin saa ahdistuksen pintaan. Pysyn tyynenä siihen asti kun pitäis paidan hiha vetää ylös ja asettaa käsi nojalle. Sitten valtaa pakokauhu. En halua nähdä neuloja, en niitä putkia enkä mitään siihen liittyvää. En kenenkään muun enkä omaa verta.
Viimeisin verikoe omassa terveyskeskuksessa oli pahin. Kävin kierron neljäntenä päivänä (piti mennä 3-5pv) antamassa verinäytteet. Ahdistus alkoi kun hoitaja otti kelakortin ja luki koodin siitä. "Oho, näitähän on monta!" Jep, mulla luki papereissa lääkärikielellä muutamia koodeja. Mutta että niitä oli sitäkin enemmän! Hrrrrr... Kirjoittaminenkin tuntuu jo pahalta vaikka tästä on jo pari viikkoa.
Hoitaja yritti rauhoitella mua ja selitti ihan omiaan. Näytin kuulemma siltä että kohta lähtee taju, tai niin hän jälkeenpäin sanoi. Oon varmaan ollu lakanan valkonen :D
"Kävitkö kesällä uimassa?" "Käytkö mielummin meri- vai järvivedessä?" "Oletko koskaan kokeillut uimahyppyjä?" Nää kysymykset muistan mutta vastauksista ei oo mitään käsitystä. Kai mä olin aika sekaisin. Kymmenen (10!!) purkkia se otti. Aika mateli. Yleensä noi näytteenotot menee nopsaa ohi mut tää vaan kesti ja kesti. Mua lohdutti ajatus ettei vähään aikaan täydy käydä verikokeissa. Siis ihan sama kuinka paljon tuolla alhaalla ronkitaan, kun en mitään nää eikä käytetä neuloja. (mun näkyvillä)
Ajattelin että verikokeet helpottaa ajanmyötä. Bullshit. Tuntuu että tää kammo vaan pahenee; varsinkin kun tää edellinen kesti niin tajuttoman kauan. Meen johonkin ihme sokkitilaan enkä muista ku pätkiä tapahtuneesta.
Follikkeliultra olikin sit ihan eri juttu. Mulla oli aamuaika Naistenklinikalle ja se menikin nopsasti. Sisään ja ulos meiningillä. Vasenta munasarjaa oli vaikea katsoa, ja lääkäri joutui painamaan kovempaa. Ihan siedettävää kyllä, ei mulla näistä traumoja tuu.. Ainakaan vielä.
Olin tuolla kiertopäivänä 12. Lääkäri ultrasi ja sanoi ilmoittavansa lopuksi tuomion. Hoitsu jutteli ja kyseli muuta siinä samalla. Munarakkuloissa ei näkynyt kummallakaan puolella "kypsyvää" rakkulaa. Eli käytännössä olin itse oikeassa siitä etten ovuloi ollenkaan. Lääkärikin sanoi että syy taitaakin olla siinä ettei yksikään rakkulaa kypsy tarpeeksi isoksi. Kai jo menneen ovulaation olisi huomannut? Ja kai se siitä olisi sanonut. Jos tämä on vika, tiedän että siihen riittää pelkkä hormonilääkitys. Toivon, että se onkin niin!
Sitten määrättiinkin Taas verikokeet, vaikka lääkäri sanoi ettei siitä todennäköisesti mitään nää.
Ehkä mä nyt yhet kestän taas kun kerään vähän rohkeutta. Progesteroni katotaan vielä.
Niin ja mies ens viikolla lupasi viedä oman näytteensä kun on lomalla.
Homma etenee hitaasti mutta varmasti! :)
-C
Viimeisin verikoe omassa terveyskeskuksessa oli pahin. Kävin kierron neljäntenä päivänä (piti mennä 3-5pv) antamassa verinäytteet. Ahdistus alkoi kun hoitaja otti kelakortin ja luki koodin siitä. "Oho, näitähän on monta!" Jep, mulla luki papereissa lääkärikielellä muutamia koodeja. Mutta että niitä oli sitäkin enemmän! Hrrrrr... Kirjoittaminenkin tuntuu jo pahalta vaikka tästä on jo pari viikkoa.
Hoitaja yritti rauhoitella mua ja selitti ihan omiaan. Näytin kuulemma siltä että kohta lähtee taju, tai niin hän jälkeenpäin sanoi. Oon varmaan ollu lakanan valkonen :D
"Kävitkö kesällä uimassa?" "Käytkö mielummin meri- vai järvivedessä?" "Oletko koskaan kokeillut uimahyppyjä?" Nää kysymykset muistan mutta vastauksista ei oo mitään käsitystä. Kai mä olin aika sekaisin. Kymmenen (10!!) purkkia se otti. Aika mateli. Yleensä noi näytteenotot menee nopsaa ohi mut tää vaan kesti ja kesti. Mua lohdutti ajatus ettei vähään aikaan täydy käydä verikokeissa. Siis ihan sama kuinka paljon tuolla alhaalla ronkitaan, kun en mitään nää eikä käytetä neuloja. (mun näkyvillä)
Ajattelin että verikokeet helpottaa ajanmyötä. Bullshit. Tuntuu että tää kammo vaan pahenee; varsinkin kun tää edellinen kesti niin tajuttoman kauan. Meen johonkin ihme sokkitilaan enkä muista ku pätkiä tapahtuneesta.
Follikkeliultra olikin sit ihan eri juttu. Mulla oli aamuaika Naistenklinikalle ja se menikin nopsasti. Sisään ja ulos meiningillä. Vasenta munasarjaa oli vaikea katsoa, ja lääkäri joutui painamaan kovempaa. Ihan siedettävää kyllä, ei mulla näistä traumoja tuu.. Ainakaan vielä.
Olin tuolla kiertopäivänä 12. Lääkäri ultrasi ja sanoi ilmoittavansa lopuksi tuomion. Hoitsu jutteli ja kyseli muuta siinä samalla. Munarakkuloissa ei näkynyt kummallakaan puolella "kypsyvää" rakkulaa. Eli käytännössä olin itse oikeassa siitä etten ovuloi ollenkaan. Lääkärikin sanoi että syy taitaakin olla siinä ettei yksikään rakkulaa kypsy tarpeeksi isoksi. Kai jo menneen ovulaation olisi huomannut? Ja kai se siitä olisi sanonut. Jos tämä on vika, tiedän että siihen riittää pelkkä hormonilääkitys. Toivon, että se onkin niin!
Sitten määrättiinkin Taas verikokeet, vaikka lääkäri sanoi ettei siitä todennäköisesti mitään nää.
Ehkä mä nyt yhet kestän taas kun kerään vähän rohkeutta. Progesteroni katotaan vielä.
Niin ja mies ens viikolla lupasi viedä oman näytteensä kun on lomalla.
Homma etenee hitaasti mutta varmasti! :)
-C
torstai 4. syyskuuta 2014
Step thirteen
Mitä sitä nyt valehtelemaan. Aloin kirjoittaa, kun halusin mun tunteet ja ajatukset ylös, niin että voisin niitä jälkeenpäin lukea. Tunteet kuitenkin unohtuu menneisyydestä. Luin vanhoja postauksiani, ja tajusin että valehtelen itselleni. Mä oon kuitenkin yksin tuntemuksieni kanssa. Mies ei osaa keskustella asioista aikuisena ihmisenä.
Kohta kolme vuotta vierähtänyt ehkäisyn lopettamisesta. Vakavasti ei kuitenkaan puhuta asioista. Sen mies on sanonut että pelkää ylikaiken vian olevan hänessä. Kuitenkin on vitun vaikea lähteä mun kanssa pariskuntana ratkomaan ongelmaa. "Ehkä viiden vuoden päästä oon valmis lapsettomuustutkimuksiin." Viiden vuoden? Mitä vittua.
Mun tekee meil itkeä joka päivä. Olin aiemmin iloinen ja hyväntuulinen kokoajan. Nykyään töissä oon pakostakin pirteä, mutta todellisuus muuttuu heti kun istun autoon. Mies hakee mut töistä päivittäin. Sit mä mökötän. Harvemmin oon hyvällä tuulella. Yksin ollessa selailen netistä ties mitä. Toki tähän tunnevammainen liittyy sekin, että oon lihonnut about viidessä vuodessa ainakin 25kiloa. Ennen olin ihan normaali, ehkä hoikkakin. Toinen huoli on raha. Käydään kaupassa ruokaostoksilla joka ikinen päivä. Oikeestaan kaikki raha mikä tulee, menee ruokaan. Toisilla menee se 200€ kuussa ruokaan, mulla luku on varmaan 800€..ellei enemmänkin.
Mietin meidän arkeamme johon haluaisin muutosta. Sen kolmannen pitämään mut kiireisenä. Syyn olla makaamatta sohvalla kokoajan. Elämänilon takaisin. Tiedän, että mun masentuneisuus pilaa pian meidän suhteen.
Tänään meidän elämässä alkoi uusi jakso. Olen varma siitä. Oltiin Naistenklinikalla lapsettomuushoitojen ensi käynnillä. Tyylikkäästi myöhässä aamulla juostiin paikalle esitietolomakkeet täytettyinä. Jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Mut otettiin ihan tosissaan. Tää tuntuu nyt paljon todellisemmalta vaikka mitään konkreettista ei vielä ole tapahtunut.
Lääkäri oli kiinnostunut meidän tilanteesta, ja siitä kuinka ei aiemmin hoitoihin olla uskallettu. Siinähän on mies syynä. Tällä kertaa ei jauhettu ylipainosta pelkästään, vaan mainittiin vaan että liikkua saisi enemmän. Oli paino sen viisi kiloa onneksi pudonnut :)
Ensin käytiin miehen täyttämä lomake läpi. Hänellä kaikki ok. Multa katsottiin kohdun asento ja liikkuvuus sekä munasarjoja sen verran mitä sillä ultrauslaitteella nähtiin. Vasen oli ilmeisesti lähellä tai kiinni kohdussa? Hmm, mutta ei se kai mitään merkannut. Mies lähti verikokeisiin ja sai kotiin mukaan siemennestepurkin. Sen hän saa itse hoitaa sinne, kun ei lämmennyt ajatukselle heti runkkauksesta. Eipä ollut mun papereissa kummempia moittimisia, perusterveitä kun molemmat ollaan. Seuraavaan kiertoon sain ohjeen varata verikoeajan päiville 3-5, ja follikkeliultra päiville 10-12. Sitten katsotaan jatkoa. En malta odottaa! Vaikka kammoan verikokeita ja neuloja olisin voinut vaikka heti antaa näytteet!
Ensimmäinen askel kohti tulevaisuutta on nyt otettu. <3
Kohta kolme vuotta vierähtänyt ehkäisyn lopettamisesta. Vakavasti ei kuitenkaan puhuta asioista. Sen mies on sanonut että pelkää ylikaiken vian olevan hänessä. Kuitenkin on vitun vaikea lähteä mun kanssa pariskuntana ratkomaan ongelmaa. "Ehkä viiden vuoden päästä oon valmis lapsettomuustutkimuksiin." Viiden vuoden? Mitä vittua.
Mun tekee meil itkeä joka päivä. Olin aiemmin iloinen ja hyväntuulinen kokoajan. Nykyään töissä oon pakostakin pirteä, mutta todellisuus muuttuu heti kun istun autoon. Mies hakee mut töistä päivittäin. Sit mä mökötän. Harvemmin oon hyvällä tuulella. Yksin ollessa selailen netistä ties mitä. Toki tähän tunnevammainen liittyy sekin, että oon lihonnut about viidessä vuodessa ainakin 25kiloa. Ennen olin ihan normaali, ehkä hoikkakin. Toinen huoli on raha. Käydään kaupassa ruokaostoksilla joka ikinen päivä. Oikeestaan kaikki raha mikä tulee, menee ruokaan. Toisilla menee se 200€ kuussa ruokaan, mulla luku on varmaan 800€..ellei enemmänkin.
Mietin meidän arkeamme johon haluaisin muutosta. Sen kolmannen pitämään mut kiireisenä. Syyn olla makaamatta sohvalla kokoajan. Elämänilon takaisin. Tiedän, että mun masentuneisuus pilaa pian meidän suhteen.
Tänään meidän elämässä alkoi uusi jakso. Olen varma siitä. Oltiin Naistenklinikalla lapsettomuushoitojen ensi käynnillä. Tyylikkäästi myöhässä aamulla juostiin paikalle esitietolomakkeet täytettyinä. Jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Mut otettiin ihan tosissaan. Tää tuntuu nyt paljon todellisemmalta vaikka mitään konkreettista ei vielä ole tapahtunut.
Lääkäri oli kiinnostunut meidän tilanteesta, ja siitä kuinka ei aiemmin hoitoihin olla uskallettu. Siinähän on mies syynä. Tällä kertaa ei jauhettu ylipainosta pelkästään, vaan mainittiin vaan että liikkua saisi enemmän. Oli paino sen viisi kiloa onneksi pudonnut :)
Ensin käytiin miehen täyttämä lomake läpi. Hänellä kaikki ok. Multa katsottiin kohdun asento ja liikkuvuus sekä munasarjoja sen verran mitä sillä ultrauslaitteella nähtiin. Vasen oli ilmeisesti lähellä tai kiinni kohdussa? Hmm, mutta ei se kai mitään merkannut. Mies lähti verikokeisiin ja sai kotiin mukaan siemennestepurkin. Sen hän saa itse hoitaa sinne, kun ei lämmennyt ajatukselle heti runkkauksesta. Eipä ollut mun papereissa kummempia moittimisia, perusterveitä kun molemmat ollaan. Seuraavaan kiertoon sain ohjeen varata verikoeajan päiville 3-5, ja follikkeliultra päiville 10-12. Sitten katsotaan jatkoa. En malta odottaa! Vaikka kammoan verikokeita ja neuloja olisin voinut vaikka heti antaa näytteet!
Ensimmäinen askel kohti tulevaisuutta on nyt otettu. <3
perjantai 22. elokuuta 2014
Twelfth truth
Lastenhoitokeikka. Apua.
Oltiin sovittu ystävän kanssa että otetaan pikkuinen (8kk) hoitoon kun hän menee töihin. Siis vitsit että mies puhui innoissaan edellisenä päivänä kaikille että vauva tulee hoitoon. Aamusta hieman ennen ysiä ystävä toi vauvelin tavaroineen meille. Ollaan näillä helteillä muutettu olohuoneeseen, eli patja keskellä olkkarin lattiaa. Siihen vaan toinen köllöttelemään nukkuvan miehen viekkuun.
Ekat puolisen tuntia meni hyvin, lelut kiinnosti ja vähän nauratti. Sitten se alkoi.
Huuto. Siis silmät vedessä toinen alkoi huutamaan ja vain syli kelpasi. Paikallaan ei voinut tietenkään istua vaan piti kävellä kämppää edestakaisin. Vilkaisin kelloa, 9.45. Pieni hiki nousi pintaan. Syli ei kelvannut enää. Eikä makuualusta. Kurkkusuorana toinen alkoi huutamaan. Laskin pienen miehen viereen joka luonnollisesti heräsi kovaan ääneen. "Mä yritän nukkua"
Totesin että se ei nyt onnistu, meidän piti molempien katsoa lasta. Maitoa, maitoa ja maitoa. Ei nyt mitään suunnatonta määrää, mutta kuitenkin. Jospa itku loppuisi. Katsoin vaipan, otin vaatteet pois (sisällä on niin pirun kuuma!) , juotin vettä välissä. Ei mitään apua. Kävelin kämppää ympäri vauvan kanssa. Vilkasin kelloa, 10.30.
Tunti siinä meni, ei auttanut maitokaan nukutukseen. Toinen oli ihan näkyvästi niin väsy ettei tuttia jaksanut imeä. Istuin patjalla nojaten sohvaan jalat hieman koukussa ja otin vauvan selällään syliini. Jaloilla hytkyttelin kehoani. Itku alkoi laimeta. 10.40 rauha maassa. Siirsin pienen varovaisesti makuualustalle.
Tässä välissä mentiin hermoröökille.
40 minuuttia myöhemmin vauveli heräsi. Varmaan puoli tuntia oli iloinen ja pirteä. Sittenpä huuto alkoi taas. No, ei se mitään, kello olikin jo 12 ja toisella oli ruoka-aika.. Hyvin meni syöttö. Vaipanvaihto, leikkiä, maitoa. Ruuan jälkeen oli kaikki paremmin, mutta oli ollut tosiaan hieman hektisempi aamu kun mihin ollaan totuttu :D kirjoitin ton alkuosion päikkäreiden aikaan kun vielä kaikki tuntui niin vaikealta. Nyt hieman myöhemmin naurattaa vaan. Ei me mitään osattu lasta katsoa. Toisaalta oli kiva, kun ei ketään ollut neuvomassa mitä pitäisi tehdä.
Yleensä tämä samainen vauva on erittäin iloinen ja veikeä. Meille sattui vaan huono päivä. Helpottaa tieto, että ehkä ens kerralla hän on helpompi. Mietinkin, että sitten joskus oman vauvan kanssa oppii vauvan tavat ihan erilailla. Tai, siis, ei ainakaan pelota että en pärjäisi? Vaikka tässä hoitokeikassa olikin mutkia matkassa. Luotto omaan itseeni sekä mieheen, on kova :)
Välillä, tai just nyt tuntuu siltä että ei jaksa enää. Mietin elämäntarkoitusta. Mietin menneisyyttä ja tulevaa. Nykyisyys on vaan harhakuvaa. Eletään päivästä toiseen samassa tylsässä rutiinissa, joka rikkoutuu liiankin usein perjantaisin kun jään yksin kotiin ja mies lähtee viihteelle. Yksin saa ajatella liikaa asioita. Tekee pahaa olla yksin. Kohta on taas viikon loma, vois vaikka lähteä lämpöön johonkin kauas tästä arjesta.
-C
Oltiin sovittu ystävän kanssa että otetaan pikkuinen (8kk) hoitoon kun hän menee töihin. Siis vitsit että mies puhui innoissaan edellisenä päivänä kaikille että vauva tulee hoitoon. Aamusta hieman ennen ysiä ystävä toi vauvelin tavaroineen meille. Ollaan näillä helteillä muutettu olohuoneeseen, eli patja keskellä olkkarin lattiaa. Siihen vaan toinen köllöttelemään nukkuvan miehen viekkuun.
Ekat puolisen tuntia meni hyvin, lelut kiinnosti ja vähän nauratti. Sitten se alkoi.
Huuto. Siis silmät vedessä toinen alkoi huutamaan ja vain syli kelpasi. Paikallaan ei voinut tietenkään istua vaan piti kävellä kämppää edestakaisin. Vilkaisin kelloa, 9.45. Pieni hiki nousi pintaan. Syli ei kelvannut enää. Eikä makuualusta. Kurkkusuorana toinen alkoi huutamaan. Laskin pienen miehen viereen joka luonnollisesti heräsi kovaan ääneen. "Mä yritän nukkua"
Totesin että se ei nyt onnistu, meidän piti molempien katsoa lasta. Maitoa, maitoa ja maitoa. Ei nyt mitään suunnatonta määrää, mutta kuitenkin. Jospa itku loppuisi. Katsoin vaipan, otin vaatteet pois (sisällä on niin pirun kuuma!) , juotin vettä välissä. Ei mitään apua. Kävelin kämppää ympäri vauvan kanssa. Vilkasin kelloa, 10.30.
Tunti siinä meni, ei auttanut maitokaan nukutukseen. Toinen oli ihan näkyvästi niin väsy ettei tuttia jaksanut imeä. Istuin patjalla nojaten sohvaan jalat hieman koukussa ja otin vauvan selällään syliini. Jaloilla hytkyttelin kehoani. Itku alkoi laimeta. 10.40 rauha maassa. Siirsin pienen varovaisesti makuualustalle.
Tässä välissä mentiin hermoröökille.
40 minuuttia myöhemmin vauveli heräsi. Varmaan puoli tuntia oli iloinen ja pirteä. Sittenpä huuto alkoi taas. No, ei se mitään, kello olikin jo 12 ja toisella oli ruoka-aika.. Hyvin meni syöttö. Vaipanvaihto, leikkiä, maitoa. Ruuan jälkeen oli kaikki paremmin, mutta oli ollut tosiaan hieman hektisempi aamu kun mihin ollaan totuttu :D kirjoitin ton alkuosion päikkäreiden aikaan kun vielä kaikki tuntui niin vaikealta. Nyt hieman myöhemmin naurattaa vaan. Ei me mitään osattu lasta katsoa. Toisaalta oli kiva, kun ei ketään ollut neuvomassa mitä pitäisi tehdä.
Yleensä tämä samainen vauva on erittäin iloinen ja veikeä. Meille sattui vaan huono päivä. Helpottaa tieto, että ehkä ens kerralla hän on helpompi. Mietinkin, että sitten joskus oman vauvan kanssa oppii vauvan tavat ihan erilailla. Tai, siis, ei ainakaan pelota että en pärjäisi? Vaikka tässä hoitokeikassa olikin mutkia matkassa. Luotto omaan itseeni sekä mieheen, on kova :)
Välillä, tai just nyt tuntuu siltä että ei jaksa enää. Mietin elämäntarkoitusta. Mietin menneisyyttä ja tulevaa. Nykyisyys on vaan harhakuvaa. Eletään päivästä toiseen samassa tylsässä rutiinissa, joka rikkoutuu liiankin usein perjantaisin kun jään yksin kotiin ja mies lähtee viihteelle. Yksin saa ajatella liikaa asioita. Tekee pahaa olla yksin. Kohta on taas viikon loma, vois vaikka lähteä lämpöön johonkin kauas tästä arjesta.
-C
torstai 31. heinäkuuta 2014
Matter eleven
Eipä vähään aikaan ole mikään kappale ahdistanut näin. En usko olevani ainoa tämän biisin kanssa. Siis Mitä? Mitä nämä sanat on olevinaan! Tykkään laulaa mukana mutta tätä en varmasti laula. Tulee itku.
Happoradio - Vakava nainen
" Onhan mun saatana saatava lapsi
Happoradio - Vakava nainen
" Onhan mun saatana saatava lapsi
kaikki muu on kohinaa.
Sinä olet mutkaton tasainen tie,
sinä olet pastellisävyinen mies.
Mä vakava nainen
oon järkevän lainen
enkä mä kiihkoa kaipaa. "
Asiasta kukkaruukkuun. Ihana loma. Oon lepäillyt mökillä kaikessa rauhassa, mökkeillyt toisaalla kavereiden kanssa, käväissyt Virossa, relannut, hengaillut. Vielä olis reissu Espoon kaupungin saareen telttailemaan ja oonkin jo valmis takas töihin. Ihanaa olla lomalla, mutta kyllä sitä pitkästyy kaikkeen. Maanantaina näkee taas työkavereita ja pääsee takas arkeen kiinni. On tässä loman aikana tullu otettua alkoholia ihan urakalla, ruokaa tullut tehtyä vaan muutaman kerran. Muuten onkin sit syöty ulkona. Jep. Useesti myös mäkkärissä.
Alkoholin suurkulutus saa nyt luvan loppua..tai siis viikonlopun jälkeen..
Ystävä oli tänään kyläilemässä ja totesi ettei sitä lomalla saa stressata. Totta!
En ole ajatellut lapsia nyt pariin viikkoon ja täytyy sanoa että on sielu levännyt. Vilkaisin nyt ekaa kertaa kalenteriin, jippii; vielä olisi viikko ilman menkkoja.
Ihana kesä.
Ihana stressittömyys.
Ihana vaan olla.
<3
-C
sinä olet pastellisävyinen mies.
Mä vakava nainen
oon järkevän lainen
enkä mä kiihkoa kaipaa. "
Asiasta kukkaruukkuun. Ihana loma. Oon lepäillyt mökillä kaikessa rauhassa, mökkeillyt toisaalla kavereiden kanssa, käväissyt Virossa, relannut, hengaillut. Vielä olis reissu Espoon kaupungin saareen telttailemaan ja oonkin jo valmis takas töihin. Ihanaa olla lomalla, mutta kyllä sitä pitkästyy kaikkeen. Maanantaina näkee taas työkavereita ja pääsee takas arkeen kiinni. On tässä loman aikana tullu otettua alkoholia ihan urakalla, ruokaa tullut tehtyä vaan muutaman kerran. Muuten onkin sit syöty ulkona. Jep. Useesti myös mäkkärissä.
Alkoholin suurkulutus saa nyt luvan loppua..tai siis viikonlopun jälkeen..
Ystävä oli tänään kyläilemässä ja totesi ettei sitä lomalla saa stressata. Totta!
En ole ajatellut lapsia nyt pariin viikkoon ja täytyy sanoa että on sielu levännyt. Vilkaisin nyt ekaa kertaa kalenteriin, jippii; vielä olisi viikko ilman menkkoja.
Ihana kesä.
Ihana stressittömyys.
Ihana vaan olla.
<3
-C
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Subject ten
Voiko surullisuuten kuolla? Miksen osaa ajatella enää hyviä asioita lainkaan? Kaikki paha vaan valtaa mielen päivästä toiseen. Samat ajatukset pyörii päässä aamusta iltaan. Osaako sitä ihminen ottaa rennosti enää ollenkaan?
Varmaan yli viikon ajan ovat rinnat olleet todella kipeät. Nännit "jöpöttää" kokoajan ja kosketusarkuutta koko rinnan alueella. Tällaisesta pitää Taaaaas päästää mielikuvitus valloilleen! Miksi! Mitä mäkin kuvittelen, että kaks js puol vuotta ehkäisyn lopettamisen jälkeen yhtäkkiä raskautuisin. Jep in my dreams. .
Pyyhkeissä tuli verta kp24. Eivät kuitenkaan alkaneet samana päivänä vaan antoivat odottaa vielä pari päivää. Mut joo.
Sain varattua ajan yksityiselle, mutta ei se käynti hyödyttänyt lähes ollenkaan. Niillä oli alkeelliset ultrauslaitteet, joilla näki vain pintapuolisesti ettei myoomia tai muita ole. Eli kaikki ok, edelleen. Salaa toivoin että olis jotain pahaa löytynyt kertaheitolla ettei tarvitsisi käydä miljoonia testejä. Suuri wake-up call kuitenkin tapahtui. Minä olen lihava. Kuulin sanan 'ylipaino' ainakin kymmenen kertaa käynnin aikana. Kävin vaa'alla vastaanotolla, ja järkytyin itsekin. Puolessa vuodessa paino on noussut lähemmäs 10kiloa. Olen toki ostanut hieman väljempiä vaatteita, mutta en ole ajatellut asiaa sen tarkemmin. Syödään miehen kanssa kotiruokaa kuusi päivää viikossa, kerran roskaruokaa. Sekin on jo liikaa. Pitää skarppaa.
Kaksivuorotyön takia en pysty tiettyyn säännölliseen aikaan liikkumaan joka päivä. Eihän se mikään tekosyy ole. Olin hoikka parikymppiseksi asti, joten mun on vaikea sulattaa ajatusta että kolmessa ja puolessa vuodessa oon pikkuhiljaa syönyt itseni lihavaksi. Laitoin miehelle viestin lääkärin jälkeen, johon sain ihanan vastauksen.. Oon hänelle täydellinen juuri tällaisena kuin olen. Hän rakastaa minua.
Lääkäri kuitenkin painotti, että syy ovuloimattomuuteni johtuu painosta. Hmm. Anteeksi, mutta kyllä reilusti lihavimmillakin näkee pieniä lapsia tai raskausmahoja. Tää on niin mua, mitään ei voi myöntää. Tie vie kesän jälkeen Naistenklinikalle. Gyne sanoi ettei kaksi ja puoli vuotta ei ole enää normaali pituus yritykselle tässä iässä. Tarkoittaen että olisi pitänyt jo raskautua. Eihän tässä onnistua voidakaan kun ei elimistö toimi normaalisti. Koska en ovuloi on vauva silkka mahdottomuus ilman apuja.
-C
Varmaan yli viikon ajan ovat rinnat olleet todella kipeät. Nännit "jöpöttää" kokoajan ja kosketusarkuutta koko rinnan alueella. Tällaisesta pitää Taaaaas päästää mielikuvitus valloilleen! Miksi! Mitä mäkin kuvittelen, että kaks js puol vuotta ehkäisyn lopettamisen jälkeen yhtäkkiä raskautuisin. Jep in my dreams. .
Pyyhkeissä tuli verta kp24. Eivät kuitenkaan alkaneet samana päivänä vaan antoivat odottaa vielä pari päivää. Mut joo.
Sain varattua ajan yksityiselle, mutta ei se käynti hyödyttänyt lähes ollenkaan. Niillä oli alkeelliset ultrauslaitteet, joilla näki vain pintapuolisesti ettei myoomia tai muita ole. Eli kaikki ok, edelleen. Salaa toivoin että olis jotain pahaa löytynyt kertaheitolla ettei tarvitsisi käydä miljoonia testejä. Suuri wake-up call kuitenkin tapahtui. Minä olen lihava. Kuulin sanan 'ylipaino' ainakin kymmenen kertaa käynnin aikana. Kävin vaa'alla vastaanotolla, ja järkytyin itsekin. Puolessa vuodessa paino on noussut lähemmäs 10kiloa. Olen toki ostanut hieman väljempiä vaatteita, mutta en ole ajatellut asiaa sen tarkemmin. Syödään miehen kanssa kotiruokaa kuusi päivää viikossa, kerran roskaruokaa. Sekin on jo liikaa. Pitää skarppaa.
Kaksivuorotyön takia en pysty tiettyyn säännölliseen aikaan liikkumaan joka päivä. Eihän se mikään tekosyy ole. Olin hoikka parikymppiseksi asti, joten mun on vaikea sulattaa ajatusta että kolmessa ja puolessa vuodessa oon pikkuhiljaa syönyt itseni lihavaksi. Laitoin miehelle viestin lääkärin jälkeen, johon sain ihanan vastauksen.. Oon hänelle täydellinen juuri tällaisena kuin olen. Hän rakastaa minua.
Lääkäri kuitenkin painotti, että syy ovuloimattomuuteni johtuu painosta. Hmm. Anteeksi, mutta kyllä reilusti lihavimmillakin näkee pieniä lapsia tai raskausmahoja. Tää on niin mua, mitään ei voi myöntää. Tie vie kesän jälkeen Naistenklinikalle. Gyne sanoi ettei kaksi ja puoli vuotta ei ole enää normaali pituus yritykselle tässä iässä. Tarkoittaen että olisi pitänyt jo raskautua. Eihän tässä onnistua voidakaan kun ei elimistö toimi normaalisti. Koska en ovuloi on vauva silkka mahdottomuus ilman apuja.
-C
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Ninth thing
Pää lyö tyhjää. Monena iltana oon ajatuksissani kirjoittanut tunteistani, ja hassuista kömmähdyksistä. Selasin blogilistan läpi ja oon aivan takki auki.
Oon yrittänyt etsiä netistä tietoa voinko soittaa terveyskeskukseen ja kysyä tutkitaanko meidän tk:ssa ultraäänellä munasarjoja. Kai se selviää vaan soittamalla. Kaikki tieto netissä on hyvin ristiriitaista, voiko gynekologi määrätä clomifen-kuuria. En tosiaan edes tiedä olisiko se mulle sopiva. En kuitenkaan usko ovuloivani lainkaan, koska yhtä selkeää tai samanpaksuista viivaa en ole tässä kuussa, enkä koskaan aiemminkaan saanut aikaiseksi. Hyvin tietämätön olen siitä miten asiaa edes alettaisiin tutkimaan..
Onnistuin lisäämään kuvan! Kp 9 alkaen alhaalta. Selkein viiva tuli kp12. Mutta. Eikö seuraava viiva tulisi olla sitäkin tummempi, jos ovulaatio tapahtuisi. Jokainen testi on tehty illalla yhdeksän aikaan, aika tasan 24 tunnin välein siis. Ja tyylikkäästi kynsilakalla maalailin reunan jotta pysyisin päivistä perillä :)
Hmm.
Kuulin äidiltäni, että mummiltani on aikoinaan leikattu endometrioosi. Hänellä on kaksi lasta. En uskaltanut udella sillä hetkellä milloinka leikkaus on tapahtunut.
En tiedä onko ihan hakuammuntaa, mutta luulen sairastavani endometrioosia tai PCOS:ää. Niissä on muutamat samantyyppiset oireet, joita itselläni on.
-kovat kivut pari päivää ennen kuukautisia, mm.alavatsassa
- yhdyntäkipua (vain silloin tällöin, samaan aikaan kuukausittain)
-Epäsäännölliset kuukautiset (vuotohäiriöt, silloin tällöin.) Nää muutamat ihme kierrot, lyhyet sekä pitkät. Tiputteluvuotoa jopa viikko ennenkuin kuukautiset alkavat.
-AKNE!! Siis suurin muutos pillereiden jälkeen. Naama kukkii 24/7
-ylipaino (jep viitisen kiloa varmaan, en usko että johtuu muusta kuin omasta laiskuudesta)
Oon ajatellut aiemmin, että joo, on kivuliaat ja runsaat menkat, so what. Me ollaan kaikki erilaisia, enkä voi verrata kenenkään muun kipuihin tai verimääriin. Ohimennen töissä joku mainitsi ettei tarvitse kuin terveyssiteen pariksi päiväksi, eli aika olematon vuodon on oltava. Täällä kun hanat aukee, ei loppua näy pariin päivään! Kaks-kolme päivää vuodan parinkymmenen tamponin verran, sit rauhoittuu.
En koe että karvojen kasvu olisi mitenkään liiallista. Ajelen kainalot ja alapään ihan säännöllisesti, joten en tätä ole ajatellut sen tarkemmin. Marraskuussa viimeksi kävin gynellä. Normi tutkimus, papa ja verikoe. Haluaisin että munasarjat ultrattaisiin, kun ulkoisesti ei mitään merkkejä epänormaliudesta näkynyt. Jos gynekologi pystyisi määrätä clomit, että ovulaatio saataisiin aikaiseksi? Yksi vaihtoehto puhelun jälkeen on yksityinen gynekologi. Sinne siis jos ei tk:sta saa apua.
-C
Oon yrittänyt etsiä netistä tietoa voinko soittaa terveyskeskukseen ja kysyä tutkitaanko meidän tk:ssa ultraäänellä munasarjoja. Kai se selviää vaan soittamalla. Kaikki tieto netissä on hyvin ristiriitaista, voiko gynekologi määrätä clomifen-kuuria. En tosiaan edes tiedä olisiko se mulle sopiva. En kuitenkaan usko ovuloivani lainkaan, koska yhtä selkeää tai samanpaksuista viivaa en ole tässä kuussa, enkä koskaan aiemminkaan saanut aikaiseksi. Hyvin tietämätön olen siitä miten asiaa edes alettaisiin tutkimaan..
Onnistuin lisäämään kuvan! Kp 9 alkaen alhaalta. Selkein viiva tuli kp12. Mutta. Eikö seuraava viiva tulisi olla sitäkin tummempi, jos ovulaatio tapahtuisi. Jokainen testi on tehty illalla yhdeksän aikaan, aika tasan 24 tunnin välein siis. Ja tyylikkäästi kynsilakalla maalailin reunan jotta pysyisin päivistä perillä :)
Hmm.
En tiedä onko ihan hakuammuntaa, mutta luulen sairastavani endometrioosia tai PCOS:ää. Niissä on muutamat samantyyppiset oireet, joita itselläni on.
-kovat kivut pari päivää ennen kuukautisia, mm.alavatsassa
- yhdyntäkipua (vain silloin tällöin, samaan aikaan kuukausittain)
-Epäsäännölliset kuukautiset (vuotohäiriöt, silloin tällöin.) Nää muutamat ihme kierrot, lyhyet sekä pitkät. Tiputteluvuotoa jopa viikko ennenkuin kuukautiset alkavat.
-AKNE!! Siis suurin muutos pillereiden jälkeen. Naama kukkii 24/7
-ylipaino (jep viitisen kiloa varmaan, en usko että johtuu muusta kuin omasta laiskuudesta)
Oon ajatellut aiemmin, että joo, on kivuliaat ja runsaat menkat, so what. Me ollaan kaikki erilaisia, enkä voi verrata kenenkään muun kipuihin tai verimääriin. Ohimennen töissä joku mainitsi ettei tarvitse kuin terveyssiteen pariksi päiväksi, eli aika olematon vuodon on oltava. Täällä kun hanat aukee, ei loppua näy pariin päivään! Kaks-kolme päivää vuodan parinkymmenen tamponin verran, sit rauhoittuu.
En koe että karvojen kasvu olisi mitenkään liiallista. Ajelen kainalot ja alapään ihan säännöllisesti, joten en tätä ole ajatellut sen tarkemmin. Marraskuussa viimeksi kävin gynellä. Normi tutkimus, papa ja verikoe. Haluaisin että munasarjat ultrattaisiin, kun ulkoisesti ei mitään merkkejä epänormaliudesta näkynyt. Jos gynekologi pystyisi määrätä clomit, että ovulaatio saataisiin aikaiseksi? Yksi vaihtoehto puhelun jälkeen on yksityinen gynekologi. Sinne siis jos ei tk:sta saa apua.
-C
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Eight faith
Yllättävän vähän tietoa löytyy googlaamalla hedelmällisyystestin. En millään tahdo muistaa kuinka tuon testin löysin, mutta meni tilaukseen viime keskiviikkoiltana. Pettymys oli suuri kun paketti ei saapunutkaan perjantaina, vaikka toimituksen piti olla 1-2 päivää. Ens kierrossa sitten pääsen kokeilemaan. Hih, pieneksi lohdutukseksi tilasin läjän ovistikkuja.
Suora lainaus raskauskeijun sivulta: "Raskauskeijun hedelmällisyystestillä näet mahdollisuutesi tulla raskaaksi alkavassa kierrossa.Tee testi heti kierron alussa ja näe todennäköisyys tulla raskaaksi. Hedelmällisyystesti kertoo sinulle oletko hedelmällinen vai onko mahdollisesti esimerkiksi vaihdevuotesi jo alkaneet. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä kärsivä voi saada testillä myös positiivisen tuloksen. Tarkkaan testaukseen tarvitset molemmat paketin testit jotka tulee tehdä saman kierron aikana."
23-vuotiaana mulla ei pitäisi olla vaihdevuodet alkaneet, (:D) mutta kaipa minäkin voin tämän kerran kokeilla! Kiva jos tällä kotitestillä voisi monirakkulaoireyhtymän saada selville. Paketissa luki "testausiäksi" noin 30 vuotta.
"Testin negatiivinen tulos (yksi viiva) tarkoittaa hyvää mahdollisuutta tulla raskaaksi. Testin positiivinen tulos (kaksi viivaa) tarkoittaa mahdollisesti alkaneita vaihdevuosia. Mikäli tulos on ensimmäisessä testissä positiivinen, tulee se varmentaa ehdottomasti toisella testillä saman kierron aikana." Varsinaisesti testi on mitä ilmeisemmin tarkoitettu jo vaihdevuosia lähestyville lapsia yrittäville. Mitä jos saan testistä positiivisen tuloksen? Jos olenkin nyt ja aina ollutkin hedelmätön.
Löysin myös kotitestejä miehille. Mun mies ei varmaan suostuisi sellaista tekemään. Saa nähdä jos joskus kuitenkin sellaisenkin tilaan. Hintaa nuilla testeillä on vaan reilusti enemmän kuin naisten hedelmällisyyttä testaavilla. 5€ maksoi siis tämä uusin tilaukseni! (Plus tietty ovistikut siihen)
Olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, että olenkin täysin hedelmätön. Mies ei ikinä jättäisi minua sen takia, vaikka lapsia haluaisikin. Olen osittain hyväksynyt sen, että meille ei tule lasta. Toki tässä ei olla missään testeissäkään vielä käyty.
Kappas, paketti saapui alkuviikosta kotiin. Pääsee vapun jälkeen tikuttelemaan ovista moneen kuukauteen :)
-C
Suora lainaus raskauskeijun sivulta: "Raskauskeijun hedelmällisyystestillä näet mahdollisuutesi tulla raskaaksi alkavassa kierrossa.Tee testi heti kierron alussa ja näe todennäköisyys tulla raskaaksi. Hedelmällisyystesti kertoo sinulle oletko hedelmällinen vai onko mahdollisesti esimerkiksi vaihdevuotesi jo alkaneet. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä kärsivä voi saada testillä myös positiivisen tuloksen. Tarkkaan testaukseen tarvitset molemmat paketin testit jotka tulee tehdä saman kierron aikana."
23-vuotiaana mulla ei pitäisi olla vaihdevuodet alkaneet, (:D) mutta kaipa minäkin voin tämän kerran kokeilla! Kiva jos tällä kotitestillä voisi monirakkulaoireyhtymän saada selville. Paketissa luki "testausiäksi" noin 30 vuotta.
"Testin negatiivinen tulos (yksi viiva) tarkoittaa hyvää mahdollisuutta tulla raskaaksi. Testin positiivinen tulos (kaksi viivaa) tarkoittaa mahdollisesti alkaneita vaihdevuosia. Mikäli tulos on ensimmäisessä testissä positiivinen, tulee se varmentaa ehdottomasti toisella testillä saman kierron aikana." Varsinaisesti testi on mitä ilmeisemmin tarkoitettu jo vaihdevuosia lähestyville lapsia yrittäville. Mitä jos saan testistä positiivisen tuloksen? Jos olenkin nyt ja aina ollutkin hedelmätön.
Löysin myös kotitestejä miehille. Mun mies ei varmaan suostuisi sellaista tekemään. Saa nähdä jos joskus kuitenkin sellaisenkin tilaan. Hintaa nuilla testeillä on vaan reilusti enemmän kuin naisten hedelmällisyyttä testaavilla. 5€ maksoi siis tämä uusin tilaukseni! (Plus tietty ovistikut siihen)
Olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, että olenkin täysin hedelmätön. Mies ei ikinä jättäisi minua sen takia, vaikka lapsia haluaisikin. Olen osittain hyväksynyt sen, että meille ei tule lasta. Toki tässä ei olla missään testeissäkään vielä käyty.
Kappas, paketti saapui alkuviikosta kotiin. Pääsee vapun jälkeen tikuttelemaan ovista moneen kuukauteen :)
-C
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Level seven
Ärsyttää. Mitä elämässä oikeastaan on? Odottamista, tosin aivan vääränlaista sellaista. Odotan, odotan ja odotan. Päällimmäisenä tulee mieleen kesälomat. Niitä odotetaan koko vuosi, ja loman loputtua aletaan jo odottaa seuraavaa lomaa. Huoh. Yritän itse olla täsmällinen, ainoa joka joutuu mua odottamaan on mies. Ja vain silloin kun pääsen töistä. Mutta sekin on ihan oma valinta, että haluaa tulla mut hakemaan joka päivä.
Taas ärsytyksen ärsytys. Ystäväni jolla on muutaman kuukauden ikäinen vauva, ottaa päähän Niin paljon. Aina saa odottaa. Kyse ei kuitenkaan ole vauvasta, joka on hyvin helppo. Hänen elämänrytminsä on vain niin väärä. Istun nyt itse sohvalla vapaapäivänä. Harvoin teen näin. Anyway, olin aamusta kymmenen aikaan käymässä äidilläni. Lähetin ystävälle viestiä puoli 11 aikaan. Eikö normaalit lapsiperheet ole tähän aikaan olleet jo monta tuntia hereillä? Ei vastausta. Yks viesti tuli kahdentoista aikaan perille. Oltiin sovittu että menen matkanvarrella käymään kahvilla ennenkuin tulisin kotiin siivoamaan. Pistin viestin takaisin, että kohta tuun. Kaksi (2!!!) tuntia myöhemmin kello kaks, yritin vielä soittaa, ei vastausta. Siis mitä tää odottaminen on? Minunlaiselle ihmiselle tuskaa! Jep ja puhelu puol kolmen aikaan "joo taisin nukahtaa" ihan yks ja sama. Mä tulin jo kotiin. Yleensäkin meidän tapaamiset venyy jollain kolmella tunnilla, eikä muuten johdu minusta.
Huhhu pikkuhiljaa tää ärsytys laskee. Kohta hinkkaan koko asunnon putipuhtaaksi. Mieskin on töissä vielä kolmisen tuntia.
Oma rauha on mukavaa, silloin tällöin. Haluan herätä ajoissa aamulla ja saada jotain aikaiseksi ennen kello kuutta. Siihen aikaan on mukavampi syödä lounas, käydä ehkä kaupoilla, tulla kotiin ja alkaa rauhoittua. Nukkumaan mennään puolenyön aikaan, mutta tää rauhoittuminen on mukavampi aloittaa ajoissa. Ystäväni saattaa kahdeksan aikaan laittaa viestiä että voisi tulla kylään. Viipyvät sitten beben kanssa ainakin kymmeneen asti. Eikö pienet lapset olisi hyvä opettaa ajoissa nukkumaan? Ala-asteella mennään ennen yhdeksää nukkumaan? En tiedä koska ei ole omakohtaista kokemusta lapsista. Tää on vaan mun käsitys. Kuuluuko kaksi kuukautta vanhan lapsen herätä vasta kahdelta päivällä? Jos minulla se lapsi olisi, heräisin takuuvarmasti aamusta, en päivästä. Tietenkin vauvan nukkuessa voi ottaa päiväunet. Jonkinlainen rytmi elämään kuitenkin kannattaisi saada järjestettyä.
Tänään kp 24 :) Eli sieltä menkat taas alkavat 2-4 päivän päästä. En elättele mitään toiveita, vaikka läheisyyttä on ollut tässä kierrossa enemmän kuin ikinä. Saa muhia ajatus vauvasta vielä ainakin kesään asti. Sitten vasta keskustelemme aikuisten oikeasti tutkimuksiin hakeutumisesta. Onko tässä todella vielä kiire? Odotanko odotusta? Kyllä. Haaveilen isosta pallomasusta ja sen asukista.
Odotetaan kesää. Odotetaan raskaaksi tulemista ja sen tuomaa odotusta. Just nyt tuli parempi mieli, ja en mitään muuta odota, kun että mies tulisi töistä kotiin. <3
-C
Taas ärsytyksen ärsytys. Ystäväni jolla on muutaman kuukauden ikäinen vauva, ottaa päähän Niin paljon. Aina saa odottaa. Kyse ei kuitenkaan ole vauvasta, joka on hyvin helppo. Hänen elämänrytminsä on vain niin väärä. Istun nyt itse sohvalla vapaapäivänä. Harvoin teen näin. Anyway, olin aamusta kymmenen aikaan käymässä äidilläni. Lähetin ystävälle viestiä puoli 11 aikaan. Eikö normaalit lapsiperheet ole tähän aikaan olleet jo monta tuntia hereillä? Ei vastausta. Yks viesti tuli kahdentoista aikaan perille. Oltiin sovittu että menen matkanvarrella käymään kahvilla ennenkuin tulisin kotiin siivoamaan. Pistin viestin takaisin, että kohta tuun. Kaksi (2!!!) tuntia myöhemmin kello kaks, yritin vielä soittaa, ei vastausta. Siis mitä tää odottaminen on? Minunlaiselle ihmiselle tuskaa! Jep ja puhelu puol kolmen aikaan "joo taisin nukahtaa" ihan yks ja sama. Mä tulin jo kotiin. Yleensäkin meidän tapaamiset venyy jollain kolmella tunnilla, eikä muuten johdu minusta.
Huhhu pikkuhiljaa tää ärsytys laskee. Kohta hinkkaan koko asunnon putipuhtaaksi. Mieskin on töissä vielä kolmisen tuntia.
Oma rauha on mukavaa, silloin tällöin. Haluan herätä ajoissa aamulla ja saada jotain aikaiseksi ennen kello kuutta. Siihen aikaan on mukavampi syödä lounas, käydä ehkä kaupoilla, tulla kotiin ja alkaa rauhoittua. Nukkumaan mennään puolenyön aikaan, mutta tää rauhoittuminen on mukavampi aloittaa ajoissa. Ystäväni saattaa kahdeksan aikaan laittaa viestiä että voisi tulla kylään. Viipyvät sitten beben kanssa ainakin kymmeneen asti. Eikö pienet lapset olisi hyvä opettaa ajoissa nukkumaan? Ala-asteella mennään ennen yhdeksää nukkumaan? En tiedä koska ei ole omakohtaista kokemusta lapsista. Tää on vaan mun käsitys. Kuuluuko kaksi kuukautta vanhan lapsen herätä vasta kahdelta päivällä? Jos minulla se lapsi olisi, heräisin takuuvarmasti aamusta, en päivästä. Tietenkin vauvan nukkuessa voi ottaa päiväunet. Jonkinlainen rytmi elämään kuitenkin kannattaisi saada järjestettyä.
Tänään kp 24 :) Eli sieltä menkat taas alkavat 2-4 päivän päästä. En elättele mitään toiveita, vaikka läheisyyttä on ollut tässä kierrossa enemmän kuin ikinä. Saa muhia ajatus vauvasta vielä ainakin kesään asti. Sitten vasta keskustelemme aikuisten oikeasti tutkimuksiin hakeutumisesta. Onko tässä todella vielä kiire? Odotanko odotusta? Kyllä. Haaveilen isosta pallomasusta ja sen asukista.
Odotetaan kesää. Odotetaan raskaaksi tulemista ja sen tuomaa odotusta. Just nyt tuli parempi mieli, ja en mitään muuta odota, kun että mies tulisi töistä kotiin. <3
-C
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Text six
"Jos minä oikein alan lasta haluamaan eiköhän se sieltä tule" Ihana mies totesi näin muutama viikko sitten. Eikö hän aikaisemmin siis halunnut vai miksi ei olla onnistuttu? Täytyy uskoa pikkuisen että toivon avulla toinen saisi alkunsa :)
Mukava riita pikkujutuista saatiin miehen kanssa aikaiseksi muutama päivä sitten. Teki mieli lähteä kävelemään. Mutta mihin sitä menisi? Sain senkin todeta ettei mulla olisi paikkaa mihin karata, jos jotain vakavampaakin riitaa tulisi. Äidin sohvalle, jippii.
Tuntuu etten aikoihin ole stressannut. Kroppakin on ihme off-tilassa. Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta; herätys, töihin, kauppaan, kotiin, telkkari, nukkumaan. Tuntuu turhauttavalta kun tulevaisuudessa ei näy tällä hetkellä mitään odottamisen arvoista. Jos sais perseen ylös penkistä ja lähtis ulkoilemaan.
Taistelua, taistelua. Tappelua miehen kanssa jokainen päivä kuukauden ajan. En usko että riitely johtaa mihinkään suurempaan, kuten eroamiseen, mutta riipaiseehan tää sisältä. Kirjoitan tekstiä tänne osissa, eli kun tulee sellainen fiilis että täytyy avata sydäntä, teen sen. Hassua nähdä tässäkin hieman ylempänä ajatteluni, ettei stressiä ole.. Haha, eipä yhtään.
En osaa oikeen koota ajatuksia selkeiksi. Raivostun kotona pienistä jutuista, ja aina miehelle. Jos olen sopinut ystävän kanssa että nähdään ja hän joutuu perumaan, tottakai harmittaa. Kenelle suutun? Miehelle. Hän joutuu ottamaan vastaan kaikki pettymyksen tunteet. Kysyinkin mieheltä miten hän jaksaa mua. "Kyllä sä suurimman osan ajasta olet ihana" aww.
Kohti uusia pettymyksiä. Paljon vietetään aikaa lapsellisten ystävien kanssa. Siis lapsellisten. Mies uskaltaa pitää sylissään kaksi viikkoa vanhaa pikkuruista. Otin kuvan. Vauva istui kuin nenä päähän. Ihmeellinen kierto (vain 17 päivää) ei ollutkaan muuta kuin häiriö elimistössä. Seuraava tuli ja meni, olisko ollut kp27 kun menkat alkoi. Se siitä. En aio enää kiertopäiviä laskea, en osta enää ainuttakaan ovistikkua. Seksiäkin on ollut ehkä vain kerran viikossa. Ilman että mitään ollaan puhuttu, on kaikki stressaava vauvantekohommeli jäissä. Mun ajatukset ei ole muuttuneet mihinkään, en toivo mitään enempää kuin omaa lasta. Mutta. Ehkä olisi parempi keskittyä ensin korjaamaan parisuhde kuntoon. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi. <3
-C
Mukava riita pikkujutuista saatiin miehen kanssa aikaiseksi muutama päivä sitten. Teki mieli lähteä kävelemään. Mutta mihin sitä menisi? Sain senkin todeta ettei mulla olisi paikkaa mihin karata, jos jotain vakavampaakin riitaa tulisi. Äidin sohvalle, jippii.
Tuntuu etten aikoihin ole stressannut. Kroppakin on ihme off-tilassa. Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta; herätys, töihin, kauppaan, kotiin, telkkari, nukkumaan. Tuntuu turhauttavalta kun tulevaisuudessa ei näy tällä hetkellä mitään odottamisen arvoista. Jos sais perseen ylös penkistä ja lähtis ulkoilemaan.
Taistelua, taistelua. Tappelua miehen kanssa jokainen päivä kuukauden ajan. En usko että riitely johtaa mihinkään suurempaan, kuten eroamiseen, mutta riipaiseehan tää sisältä. Kirjoitan tekstiä tänne osissa, eli kun tulee sellainen fiilis että täytyy avata sydäntä, teen sen. Hassua nähdä tässäkin hieman ylempänä ajatteluni, ettei stressiä ole.. Haha, eipä yhtään.
En osaa oikeen koota ajatuksia selkeiksi. Raivostun kotona pienistä jutuista, ja aina miehelle. Jos olen sopinut ystävän kanssa että nähdään ja hän joutuu perumaan, tottakai harmittaa. Kenelle suutun? Miehelle. Hän joutuu ottamaan vastaan kaikki pettymyksen tunteet. Kysyinkin mieheltä miten hän jaksaa mua. "Kyllä sä suurimman osan ajasta olet ihana" aww.
Kohti uusia pettymyksiä. Paljon vietetään aikaa lapsellisten ystävien kanssa. Siis lapsellisten. Mies uskaltaa pitää sylissään kaksi viikkoa vanhaa pikkuruista. Otin kuvan. Vauva istui kuin nenä päähän. Ihmeellinen kierto (vain 17 päivää) ei ollutkaan muuta kuin häiriö elimistössä. Seuraava tuli ja meni, olisko ollut kp27 kun menkat alkoi. Se siitä. En aio enää kiertopäiviä laskea, en osta enää ainuttakaan ovistikkua. Seksiäkin on ollut ehkä vain kerran viikossa. Ilman että mitään ollaan puhuttu, on kaikki stressaava vauvantekohommeli jäissä. Mun ajatukset ei ole muuttuneet mihinkään, en toivo mitään enempää kuin omaa lasta. Mutta. Ehkä olisi parempi keskittyä ensin korjaamaan parisuhde kuntoon. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi. <3
-C
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Picture five
Lapsettomuus. Se taitaa olla asia, joita monet eivät lainkaan ymmärrä. Lapsettomuudesta ei puhuta kovaan ääneen kailottaen. En itseasiassa en tiedä ketään, joka olisi asiasta puhunut, KUNNES raskaudutaan. Ainakaan julkisesti. Kuulen liiankin usein kyselyä "milloinkas te aiotte hankkia lapsia"' johon olen oppinut vastaamaan erittäin tylysti "ehkä joskus"
En vaan itse ymmärrä miksi tuollaista asiaa edes kehdataan kysyä! En ikinä kysyisi itse keneltäkään.
Lapsettomuus. En itse osaa sisäistää koko käsitettä. Kärsinkö minä? Kyllä, tän ainaisen tunnemyrskyn kanssa eläminen on yhtä kamppailua. Sen sain huomata tänään. Ystäväni sai esikoisensa, vauvan, joka ei ollut toivottu ja tulikin aikamoisena yllätyksenä. Perhosia vatsassa odottelin koko päivän että päästään vierailemaan sairaalaan. Innoissani matkalla arvuuteltiin millä tuulella tuore äiti on.
Siinä se pötkötti. Pieni, kaunis, täydellinen vauva. Ystäväni suurin stressin aihe oli vauvan ulkonäkö. Jeps, täydellinen toinen oli. Istuttiin huoneessa koko vierailun ajan. Sain käärön syliini ja silmäni kostuivat. Joku kyynel vierähti. Olen aika neutraali yleensä, joten tätä vähän ihmeteltiin.
Ilta sujui kotona rauhallisesti. Ei paljoa puhuttu miehen kanssa. Aloinkin itsekseni miettimään omia reaktioitani. Pitäisi olla iloinen ja onnellinen ystävän puolesta. En vaan pysty siihen. Olen maailman julmin ihminen. Päässä pyörii entistä enemmän ajatukset siitä, ettei meille koskaan tule vauvaa. Nämä on nyt näitä alkureaktioita..ehkä helpottaa kun kaikki hässätys häviää ympäriltä.
Vietän kokoajan entistä enemmän aikaa 'lapsellisten' ystävieni kanssa, sillä ajattelin että sekin helpottaisi kuumeilua. Ei ainakaan toistaiseksi ole auttanut.
Eräs ystävä kysyi minulta tänään ovulaatioista. Hän sanoi, että joutuu nyt googlaamaan miten ovulaatio menikään, kun heillä ei tunnu tärppäävän. Yritin ihan perusasiat kertoa. Hän totesi ettei ole koskaan joutunut miettimään mitään ovulaatioita, mutta nyt kun haluaisivat toisen nopeasti aluilleen, pitäis katsoa jos se auttaisi raskautumaan.. Niin, ja löytyihän netistä sellainenkin tieto että vain muutamat päivät ovat otollisimpia! Huhhu, ja minä en päivääkään pysty olemaan tarkkailematta kehon toimintaani. Oma kierto on niin sekaisin tällä hetkellä, että odotan kuukautisia alkaviksi oikeastaan milloin vaan. Nyt on joko kp 18 tai kp 33, ei mitään fiiliksiä kropassa pitkiin aikoihin. Eikä tässä toisaalta mitään yritystäkään ole ollut.
Aamen.
-C
En vaan itse ymmärrä miksi tuollaista asiaa edes kehdataan kysyä! En ikinä kysyisi itse keneltäkään.
Lapsettomuus. En itse osaa sisäistää koko käsitettä. Kärsinkö minä? Kyllä, tän ainaisen tunnemyrskyn kanssa eläminen on yhtä kamppailua. Sen sain huomata tänään. Ystäväni sai esikoisensa, vauvan, joka ei ollut toivottu ja tulikin aikamoisena yllätyksenä. Perhosia vatsassa odottelin koko päivän että päästään vierailemaan sairaalaan. Innoissani matkalla arvuuteltiin millä tuulella tuore äiti on.
Siinä se pötkötti. Pieni, kaunis, täydellinen vauva. Ystäväni suurin stressin aihe oli vauvan ulkonäkö. Jeps, täydellinen toinen oli. Istuttiin huoneessa koko vierailun ajan. Sain käärön syliini ja silmäni kostuivat. Joku kyynel vierähti. Olen aika neutraali yleensä, joten tätä vähän ihmeteltiin.
Ilta sujui kotona rauhallisesti. Ei paljoa puhuttu miehen kanssa. Aloinkin itsekseni miettimään omia reaktioitani. Pitäisi olla iloinen ja onnellinen ystävän puolesta. En vaan pysty siihen. Olen maailman julmin ihminen. Päässä pyörii entistä enemmän ajatukset siitä, ettei meille koskaan tule vauvaa. Nämä on nyt näitä alkureaktioita..ehkä helpottaa kun kaikki hässätys häviää ympäriltä.
Vietän kokoajan entistä enemmän aikaa 'lapsellisten' ystävieni kanssa, sillä ajattelin että sekin helpottaisi kuumeilua. Ei ainakaan toistaiseksi ole auttanut.
Eräs ystävä kysyi minulta tänään ovulaatioista. Hän sanoi, että joutuu nyt googlaamaan miten ovulaatio menikään, kun heillä ei tunnu tärppäävän. Yritin ihan perusasiat kertoa. Hän totesi ettei ole koskaan joutunut miettimään mitään ovulaatioita, mutta nyt kun haluaisivat toisen nopeasti aluilleen, pitäis katsoa jos se auttaisi raskautumaan.. Niin, ja löytyihän netistä sellainenkin tieto että vain muutamat päivät ovat otollisimpia! Huhhu, ja minä en päivääkään pysty olemaan tarkkailematta kehon toimintaani. Oma kierto on niin sekaisin tällä hetkellä, että odotan kuukautisia alkaviksi oikeastaan milloin vaan. Nyt on joko kp 18 tai kp 33, ei mitään fiiliksiä kropassa pitkiin aikoihin. Eikä tässä toisaalta mitään yritystäkään ole ollut.
Aamen.
-C
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Fourth square
Sunnuntai. Se on mun lepopäivä. Saa nukkua niin pitkään kuin haluaa, syödä hyvin, käydä kävelyllä, olla vaan. Satuin vilkaisemaan kalenteria, tänään olisi kp 26/26, vahva epäily ettei nyt ole vuodot alkamassa. Johtuu siis kp17 alkaneesta vuodosta, joka ei voinut olla kiinnittymisvuotoa, vaan todennäköisesti vain häiriövuotoa, välimuotoa. En tiedä millä termeillä kutsuisi sitä. Vuoto kesti kokonaiset seitsemän päivää, hieman niukempana kuin kuukautiset mulla yleensä. Aina niin säännöllisten kuukautisten muuttuminen äkillisesti ihmetyttää. Mitä tuolla sisällä tapahtuu?
Terveyskirjastosta löytyi tällainen lausunto:
"Joskus välivuodot ovat merkki jostakin yleissairaudesta, esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöstä, tai ylimääräisiä vuotoja voi aiheuttaa huonossa tasapainossa oleva sairaus, kuten diabetes tai munuaisten tai maksan vajaatoiminta. Myös jotkut lääkkeet, kuten psyykenlääkkeet, suuret asetyylisalisyylihappopitoisuudet, spironolaktoni (nesteenpoistolääke), ketokonatsoli (sienilääke) ja epilepsialääkkeet voivat aiheuttaa välivuotoja ja kiertojen epäsäännöllisyyttä."
Muutama kuukausi sitten kävin terveyskeskuksen lääkärin juttusilla. Multa otettiin kolme purkkia verta, tehtiin gynekologinen tutkimus ja papakoe. Lääkäri lähetti tuloksista kirjallisen lausunnon. Ei mitään, viitearvoissa kaikki. En syö minkäänlaisia lääkkeitä, buranaakin otan vasta kun oikeesti sattuu, ja paljon. Noh, onneksi seuraan omaa kiertoa tarkasti. Jos häiriövuodot jatkuvat, hakeudun hoitoon.
Ihanaa että pakkaset ja lumi tulivat Etelä-Suomeenkin! Tuntuu, että yhdessä viikossa on saanut auringosta imettyä voimaa tähän kurjaan talveen. Ainoa mistä en välitä, on voimakas viima ulkona. Mieli virkeänä kohti uutta. Elämä jatkuu meillä täysin samanlaisena kuin aiemminkin. Live the life you love, live the life you live. Jos sitä opettelisi nyt itsekin elämään liikaa stressaamatta ja ajattelematta. Jos oppisi vaikka elämään hetkessä.
-C
Terveyskirjastosta löytyi tällainen lausunto:
"Joskus välivuodot ovat merkki jostakin yleissairaudesta, esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöstä, tai ylimääräisiä vuotoja voi aiheuttaa huonossa tasapainossa oleva sairaus, kuten diabetes tai munuaisten tai maksan vajaatoiminta. Myös jotkut lääkkeet, kuten psyykenlääkkeet, suuret asetyylisalisyylihappopitoisuudet, spironolaktoni (nesteenpoistolääke), ketokonatsoli (sienilääke) ja epilepsialääkkeet voivat aiheuttaa välivuotoja ja kiertojen epäsäännöllisyyttä."
Muutama kuukausi sitten kävin terveyskeskuksen lääkärin juttusilla. Multa otettiin kolme purkkia verta, tehtiin gynekologinen tutkimus ja papakoe. Lääkäri lähetti tuloksista kirjallisen lausunnon. Ei mitään, viitearvoissa kaikki. En syö minkäänlaisia lääkkeitä, buranaakin otan vasta kun oikeesti sattuu, ja paljon. Noh, onneksi seuraan omaa kiertoa tarkasti. Jos häiriövuodot jatkuvat, hakeudun hoitoon.
Ihanaa että pakkaset ja lumi tulivat Etelä-Suomeenkin! Tuntuu, että yhdessä viikossa on saanut auringosta imettyä voimaa tähän kurjaan talveen. Ainoa mistä en välitä, on voimakas viima ulkona. Mieli virkeänä kohti uutta. Elämä jatkuu meillä täysin samanlaisena kuin aiemminkin. Live the life you love, live the life you live. Jos sitä opettelisi nyt itsekin elämään liikaa stressaamatta ja ajattelematta. Jos oppisi vaikka elämään hetkessä.
-C
lauantai 11. tammikuuta 2014
Chapter three
Millaista on, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa näitä ajatuksia? Melko kurjaa etten sanoisi. Jos olen vapaalla arkipäivänä yksikseni, meinaa usein maailma kaatua päälle. Tykkään kovasti mun työstä, ja siellä onkin yleensä sen verran hektistä että saa ajatukset muualle. Tämä on mun mielestä hyvä asia. Kyllä joskus on ihanaa olla ihan itsekseen ja mietiskellä aivan kiireettömänä maailman menoa. Suututtaa vauvauutiset, tosielämässä. Kaikkien puoltuttujenkin ihanat uutiset Facebookissa. Miks sitä tuntee katkeruutta eikä iloa muiden puolesta..
Tiedän, että haluan tätä enemmän kuin poikaystävä. Meinasin kirjoittaa mies, niinkun töissä saatan sanoa, mutta ei termi vaan sovi tähän. Mies elää päivä kerrallaan eikä ole sellaista ihmistyyppiä joka ajattelisi tulevaisuutta. Tai tietenkin ajattelee, mutta ei samalla lailla kuin minä.
Vauva on ollut haaveissa varmaan viiden vuoden ajan. Minulla. Läheisillä ihmisillä ei silloin vielä ollut lapsia, joten ei lasten kanssa tullut paljoa oltua. Nykyisin paljonkin, paitsi jos ahdistaa.
Kp 18 menossa joulupettymysten jälkeen. Mitä tapahtui eilen? Kävin illalla pissalla ja paperiin tuli pyyhittäessä vaaleanpunaista vuotoa?! Sitten siihen pienet googlailut perään, luin, että ovis kp 10-14 välillä voisi aiheuttaa tän. Tai siis niin että kiinnittymisvuotoa olisi. Hmm. Toiveita.
Töissä verta tippui pari tippaa pönttöön asti. Mitä tämä taas on.. Aina niin säännölliset kuukautiset muuttuu tällaisiksi. Laitoin jopa tamponin. Nyt iltasella näyttäisi loppuvan vuoto.
Miehen kanssa etsittiin netistä mitä tämä on. Ovulaatiovuoto? En koskaan aikaisemmin ole kuullut tästä. Voi ilmeisesti jatkua parikin päivää, ja tulee kierron puolivälissä, eli nyt.
Taaaaas ehdin jo hieman elätellä toiveita vauvasta, mutta ei. Ei ole meidän aika.
-C
Tiedän, että haluan tätä enemmän kuin poikaystävä. Meinasin kirjoittaa mies, niinkun töissä saatan sanoa, mutta ei termi vaan sovi tähän. Mies elää päivä kerrallaan eikä ole sellaista ihmistyyppiä joka ajattelisi tulevaisuutta. Tai tietenkin ajattelee, mutta ei samalla lailla kuin minä.
Vauva on ollut haaveissa varmaan viiden vuoden ajan. Minulla. Läheisillä ihmisillä ei silloin vielä ollut lapsia, joten ei lasten kanssa tullut paljoa oltua. Nykyisin paljonkin, paitsi jos ahdistaa.
Kp 18 menossa joulupettymysten jälkeen. Mitä tapahtui eilen? Kävin illalla pissalla ja paperiin tuli pyyhittäessä vaaleanpunaista vuotoa?! Sitten siihen pienet googlailut perään, luin, että ovis kp 10-14 välillä voisi aiheuttaa tän. Tai siis niin että kiinnittymisvuotoa olisi. Hmm. Toiveita.
Töissä verta tippui pari tippaa pönttöön asti. Mitä tämä taas on.. Aina niin säännölliset kuukautiset muuttuu tällaisiksi. Laitoin jopa tamponin. Nyt iltasella näyttäisi loppuvan vuoto.
Miehen kanssa etsittiin netistä mitä tämä on. Ovulaatiovuoto? En koskaan aikaisemmin ole kuullut tästä. Voi ilmeisesti jatkua parikin päivää, ja tulee kierron puolivälissä, eli nyt.
Taaaaas ehdin jo hieman elätellä toiveita vauvasta, mutta ei. Ei ole meidän aika.
-C
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)