"Jos minä oikein alan lasta haluamaan eiköhän se sieltä tule" Ihana mies totesi näin muutama viikko sitten. Eikö hän aikaisemmin siis halunnut vai miksi ei olla onnistuttu? Täytyy uskoa pikkuisen että toivon avulla toinen saisi alkunsa :)
Mukava riita pikkujutuista saatiin miehen kanssa aikaiseksi muutama päivä sitten. Teki mieli lähteä kävelemään. Mutta mihin sitä menisi? Sain senkin todeta ettei mulla olisi paikkaa mihin karata, jos jotain vakavampaakin riitaa tulisi. Äidin sohvalle, jippii.
Tuntuu etten aikoihin ole stressannut. Kroppakin on ihme off-tilassa. Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta; herätys, töihin, kauppaan, kotiin, telkkari, nukkumaan. Tuntuu turhauttavalta kun tulevaisuudessa ei näy tällä hetkellä mitään odottamisen arvoista. Jos sais perseen ylös penkistä ja lähtis ulkoilemaan.
Taistelua, taistelua. Tappelua miehen kanssa jokainen päivä kuukauden ajan. En usko että riitely johtaa mihinkään suurempaan, kuten eroamiseen, mutta riipaiseehan tää sisältä. Kirjoitan tekstiä tänne osissa, eli kun tulee sellainen fiilis että täytyy avata sydäntä, teen sen. Hassua nähdä tässäkin hieman ylempänä ajatteluni, ettei stressiä ole.. Haha, eipä yhtään.
En osaa oikeen koota ajatuksia selkeiksi. Raivostun kotona pienistä jutuista, ja aina miehelle. Jos olen sopinut ystävän kanssa että nähdään ja hän joutuu perumaan, tottakai harmittaa. Kenelle suutun? Miehelle. Hän joutuu ottamaan vastaan kaikki pettymyksen tunteet. Kysyinkin mieheltä miten hän jaksaa mua. "Kyllä sä suurimman osan ajasta olet ihana" aww.
Kohti uusia pettymyksiä. Paljon vietetään aikaa lapsellisten ystävien kanssa. Siis lapsellisten. Mies uskaltaa pitää sylissään kaksi viikkoa vanhaa pikkuruista. Otin kuvan. Vauva istui kuin nenä päähän. Ihmeellinen kierto (vain 17 päivää) ei ollutkaan muuta kuin häiriö elimistössä. Seuraava tuli ja meni, olisko ollut kp27 kun menkat alkoi. Se siitä. En aio enää kiertopäiviä laskea, en osta enää ainuttakaan ovistikkua. Seksiäkin on ollut ehkä vain kerran viikossa. Ilman että mitään ollaan puhuttu, on kaikki stressaava vauvantekohommeli jäissä. Mun ajatukset ei ole muuttuneet mihinkään, en toivo mitään enempää kuin omaa lasta. Mutta. Ehkä olisi parempi keskittyä ensin korjaamaan parisuhde kuntoon. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi. <3
-C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti