perjantai 1. toukokuuta 2015

Harhaa



Apteekista ostettu Elivo- merkkinen raskaustesti. Ohjeen mukaan tehty. Kontrolliviiva on vaaleampi kuin testiviiva. (?!) mitä se tarkoittaa?
Testasin vappuaattona seitsemän aikaan aamulla ennen töihin lähtöä. Tein testin, kävin tupakalla ja palasin tuijottamaan tota.
Yritin googlata miksi kontrolliviiva jää hailakammaksi. Jossain luki että viallinen tulos, ja ton testin paketissa luki ettei viivojen tummuuksilla ole merkitystä.

Eilinen työpäivä meni ihan huurussa, en muista siitä lähes mitään. Kotiin päästyä oli pakko tehdä toinen paketissa ollut testi. Sama tulos. Vein sen miehelle. Hän kysyi mitä se meinaa. Sanoin olevani raskaana. Ihan totta, ei mikään vitsi.

No meni mun vappusuunnitelmat uusiksi ja lähdinkin kaverin kanssa lastenvahdiksi kolmelle pikkuselle. Tiedän että olin koko illan poissaoleva, vaikka olinkin läsnä yhteisissä leikeissä ja tekemisissä.

Tää on todella outo fiilis.
En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa, koska en saanut mieheltä sellaista reaktiota mitä oisin toivonut. Teen varmaan vielä muutaman digitaalisen testin ja odottelen pari päivää. Vahvasti sellainen tunne että tästä ei lasta tule? En osaa selittää mutta todella oudon varma fiilis että on tuulimuna tai kohdunulkoinen tjsp.


-C

3 kommenttia:

  1. Onnea ♡ älä heitä hanskoja tiskiin. Viivan vahvuudella ei oo merkitystä.

    VastaaPoista
  2. Onnea! En silti yhtään ihmettele, vaikka tuntuu tuolta. Varmasti tuossa tilanteessa tuntisin itse samoin, mutta se että tuntuu siltä, ei tarkoita etteikö kaikki voisi mennä hyvinkin. Kauanko teillä oli yritystä takana ja millä keinoin onnistuitte? :)

    Maria/ Nyt heti

    VastaaPoista
  3. Tuntuu todella hassulta..pyhät ja työpäivät rajoittaneet nyt uuden testin ostoa. Heti huomenna sit! Kolme ja puol vuotta tässä ehkäisyn lopetuksesta. Mentiin NK:lle lapsettomuustutkimuksiin mutta ne jäi ihan kesken loppu vuodesta miehen duunin vaihdos + kätensä murtumisen takia. Eli ihan yhtäkkiä näin luomuna :o enpä oikeen usko..

    VastaaPoista