Step thirteen

Mitä sitä nyt valehtelemaan. Aloin kirjoittaa, kun halusin mun tunteet ja ajatukset ylös, niin että voisin niitä jälkeenpäin lukea. Tunteet kuitenkin unohtuu menneisyydestä. Luin vanhoja postauksiani, ja tajusin että valehtelen itselleni. Mä oon kuitenkin yksin tuntemuksieni kanssa. Mies ei osaa keskustella asioista aikuisena ihmisenä.
Kohta kolme vuotta vierähtänyt ehkäisyn lopettamisesta. Vakavasti ei kuitenkaan puhuta asioista. Sen  mies on sanonut että pelkää ylikaiken vian olevan hänessä. Kuitenkin on vitun vaikea lähteä mun kanssa pariskuntana ratkomaan ongelmaa. "Ehkä viiden vuoden päästä oon valmis lapsettomuustutkimuksiin." Viiden vuoden? Mitä vittua.

Mun tekee meil itkeä joka päivä. Olin aiemmin iloinen ja hyväntuulinen kokoajan. Nykyään töissä oon pakostakin pirteä, mutta todellisuus muuttuu heti kun istun autoon. Mies hakee mut töistä päivittäin. Sit mä mökötän. Harvemmin oon hyvällä tuulella. Yksin ollessa selailen netistä ties mitä. Toki tähän tunnevammainen liittyy sekin, että oon lihonnut about viidessä vuodessa ainakin 25kiloa. Ennen olin ihan normaali, ehkä hoikkakin. Toinen huoli on raha. Käydään kaupassa ruokaostoksilla joka ikinen päivä. Oikeestaan kaikki raha mikä tulee, menee ruokaan. Toisilla menee se 200€ kuussa ruokaan, mulla luku on varmaan 800€..ellei enemmänkin.

Mietin meidän arkeamme johon haluaisin muutosta. Sen kolmannen pitämään mut kiireisenä. Syyn olla makaamatta sohvalla kokoajan. Elämänilon takaisin. Tiedän, että mun masentuneisuus pilaa pian meidän suhteen.

Tänään meidän elämässä alkoi uusi jakso. Olen varma siitä. Oltiin Naistenklinikalla lapsettomuushoitojen ensi käynnillä. Tyylikkäästi myöhässä aamulla juostiin paikalle esitietolomakkeet täytettyinä. Jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Mut otettiin ihan tosissaan. Tää tuntuu nyt paljon todellisemmalta vaikka mitään konkreettista ei vielä ole tapahtunut.

Lääkäri oli kiinnostunut meidän tilanteesta, ja siitä kuinka ei aiemmin hoitoihin olla uskallettu. Siinähän on mies syynä. Tällä kertaa ei jauhettu ylipainosta pelkästään, vaan mainittiin vaan että liikkua saisi enemmän. Oli paino sen viisi kiloa onneksi pudonnut :)
Ensin käytiin miehen täyttämä lomake läpi. Hänellä kaikki ok. Multa katsottiin kohdun asento ja liikkuvuus sekä munasarjoja sen verran mitä sillä ultrauslaitteella nähtiin. Vasen oli ilmeisesti lähellä tai kiinni kohdussa? Hmm, mutta ei se kai mitään merkannut. Mies lähti verikokeisiin ja sai kotiin mukaan siemennestepurkin. Sen hän saa itse hoitaa sinne, kun ei lämmennyt ajatukselle heti runkkauksesta. Eipä ollut mun papereissa kummempia moittimisia, perusterveitä kun molemmat ollaan. Seuraavaan kiertoon sain ohjeen varata verikoeajan päiville 3-5, ja follikkeliultra päiville 10-12. Sitten katsotaan jatkoa. En malta odottaa! Vaikka kammoan verikokeita ja neuloja olisin voinut vaikka heti antaa näytteet!

Ensimmäinen askel kohti tulevaisuutta on nyt otettu. <3