lauantai 20. tammikuuta 2018

Kaksi poikaa

Olen ollut pitkään poissa. Aika ei vain riitä kaikkeen ja olen hurahtanut lasten merkkivaatteisiin; se vie yllättävän paljon aikaa.

Meillä on nykyisin kaksi poikaa. Isompi 1/16 ja pienempi 7/17 hänkin pian jo puoli vuotias.
Aika lentää enkä pysy yhtään perässä enää.

Isompi puhuu paljolti omaa kieltään. Hän lähti kävelemään 11kk vanhana. Silloin olinkin jo plussannut tästä toisesta. Toivoimme alkuun tyttöä, mutta nyt näen itseni vain poikien äitinä. Eikä sitä enää muista millaista arki oli yhden kanssa.

Toinen poikamme syntyi käynnistettynä rv 42+0 ja syntyi saman päivän puolella.
Hän painoi valtavat 4695g ja oli 55cm pitkä.
5kk neuvolassa hän oli jo 7915g 71cm. Saman kokoinen kun veljensä noin 7kk iässä.

Pienempi on huomattavasti leppoisampi tapaus kun uhmakas isoveljensä.
Alussa hän nukkui 5h päiväunia. Luulin sellaisen olevan urbaanilegendaa.
Nykyään muutamat lyhyet unet päivässä. Hän nukahtaa omaan sänkyyn yleensä kiltisti. Yöllä herätään kylläkin useammin kuin isompi ikinä heräsi.
Isompi lapsi, joka juuri täytti 2vuotta onkin jo luku erikseen.
Hän on touhukas, vilkas, uhmakas, herkkä, sosiaalinen ja niin rakas.
Hermot menee välillä, ja sitä itsekin unohtaa että toinen on vielä niin pieni.

Tällä hetkellä lapset on mun elämä, ennenkuin palaan töihin ja arki taas muuttuu.
Luin vanhoja kirjoituksiani, ja ymmärsin kuinka onnekas tosiaan olenkaan. Mulla on kaksi ihanaa tervettä lasta, jotka rakastaa ja tarvitsee mua kaikessa mikä tässä maailmassa tulee vastaan.

-C

1 kommentti:

  1. Paljon onnea! <3 Olen monesti miettinyt, mitä teille kuuluu :)

    VastaaPoista