keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Synnytyskertomus

Mitä pidemmälle aika menee, sitä nopeammin muistot muuttuu. Poikamme syntyi kauniiseen pakkastalveen sunnuntaina 03.01.2016
Synnytys oli ehdottomasti elämäni vaikein kokemus, vaikkakin tuntemukset olisi pitänyt kirjoittaa ylös heti, koska kokemus tuntuu nyt jo leppoisammalta kun se todellisuudessa oli.

Vuoden vaihde sujui mukavasti ystävien kanssa. Mukana oli muutama pari vuotiaskin, jotka jaksoivat käydä katsomassa raketteja, mutta nukahtivat unille jo kymmenen jälkeen. Tuli itse valvottua ehkä kolmeen asti. Sit uni vei voiton.
Uudenvuoden päivänä makoiltiin ja oltiin vaan. Käytiin mäkkärissä syömässä ja mentiin kaverille istumaan iltaa. Vointi oli hyvä, olin onnellinen ettei vauva päättänyt tulla viime vuoden puolella. Mies vitsaili illasta että "ei nyt uskalla ottaa" kun oltiin menty kuitenkin jo yli lasketun ajan.
Heitettiin porukka baariin ja jatkettiin kotiin. Kello lähestyi puolta yötä.
Mies kömpi sänkyyn ja mä menin vessaan hoitamaan iltatoimet.

Sit en ookaan ihan varma kerkesinkö nukahtaa ollenkaan, mutta alkoi ummettaa kamalasti. Pöntöllä istuen olo tuntui hyvältä, mut heti sänkyyn palattua outo paineen tuntu palasi. Kello kaksi nousin sängystä kun kipu muutti muotoaan. Nyt olin varma että supistelee. Kipu tuli aaltoina ja tuntui koko vatsasssa, pahimpana alaselän/pepun puolella.

Ei mennyt tuntiakaan kun supistukset tulivat todella usein. Otin puhelimen esiin ja laitoin ajastimen päälle. Kello oli varmaan kolme yöllä tässä vaiheessa. Alle 10 minuutin välein supisteli, oisko suurin osa ajoittunut 6-7minuutin paikkeille. Pinnallisena ihmisenä yritin epätoivoisesti meikata suppareiden välissä. Ripsarit silmiin ja mies hereille. Ilmoitin vaan että kohta synnytän, käys suihkussa niin lähdetään Jorviin.

Soitin Jorviin ja sain luvan lähteä. Oli supistellut jo tunteja säännöllisesti alle 10min välein.
Ajettiin Jorviin tyhjiä katuja pitkin. Ainoa helpotus oli auton penkinlämmitin joka osuu kivasti alaselkään. Jorvissa oli hiljaista. Ei ketään missään. Ravasin käytäviä pitkin, koska ainoa helpottava asia oli kävely. Ei pystynyt istua saati maata. Odoteltiin hetki aulassa kunnes meidät kutsuttiin sisään. Kello tais olla jotain kuus aamulla.
Mulle tehtiin sisätutkimus ja laitettiin käyrille. Tottakai, jännityksestä vai mistä lie johtuen supistelujen väli piteni. Tästä en sit muistakaan niin tarkasti, oli ainakin kohdunsuu pehmennyt ja olisinko ollut sormelle auki. Kätilö sanoi että synnytys on käynnistynyt. Nyt vaan kuumia suihkuja, lämpötyynyjä ja särkylääkettä naamaan. Meiltä kysyttiin halutaanko jäädä jo osastolle, vai mennäänkö mielummin kotiin. Kello löi kahdeksan ja kätilö vaihtui. Joka olikin hauska juttu että meillä oli nämä kaksi kätilöä myöskin päivällä ja illalla/yöllä. Täytyy nostaa hattua noille 12tunnin työvuoroille!

Lähdettiin kotiin särkylääkkeiden siivittämänä. "Lepää" oli tärkein ohje. Että on sitten voimia synnytykseen. Voin kertoa että ei tullut levättyä. Menin kuumaan suihkuun, joka ei mielestäni auttanut yhtään kipuun. Istuin jakkaralla suihkussa. Mies lähti hakemaan apteekista särkylääkkeitä lisää. Makasin kyljelläni sängyssä kunnes tuli uusi supistus. Eli noin 10minuutin välein jouduin nousemaan ja kävelin ympäri asuntoa. Kipu.. En pysty sanoin kuvailemaan miltä musta tuntui. Jokainen supistus tuntui siltä että kuolen. Varsinkin peräpäässä paineen tuntu oli ihan käsittämätön. Joku on kuvaillut supistuksia vähän niinkuin menkkakivut x100. Mun mielestä näitä ei voi edes verrata toisiinsa vaikka kovista kuukautiskivuista oon kärsinytkin.

Seuraavan kuuden tunnin ajan kävelin asunnossamme huoneesta huoneeseen. Nämä tunnit meni sellasessa "sumussa". Puhelimeen oli tullut viestejä mutta en pystynyt keskittymään edes niiden lukemiseen. Yritin syödä leivän, puolikkaan ruisleivän sain alas. Join vettä. Ja paljon. Mies nukkui sohvalla ja huikkasi vaan että herätä jos tarviit jotain. En viittiny häiritä koska tiesin ettei hän olisi voinut mitään tehdä. En siis ole mitenkään katkera :D oishan se toki ollut kiva saada itekin nukuttua.

Kolmen aikaan lähdettiin taas Jorviin. Supistukset tulivat alle viiden minuutin välein. Automatka oli kamala, istuma-asennossa oli tosi vaikea olla. Väänsin itkua. Kirjauduttiin sisään ja päästiin käyrille. Supistusten väli taas hiukan pidentyi mutta olin 4cm auki. Limatulppa irtosi myös juuri ennenkuin lähdettiin kotoa. Seuraavaksi vaihdoin sairaalavaatteet ja päästiin synnytyssaliin. Tässä vaiheessa sanoin edelleen etten tahdo muuta kivunlievitystä kuin lääkkeet ja ilokaasu. Ei missään nimessä mitään piikkejä. Huoneessa otettiin parin tunnin välein käyrät. Kävin suihkussa pallon kanssa. Sekään ei auttanut. Kello tikitti, mulla ei ollut enää mitään käsitystä päivästä tai ajasta.
Kello kahdeksan katsoin kelloa ja totesin että meillä alkaa sauna! Sekä Suomi-Kanada nuorten maailmanmestaruus kilpailu. Mut eipä se muuten ollut siinä vaiheessa mielessä. Vilkasin puhelinta. Paljon viestejä "joko hän synty?" Jne. En vastaillut viesteihin kun supparit yllätti taas. Mies katsoi netflixistä sarjoja, mua ei kiinnostanut muu kun hengissä pysyminen :D

Sain kivunlievitykseen sellaisen sähköisen härpäkkeen, joska meni läpyskät alaselkään. Aina kun supistus tuli painoin nappia ja sänköimpulssit vahvistuivat. Ilokaasua imppasin myöskin ihan siitä asti kun huoneeseen päästiin. Mies joutui muutaman kerran tyhjentämään oksennuspussin.
Mies kävi jossain vaiheessa shellillä hakemassa syötävää ja juotavaa. Eipä maistunut leipä taaskaan. Vettä sain hiukan juotua. En muista mihin aikaan tuli käsky ettei enää vettäkään. Mut kuivin suin meni loppuyö.

Kymmenen aikaan kätilö tuli katsomaan tilannetta. Olisikohan ollut 5cm auki. Eli hyvin hitaasti mentiin. Oksitosiinia sain suoneen. Se tipan laitto oli jotain niin kamalaa. En katsonut mutta mies sanoi että verta suihkusi ympäriinsä. Meni makuualusta vasemmalta puolelta ihan vereen. Siitä hetkestä lähtien en sitten käyttänyt vasenta kättä enää ollenkaan koska ällötti se tippa niin paljon. En vaan pystynyt.

Kätilö kyseli kivusta. Luulin että mulla ois korkea kipukynnys mutta ei näköjään. Jos asteikolla 4-10 pitäisi kuvailla kipua, sanoisin 10. Ellei enemmänkin. Luovutin. Pelkäsin epiduraalia sen piikin takia, mutta en pystynyt enää olla kivuissani. Synnytyskin eteni niin hitaasti. Anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Sain spinaali- ja epiduraalipuudutukset tasan kello 11. (Siis 23.00 illalla)
Sillä hetkellä helpotti. Nukahdin. Nukuin puolisen tuntia kunnes kivut alkoivat pikkuhiljaa palata. 45minuutin päästä kivut olivat yhtä pahat kuin ennenkin. Soitin kelloa ensimmäistä kertaa koko synnytyksessä. Sain lisää epiduraalia. Synnytyskin oli edennyt. Olin jo 8cm auki. Kätilö sanoi ettei kauaa enää mene kun päästään helppoon vaiheeseen; ponnistukseen. Hän sanoi että tuskin tunnen muuta kuin paineen tunnetta. Paskan vitut :D ponnistus vaiheeseen päästiin yhden jälkeen yöllä. Olin kokonaan auki.

Ensin ponnistin sängyllä. Supistukset tulivat varmaan minuutin välein. En osaa sano mutta kokoajan supisti. Pojan päähän laitettiin antura josta pystyttiin seuraamaan hänen sykettään. Ponnistuksista ei tullut ilmeisesti mitään kun vaihdettiin synnytysasentoa. Menin jakkaralle, ja mies istui takanani. Olin aivan sekaisin kivusta mutta kätilö osasi aika hyvin rauhoitella, ja käski olemaan hiljaa ja näin ollen sain kaiken energian kohdistettua ponnistuksiin. Pitkät 40minuuttia myöhemmin poika syntyi. Kätilö otti hänet vastaan ja nosti syliini. Poika tuntui tuolloin todella isolta. Mut autettiin takaisin sängylle, jossa istukan synnytys tapahtuisi. Verta oli jumalattomasti. Poika oli puhdas mutta muuten sitä oli joka paikassa. Katseltiin poikaa. Olihan se vaikea käsittää että tämä oli meidän oma. Ja että hän tuli kaiken taistelun jälkeen minun mahastani. Istukka syntyi nopeasti ja olikin aika iso, 670g.
Kätilö tarkasteli alapäätäni ja totesi ettei hän saa tätä korjatuksi. Lääkärin täytyi se ommella. Lääkärit olivatkin  sitten varattuina, joten mulle ilmoitettiin että poika lähtee lapsivuodeosastolle ja mä meen nukkumaan pariksi tunniksi ennen leikkausta. Kello oli jotain neljän ja viiden välillä. Mies lähetettiin kotiin. Mies laittoi meidän vanhemmille viestiä että terve täyden kympin poika on syntynyt kello 2.13.

Kätilö laittoi mulle vielä katetrin koska en luonnollisestikaan saanut käydä vessassa ennen leikkausta. Enkä varmaan olis kyllä pystynytkään. Kahdeksalta mut haettiin jostain huoneesta ja kärrättiin leikkaussaliin. Sain epiduraalia lääkärin mukaan enemmän kuin sektioissa käytetään, mutta pystyin edelleen liikuttamaan vasenta jalkaani ja tunsin alapään sörkkimisen.
Tippaan tuli jotain lääkettä ja oikeassa kädessä oli verenpainemittari. Selvisin kuitenkin tästäkin. Heräämössä vasta molemmat jalat puuttuivat kunnolla. Siellä menikin sitten pidempään kun he olivat kuvitelleet. Kun vihdoin pääsin heräämöstä mut kärrättiin osastolle ja huikattiin että poika tuodaan kohta luokseni. Mun kaikki tavarat oli varmaan ympäri Jorvia tässä vaiheessa. Joku sit metsästi mun ulkovaatteet, laukun ja sairaalakassin. Näin puhelimen ekaa kertaa pitkästä aikaa ja sinnehän oli mies laittanut viestiä että missä mahdan olla kun hän on tulossa nyt takaisin. :) Olin osastolla kahden muun mamman kanssa samassa huoneessa noin 5minuuttia kun multa tultiin kysymään otetaanko mielummin perhehuone. Sehän sopi mainiosti. Joku kärräs sit mut sekä pojan omaan rauhaan. Mies saapui sinne hetkeä myöhemmin. Otin pojan viekkuun ja aloitettiin ihmetyksen harjoittelu. Oli niin epätodellinen olo. Toki väsymys ja kaikki painoi päälle mutta en voinut olla katselematta tuota täydellistä pikkuista. Kaiken taistelun jälkeen tässä on joku, joka tarvitsee minua. Joku, joka kaipaa läheisyyttä ja rakkautta. ja sitä hän saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti