perjantai 27. toukokuuta 2016

Hymynaamani

Voi että minulla on ihana poika.
Hymynaama joka ei turhia itkeskele. Tai, terveenä ainakaan. Kaksi kertaa hän on jo ollut sairaana.
Ekan kerran vähän päälle kolmikuisena. Mulla tuli outo fiilis että kaikki ei oo ihan hyvin, ja mittasin kuumeen. Päälle 38 astetta tais sillon ekalla mittauksella olla.
Ja sithän se nousi.. 39,9 korkeimmillaan. Mua jännitti että mitäs nyt pitäis tehdä. Nenä oli tukossa ja hengitys kuulosti vaikeahkolta. Nostettiin sänkynpääty guinnesworld records- kirjojen avulla. Natriumkloridi ja nenäfriida ahkeraan käyttöön. Nestemäinen panadol tuli haettua apteekista. Ja niin me selvittiin, kolme päivää ja kuume oli ohi.

Nyt sit viikko sitten mies tuli flunssaisena töistä kotiin. Hän pysytteli meistä kaukana muutaman päivän ajan- mitä nyt samassa sängyssä nukutaan.. Heh.
Eipä auttanut ja sairastuttiin pojan kanssa samaan aikaan flunssaan. Kuumetta ei noussut yli 38 missään vaiheessa. Nyt tää samainen flunssa on kestänyt jo viisi päivää. Toki paremmalta jo näyttää.

Jotenkin ton ensimmäisen sairastumisen myötä sekin konkretisoitui; minä olen vastuussa tästä pienen ihmisen elämästä. En vain nyt vaan aina. Kaikki tulevat oksennustaudit, ripulit, korvatulehdukset, ruhjeet ja arvet. Kaikki.
Toivon toki että selvitään hyvin hyvin vähällä, mutta kaikkeen täytyy varautua. Ja miten sydäntäraastavaa se onkaan! Voisin ottaa kaiken kivun itselleni jos hän vaan säilyy terveenä.

Poitsu oppii uutta! Voi että. Yks on oppinut vierastamaan. Vastasyntyneenä meillä kävi läheisiä päivittäin, mutta eihän tuo heppu enää näitä muista jos ei aikoihin ole nähnyt.
Jos ovikello soi, poika pysähtyy aloilleen ja etsii katseellaan mut. Ilmoitan sit meneväni avaamaan oven, tai nappaan pojan syliin ja mennään yhdessä. Ja kyllä meillä ihmetellään. Silmät suurina katellaan että kuka sieltä tulee. Tarkkaavaisesti hän katsoo ihmiset "päästä varpaisiin" ja kuuntelee miten hänelle puhutaan. Joskus sit vääntyy naama nurinpäin ja alkaa huutoitku. Mutta äidin sylissä rauhoittuu ihan hetkessä. :) Kummasti matalaääniset miehet saavat yleensä vaan hymyä ja jokeltelua aikaan.

En tiedä mitä tapahtui kun toiveeni toteutui, mutta meillä nukutaan nykyään siihen yhdeksään asti josta haaveilin. Nukkumaanmeno on 20-21 välissä ja herätään yleensä vain kerran syömään, 3-6 aikaan. Sit jatketaan unia yhdeksään asti! Tosin jokatoinen aamu herätään kaikki isin herätyskelloon. Mutta senkin jälkeen jatketaan pojan kanssa unia. Ihanaa.
Mulla on niin paljon enemmän energiaa. Aamut on parhaita. Hymynaama juttelee ja äiti nauraa. Pusutellaan ja peseydytään. Ollaan vaan. Kiireettömyys on mun juttu.

Nyt en pääse kalenterista päivää tsekkaamaan, mutta yks ihana lauantai-aamu meillä opittiin kääntymään selältä masulleen. Toki tää oli tapahtunut jo sängyssä liian pehmeän patjan takia, mutta ihan omalla matollaan oppi kääntymään. Ja sen jälkeen sitä sitten toistettiinkin monta kertaa putkeen. Eli poika kuluttaa jo enemmän kuin vain paikallaan ollen.
4kk neuvolassa oli tullut "vain" 500g painoa, pituutta kolmisen senttiä. Pitkää poikaa jo nyt veikkaavat? Nelikuisena tulee kasvussa kuulemma lähes aina joku notkahdus, yleensä painossa.

Pikkuhiljaa pitäs alkaa maistelemaan kiinteitä. Nyt ollaan vaan tissitelty ja tästä on tullut mulle tosi tärkeä juttu. Viikon päästä tulee 5kk täyteen. Poika yrittää kovasti istua, ja sylissä onkin yleensä "istuen" mutta ei osaa käsillä ottaa vielä vastaan itseään, eli huteraa on.
Helpompi se ruokailukin on aloittaa kun osataan istua itse.
Sit tuleekin ongelma: mistäs sitä oikeen aloittaisi? Sormiruokailusta vai soseista? Pitää ottaa selvää. Ite meinasin kuitenkin soseet tehdä.


-C

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti