Prinssilupaus

Näin se aika hurahti eteenpäin ilman blogimaailmaakin. Taisin kesän aikana selata lukulistan läpi kerran. Pari kuukautta onkin vierähtänyt viime kirjoituksesta vaikka olisi sanottavaa ollutkin. Oonkin oppinut kertomaan asioitani miehelle avoimemmin nyt kun hänkin on päässyt yli "alkujärkytyksestään".

En lomaillut kuin pari viikkoa ja sain vierashuoneen lähes kokonaan tyhjennettyä vauvaa varten. Kiirehän huoneella ei vielä ole, ja alussa pieni saa nukkua meidän kanssa.

Vaikka koko raskauden olen selvinnyt hyvin vähin oirein, ei stressiltä ja pahoilta epäilyiltä olla vältytty. Neuvolakäynnillä viikolla 17+1 oli painoa tullut pari sataa grammaa alkupainoon. Sykkeet ja kaikki ok, hemoglobiinia ei tarvinnut mitata koska väsymystäkään ei pahemmin ollut. Taisikin jäädä tuolloin lomalle töistä ja lähdin mökille rentoutumaan. Ekat "kuplinnat" masussa merkkasin kalenteriin rv 17+jotain. Sit vaan päivittäin odottelin että alkais tuntua selkeitä liikkeitä ja potkuja. Kauan siihen menikin.

Rakenneultraan mies sai vapaan aamun töistä ja ajettiin innolla Jorviin. Mulla oli vapaa päivä, ihan sitä varten jos pitäisikin jostain huolestua. Ultrassa oltiin rv 20+6 ja kaikki näytti hyvältä. Mitä ne nyt siinä kaikkea kattookin, sydämen läpät ja kammiot, reisiluun kehitys, en edes muista mitä kaikkea. Painoa pikkuisella oli mittojen mukaan 436g. Kaikki näytti siltä kun pitääkin, ja lopuksi ultraaja kysyi olisiko muuta kysyttävää. Halusimme tietää kumpi on tulossa, jos vaan selvää saisi. Nainen kysyikin heti mitä tuntemuksia itselläni on, ja sanoin että alusta asti vahva luotto tyttölupaukseen. Siltä se vaikuttikin. Ja juuri kun ultraaja pääsi sanomaan että tytöltä vaikuttaa, avasi pikkuinen haarojaan enemmän ja pikkupippeli siellä näkyikin. Miehelle tuli leveä hymy. Eikö kaikki miehet toivo pikkupoikaa enemmän kuin tyttöä. Näin jo joskus junnuna suunnittelin että ensin isoveli ja sitten sille pikkusisko. Jepjep :D

Viikon onnellisuudessa sai elää kunnes tuli uusi neuvolakäynti. Siellä alussa puitiin perusjutut, ja sain paljon infoa kelaan toimitettavista papereista. Tää oli nyt kolmas neuvola, ja mulla oli painoa tullut 2,5kg alkuun nähden. Ei siis vielä mitään järkyttäviä lukuja. Maha taisi pompahtaa esiin joskus tossa rakenneultran 20+6 paikkeilla. Neuvola oli seuraavalla viikolla 22+0. Onneksi olin taas keskittänyt käynnin vapaapäivälle, koska sainkin sit elämäni slaagin. En pystynyt tekemään mitään koko loppu päivänä.

Iloisin mielin saavuin neuvolaan kello 10.15 pissihätää pidättäen. Tein virtsatestin, näytti normaalilta. Verenpaine oli 102/57 ja paino sen 85,7kg
Onneksi toi paino näyttää toistaiseksi tulleen tasaisesti niin ei tarvii ihan norsulta vielä tuntua.
Käynti oli tavallinen, juteltiin ja katsottiin tosiaan kelan paperijuttuja. Lopuksi terveydenhoitaja katsoi vauvan sykkeen. Noin 150-155 on meillä ollut se normi joka kerta. Tällä kertaa syke kuulosti munkin korvaan oudolta. Epätasaiselta. Aika pitkään ja eri kohdista kuunneltiin dopplerilla. Noin joka viidennen lyönnin kohdalla kuului lisä-ääni. Ja minäkin kuulin sen. Neuvolatäti ei sanonut mitään. Kutsui vaan toisen hoitajan kuuntelemaan myös. Tämä toinen sitten sanoi että lisä-ääni selkeä, laitetaan kiireellinen lähete Jorviin. Aloin melkein itkemään. Pidättelin itkua kotimatkalle asti. Mulle sanottiin että Jorvista soitetaan viimeistään parin päivän sisällä. Sanottiin että älä stressaa, se voi olla myös ihan harmitonta. Meni kuitenkin monta päivää järkyttävässä stressissä ja kun soittoa ei tullut, soitin maanantai aamuna kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Sainkin kuulla että ovat lähettäneet kirjeen jossa on varattuna aika Jorviin muutaman päivän päähän keskellä päivää. Sai kyllä järjestellä työt ja kaikki uusiksi. Saan ihan noinkin pienestä stressistä verenpaineen nousemaan.
Ja voi helvetti kun jännitti Jorviin meno. Yritin tätä aikaa vielä vaihtaa parempaan ajankohtaan, mutta sai kuulla, että tämä sikiön sykkeiden spesialisti ei ole kuin muutamana päivänä paikalla ja että ensi viikolla raskausviikkoja olisi kertynyt jo liikaa. Kysyin miten niin? Ja iloisesti toisessa päässä todettiin että mun pitää varautua pahimpaan ja toivoa parasta.
"Keskeytys voidaan tarvittaessa vielä tehdä."
Kamalaa. Pelotti noi sanat niin perkeleesti. Mies oli ihan yhtä pahoilla mielin ja silitteli mun masua vielä illalla sanoen että kaikki on hyvin. Kaikki tuntui hyvältä. Poika potki julmettomasti. Nyt tunnen potkut todella selkeästi, mut onhan viikkojakin jo kasassa.
Nähtiin aulassa miehen kanssa. Kävin pissalla kolme kertaa odottaessa. Päästiin sisään.
Toimenpide kesti 15minuuttia. Normaalit sykkeet. Rakenteet katsottiin uusiksi. Kaikki hyvin. Ei lisä-ääniä. Ei lisälyöntejä. Väärä hälytys.

Rv 23+1 746g jättiläisvauva tulossa..

Aarteeni

Oireettomuus. Kuvittelin mielessäni miltä tuntuu olla raskaana. Miltä tuntuu pahaolo aamuisin, tiheä virtsaamistarve ja muu sellainen perus raskausoire. Rinnat kipeytyivät ennenkuin kuukautisten piti alkaa, eikä se sitten loppunutkaan. Silloin taisin ekan kerran miettiä että oltaiskos tässä raskaana. No höpöhöpö. En uskonut. Kävin yksityisellä ultrassa 7+1 ja näin pienen siellä. Tän jälkeen olikin se neuvola seuraavalla viikolla ja sitten mitä, yli neljä viikkoa odottelua?! Kamalaa. Heräsin aamulla rv 9 ja rinnat tuntuivat normaaleilta. Kipu ja arkuus oli täysin hävinnyt. Fiksuna googlasin mitähän se meinaa, ja kaikki tekstit ja keskustelut liittyi keskenmenoon. Joo kiva.

Arkuus ei palannut koskaan rintoihin. En saanut pahaaoloa. Väsyttää normaalisti, ei mitenkään enemmän kuin ennenkään. Nukkua vois aina tietty vähän enemmän. Pääsin niskapoimu-ultraan vasta 12+5 eli sinne asti sain jännittää tilannetta. Ja viikko ennen tätä, 11+5 heräsin aamulla ja pyyhkiessä paperiin jäi punaista, hailakkaa väriä. Olin aivan varma että muutamassa päivässä sikiö poistuu itsekseen eli saan keskenmenon. Niin ei tapahtunut ja np-ultrassa näin nukkuvan elävän olion.

Ystävä kysyi itkinkö, en. En ole niin tunteellinen muiden läsnäollessa. Mutta vauvan, siis oikean neliraajaisen näkeminen masussani herätti sellaiset tunteet esiin joita en tiennyt olevan olemassakaan.
Ultrattiin vatsan päältä ja nuori lääkärineito löysi pienen heti. Rauhallisesti katseli tätä joka kuvakulmasta katsoen tietenkin onko kaikki niinkuin pitää. Ilmoitti heti että sydän sykkii oikealla tempolla. Kaikki raajat olivat paikallaan ja lääkäri sai mitat ja niskaturvotuksen mitattua. Lukema taisi olla 1,6mm eli ei normaalista poikkeava. Pituutta kokonaisuudessaan jo 7cm! Pieni köllötteli mukavasti paikallaan eikä paljoa liikkunut. Lääkäri kehottikin sitten yskimään muutaman kerran jotta saataisiin toinen hereille. Ei auttanut joten nousin ylös ja hypin muutaman kerran. Sitten tapahtui se hetki jota en osaa sanoin kuvailla. Menin takaisin makuuasentoon, ja ultraus jatkui. Ruudulla näkyi haukotteleva raajojaan venyttelevä pieni ❤️ Hän laittoi kättä suuhun ja vaihteli asentoa. Olin yksin ultrassa koska mies oli töissä eikä päässyt mukaan. Tuolla hetkellä olisi tehnyt mieli tirauttaa muutama kyynel. Onnesta. Todellisuudesta. Nyt se on totta. Masussa kasvaa ihan oikea ihana pieni vauva, johon rakastuin tuolla hetkellä.


-C

Pieni rakkaus

Lähdin ajoissa bussilla uuteen paikkaan jossa yksityinen naisten lääkärikeskus sijaitsi. Soittelin muutamaan yksityiseen lääkärikeskukseen ja päädyin sit valitsemaan tämän. Kysyin hintoja varhaisultaan. Kaikkialla sanottiin 200-260€ miinus kelakorvaukset. Pakkohan se oli mennä kun ahdisti niin paljon. Vanhahko mukavan oloinen rouva otti mut vastaan ja juteltiin ensin niitä näitä. Sit housut pois ja pöydälle. Jännitti varmaan enemmän kuin koskaan. En sisätutkimusta jännitä yhtään mut nyt oli vaan eri fiilis. Muutaman sekunnin kattelin ruutua jossa näkyi vaalea alue jonka sisässä pienempi musta soikio.
Alkio.
Siellä se oli. Lääkäri selitti mitä muuta näkyi, mutta en kyllä muista mitä kaikkea tää selitti kun olin niin shokissa. Kaikki hyvin. Vastaa viikkoja. Sydän. Se sykki. Lääkäri kysyi näänkö sykkeen. Näin sen.  Positiivisesti käynti maksoikin noin 140€.
Lähdin klinikalta iloisen sekavissa fiiliksissä suoraan iltavuoroon. Laitoin miehelle viestin. Siellä oli pieni. Sen sydän sykki. Mies meni varmaan shokkiin töissä. Sain aika tylyn vastauksen ja hetken päästä sit vähän iloisempia viestejä perään.

Neuvolaan varasin samalla ajan kun varhaisultraan. Se oli seuraavalla viikolla. Neuvolatäti oli oikein mukava, vaikka siitäkin käynnistä meni paljon ohi. Jotain että ens kerralla pitää itse mitata verenpaine, paino ja pissatesti tehdä ennen varsinaista käyntiä. No, siihen on vielä aikaa.
Sanoinkin itse, että eihän sitä tiedä vielä jatkuuko tätä raskaus.

Oon vieläkin aika sekavissa fiiliksissä. Muutama kaveri tietää asiasta. Vanhemmille ei olla vielä kerrottu mitään, vaikka tekis mieli joka päivä soittaa äidille. Oon suunnitellut mitä sanon, miten kerron.

Haluaisin olla onnellinen, iloita ja riemuita tästä ihmeestä. En uskalla. Pelkään että tää menee poikki. Pelkään että löytyy downin syndrooma tai joku muu. En uskalla akaa nauttia tästä kun tuntuu tosiaan että yksin oon asian kanssa. Mies ei ole sisäistänyt tätä ollenkaan. Meidän matkustelu oli ainakin nyt kuulemma tässä. Ei enää ikinä päästä mihinkään ulkomaille. Niin että elämä on ohi nyt vai? Milloin mä uskallan iloita tästä pienestä rakkaudesta..


-C

Kaksi viivaa

Test number three. Selkeä tumma viiva.


Olen ajatellut elämää parin päivän aikana enemmän kuin koskaan. Olen ajatellut tulevaisuutta, haaveillut,  pelännyt, itkenyt, helpottunut. Tunteet on pinnassa enkä tiedä ajattelenko asioista hyvää vai pahaa.

Todella vahva tunne, että kyseessä on kohdunulkoinen tai tuulimunaraskaus, joten en elättele toiveita vielä ennenkuin saan varmistuksen sykkiikö sydän. Hetki pitääpi odotella ennenkuin varaan  varhaisultran. Joten epätiedossa mennään vielä viikko ainakin.

Tupakanpolton pitää loppua. Nyt oon polttanut ehkä viisi päivässä. Eihän se onneks kauheasti ole, mutta en kyllä halua ollenkaan saastuttaa pientä. Pientä? Hui en kertaakaan ole edes ääneen sanonut noin. Tuntuu muuten liian todelliselta..
Päivä kerrallaan, tosin ne tuntuu menevän nyt todella hitaasti..

-C

Harhaa

Apteekista ostettu Elivo- merkkinen raskaustesti. Ohjeen mukaan tehty. Kontrolliviiva on vaaleampi kuin testiviiva. (?!) mitä se tarkoittaa?
Testasin vappuaattona seitsemän aikaan aamulla ennen töihin lähtöä. Tein testin, kävin tupakalla ja palasin tuijottamaan tota.
Yritin googlata miksi kontrolliviiva jää hailakammaksi. Jossain luki että viallinen tulos, ja ton testin paketissa luki ettei viivojen tummuuksilla ole merkitystä.

Eilinen työpäivä meni ihan huurussa, en muista siitä lähes mitään. Kotiin päästyä oli pakko tehdä toinen paketissa ollut testi. Sama tulos. Vein sen miehelle. Hän kysyi mitä se meinaa. Sanoin olevani raskaana. Ihan totta, ei mikään vitsi.

No meni mun vappusuunnitelmat uusiksi ja lähdinkin kaverin kanssa lastenvahdiksi kolmelle pikkuselle. Tiedän että olin koko illan poissaoleva, vaikka olinkin läsnä yhteisissä leikeissä ja tekemisissä.

Tää on todella outo fiilis.
En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa, koska en saanut mieheltä sellaista reaktiota mitä oisin toivonut. Teen varmaan vielä muutaman digitaalisen testin ja odottelen pari päivää. Vahvasti sellainen tunne että tästä ei lasta tule? En osaa selittää mutta todella oudon varma fiilis että on tuulimuna tai kohdunulkoinen tjsp.


-C

Twenty something

Olen iloinen. Mies sai vakkarityön tän pikkukeikan jälkeen. Tai oikeestaan sen paikan pomo suositteli miestä naapurifirmaan samantyyppisen työhön. Mies soitti ja sai työn.
Aikamoinen pulla on miehellä aina. Asiat menee ja  järjestyy aivan kuten hän haluaa.

Mä oon aika masentunut. En odota edes viikonloppuja, ne taitaa eniten ahdistaa. Voisin olla vaan töissä kokoajan. Fakta on se, että ihmisten kanssa työskennellessäni ajatukset pysyy hyvin kasassa. Sittenku tuun kotiin meen sellaseen koomaan eikä mikään oikeen kiinnosta. Teen ruuan ja sit löhöön. Sit nukkumaan ja uus päivä voi alkaa. Aamulla oon yleensä hyvällä tuulella, käyn salilla ja meen töihin. Hyvällä tuulella oon siihen asti kun lähden kotiin. Tätä päivästä toiseen..

Kirjottelin taas kauan sitten nuo aiemmat ja taas mieli on sekaisin. Tänään kp 33. Ei kuukautisia. Rinnat todella kipeät. Eipä muita oireita tai sitten kuvittelen vaan sellaisia.
Odotan että ne nyt alkaisi! Ärsyttää.. Tiedän ettei tää kroppa toimi ihan ittekseenkään yhtäkkiä vuosien jälkeen. Vappukin tulee ihan just että voisivat nyt vaan tulla jo.

Voi että tätä.




-C

Dream nineteen

Unelmoin. Mä unelmoin "paremmasta" elämästä. Vaikka kaikki on näennäisesti hyvin, on ajatukset niin eri levelillä ulkoisen habituksen kanssa. En tiiä onko se itsekkyyttä että halutaan asioita. Kehitysmaissa on asiat todella huonosti, ja täällä mä istun sohvalla ja Haluan lapsen. What?

Elämässä pitää olla tavoitteita. Odotan vaan että sellainen tavoite ilmestyisi myös duunirintamalla. Kysyin mieheltä missä hän näkee meidät viiden vuoden päästä.
Vastaukset:
-lapsi tai kaksi
-oma kämppä
-molemmilla hyvät vakituiset työpaikat
-riittävä toimeentulo
-parempi fyysinen kunto ja terveys

Täytyy olla iloinen ja onnellinen siitä että ajatellaan oikeesti samalla tavalla ja tavoitellaan samoja asioita. Nyt tietenkin tärkeimpänä miehen täytyy saada koulu/duunirintamalla asiat kuntoon.
Alkaa ehkä pikkuhiljaa asiat järjestyä. Mies menee maanantaina töihin. Väliaikaisesti sai sellaisen duunin että tulee eri mittaisia keikkoja, pari päivää tai pari kuukautta.
Ei mun tuloilla tosiaan elätetä edes kahta ihmistä. Tää johtuu tasan siitä että vuokraan, laskuihin ja alkoholiin menee rahaa. Eikä syödä makaronilaatikkoa. Tiedostan että haluan itsekin syödä vähän vaihtelevampaa "parempaa" ruokaa. Rakastan liikaa rasvaisia ruokia. Money, money, money..

Kaks kuukautta on tultu käytyä kuntosalilla 1-4 kertaa viikossa. Syön samalla tavalla kuin aiemmin, joten sitä pitäs fiksailla vielä. Tuloksia, no, niitä ei kyllä ole. En huomaa mitään eroa missään! Kovempaa treeniä ja terveellisempää ruokaa. En lannistu tästä kyllä varmasti jotain on tapahduttava kun aiemmin ei tullut liikuttua kun sohvalta jääkaapille. Haluan kiloja pois, mutta se onkin luultua hankalampaa. :(
Jos kroppa alkaa toimia kun kilot lähtisi! En (vielä) ole sairaalloisen lihava tai sinne päinkään, mutta on ylimääräistä tullut vuosien varrella. Oon 171cm ja massaa.. ~83kiloa.. Paino vaihtelee 81-85 kilon välillä. Semmoinen 15 kiloa voisin heti lahjoittaa jollekin. Sitä vaan ihmettelen, että lääkärit ovat sanoneet ovuloimattomuuden johtuvan painosta, mutta kyllä tätäkin isommat ovuloi ihan normaalisti?


-C