Twelfth truth

Lastenhoitokeikka. Apua.
Oltiin sovittu ystävän kanssa että otetaan pikkuinen (8kk) hoitoon kun hän menee töihin. Siis vitsit että mies puhui innoissaan edellisenä päivänä kaikille että vauva tulee hoitoon. Aamusta hieman ennen ysiä ystävä toi vauvelin tavaroineen meille. Ollaan näillä helteillä muutettu olohuoneeseen, eli patja keskellä olkkarin lattiaa.  Siihen vaan toinen köllöttelemään nukkuvan miehen viekkuun.
Ekat puolisen tuntia meni hyvin, lelut kiinnosti ja vähän nauratti. Sitten se alkoi.

Huuto. Siis silmät vedessä toinen alkoi huutamaan ja vain syli kelpasi. Paikallaan ei voinut tietenkään istua vaan piti kävellä kämppää edestakaisin. Vilkaisin kelloa, 9.45. Pieni hiki nousi pintaan. Syli ei kelvannut enää. Eikä makuualusta. Kurkkusuorana toinen alkoi huutamaan. Laskin pienen miehen viereen joka luonnollisesti heräsi kovaan ääneen. "Mä yritän nukkua"
Totesin että se ei nyt onnistu, meidän piti molempien katsoa lasta. Maitoa, maitoa ja maitoa. Ei nyt mitään suunnatonta määrää, mutta kuitenkin. Jospa itku loppuisi. Katsoin vaipan, otin vaatteet pois (sisällä on niin pirun kuuma!) , juotin vettä välissä. Ei mitään apua. Kävelin kämppää ympäri vauvan kanssa. Vilkasin kelloa, 10.30.
Tunti siinä meni, ei auttanut maitokaan nukutukseen. Toinen oli ihan näkyvästi niin väsy ettei tuttia jaksanut imeä. Istuin patjalla nojaten sohvaan jalat hieman koukussa ja otin vauvan selällään syliini. Jaloilla hytkyttelin kehoani. Itku alkoi laimeta. 10.40 rauha maassa. Siirsin pienen varovaisesti makuualustalle.

Tässä välissä mentiin hermoröökille.
40 minuuttia myöhemmin vauveli heräsi. Varmaan puoli tuntia oli iloinen ja pirteä. Sittenpä huuto alkoi taas. No, ei se mitään, kello olikin jo 12 ja toisella oli ruoka-aika.. Hyvin meni syöttö. Vaipanvaihto, leikkiä,  maitoa. Ruuan jälkeen oli kaikki paremmin, mutta oli ollut tosiaan hieman hektisempi aamu kun mihin ollaan totuttu :D kirjoitin ton alkuosion päikkäreiden aikaan kun vielä kaikki tuntui niin vaikealta. Nyt hieman myöhemmin naurattaa vaan. Ei me mitään osattu lasta katsoa. Toisaalta oli kiva, kun ei ketään ollut neuvomassa mitä pitäisi tehdä.

Yleensä tämä samainen vauva on erittäin iloinen ja veikeä. Meille sattui vaan huono päivä. Helpottaa tieto, että ehkä ens kerralla hän on helpompi. Mietinkin, että sitten joskus oman vauvan kanssa oppii vauvan tavat ihan erilailla. Tai, siis, ei ainakaan pelota että en pärjäisi? Vaikka tässä hoitokeikassa olikin mutkia matkassa. Luotto omaan itseeni sekä mieheen, on kova :)

Välillä, tai just nyt tuntuu siltä että ei jaksa enää. Mietin elämäntarkoitusta. Mietin menneisyyttä ja tulevaa. Nykyisyys on vaan harhakuvaa. Eletään päivästä toiseen samassa tylsässä rutiinissa, joka rikkoutuu liiankin usein perjantaisin kun jään yksin kotiin ja mies lähtee viihteelle. Yksin saa ajatella liikaa asioita. Tekee pahaa olla yksin. Kohta on taas viikon loma, vois vaikka lähteä lämpöön johonkin kauas tästä arjesta.



-C