tiistai 25. maaliskuuta 2014

Level seven

Ärsyttää. Mitä elämässä oikeastaan on? Odottamista, tosin aivan vääränlaista sellaista. Odotan, odotan ja odotan. Päällimmäisenä tulee mieleen kesälomat. Niitä odotetaan koko vuosi, ja loman loputtua aletaan jo odottaa seuraavaa lomaa. Huoh. Yritän itse olla täsmällinen, ainoa joka joutuu mua odottamaan on mies. Ja vain silloin kun pääsen töistä. Mutta sekin on ihan oma valinta, että haluaa tulla mut hakemaan joka päivä.
Taas ärsytyksen ärsytys. Ystäväni jolla on muutaman kuukauden ikäinen vauva, ottaa päähän Niin paljon.  Aina saa odottaa. Kyse ei kuitenkaan ole vauvasta, joka on hyvin helppo. Hänen elämänrytminsä on vain niin väärä. Istun nyt itse sohvalla vapaapäivänä. Harvoin teen näin. Anyway, olin aamusta kymmenen aikaan käymässä äidilläni. Lähetin ystävälle viestiä puoli 11 aikaan. Eikö normaalit lapsiperheet ole tähän aikaan olleet jo monta tuntia hereillä? Ei vastausta. Yks viesti tuli kahdentoista aikaan perille. Oltiin sovittu että menen matkanvarrella käymään kahvilla ennenkuin tulisin kotiin siivoamaan.  Pistin viestin takaisin, että kohta tuun. Kaksi (2!!!) tuntia myöhemmin kello kaks, yritin vielä soittaa, ei vastausta. Siis mitä tää odottaminen on? Minunlaiselle ihmiselle tuskaa! Jep ja puhelu puol kolmen aikaan "joo taisin nukahtaa" ihan yks ja sama. Mä tulin jo kotiin. Yleensäkin meidän tapaamiset venyy jollain kolmella tunnilla, eikä muuten johdu minusta.
Huhhu pikkuhiljaa tää ärsytys laskee. Kohta hinkkaan koko asunnon putipuhtaaksi. Mieskin on töissä vielä kolmisen tuntia.

Oma rauha on mukavaa, silloin tällöin. Haluan herätä ajoissa aamulla ja saada jotain aikaiseksi ennen kello kuutta. Siihen aikaan on mukavampi syödä lounas, käydä ehkä kaupoilla, tulla kotiin ja alkaa rauhoittua. Nukkumaan mennään puolenyön aikaan, mutta tää rauhoittuminen on mukavampi aloittaa ajoissa. Ystäväni saattaa kahdeksan aikaan laittaa viestiä että voisi tulla kylään. Viipyvät sitten beben kanssa ainakin kymmeneen asti. Eikö pienet lapset olisi hyvä opettaa ajoissa nukkumaan? Ala-asteella mennään ennen yhdeksää nukkumaan? En tiedä koska ei ole omakohtaista kokemusta lapsista. Tää on vaan mun käsitys. Kuuluuko kaksi kuukautta vanhan lapsen herätä vasta kahdelta päivällä? Jos minulla se lapsi olisi, heräisin takuuvarmasti aamusta, en päivästä. Tietenkin vauvan nukkuessa voi ottaa päiväunet. Jonkinlainen rytmi elämään kuitenkin kannattaisi saada järjestettyä.

Tänään kp 24 :) Eli sieltä menkat taas alkavat 2-4 päivän päästä. En elättele mitään toiveita, vaikka läheisyyttä on ollut tässä kierrossa enemmän kuin ikinä. Saa muhia ajatus vauvasta vielä ainakin kesään asti. Sitten vasta keskustelemme aikuisten oikeasti tutkimuksiin hakeutumisesta. Onko tässä todella vielä kiire? Odotanko odotusta? Kyllä. Haaveilen isosta pallomasusta ja sen asukista.

Odotetaan kesää. Odotetaan raskaaksi tulemista ja sen tuomaa odotusta. Just nyt tuli parempi mieli, ja en mitään muuta odota, kun että mies tulisi töistä kotiin. <3


-C

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti