"Jos minä oikein alan lasta haluamaan eiköhän se sieltä tule" Ihana mies totesi näin muutama viikko sitten. Eikö hän aikaisemmin siis halunnut vai miksi ei olla onnistuttu? Täytyy uskoa pikkuisen että toivon avulla toinen saisi alkunsa :)
Mukava riita pikkujutuista saatiin miehen kanssa aikaiseksi muutama päivä sitten. Teki mieli lähteä kävelemään. Mutta mihin sitä menisi? Sain senkin todeta ettei mulla olisi paikkaa mihin karata, jos jotain vakavampaakin riitaa tulisi. Äidin sohvalle, jippii.
Tuntuu etten aikoihin ole stressannut. Kroppakin on ihme off-tilassa. Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta; herätys, töihin, kauppaan, kotiin, telkkari, nukkumaan. Tuntuu turhauttavalta kun tulevaisuudessa ei näy tällä hetkellä mitään odottamisen arvoista. Jos sais perseen ylös penkistä ja lähtis ulkoilemaan.
Taistelua, taistelua. Tappelua miehen kanssa jokainen päivä kuukauden ajan. En usko että riitely johtaa mihinkään suurempaan, kuten eroamiseen, mutta riipaiseehan tää sisältä. Kirjoitan tekstiä tänne osissa, eli kun tulee sellainen fiilis että täytyy avata sydäntä, teen sen. Hassua nähdä tässäkin hieman ylempänä ajatteluni, ettei stressiä ole.. Haha, eipä yhtään.
En osaa oikeen koota ajatuksia selkeiksi. Raivostun kotona pienistä jutuista, ja aina miehelle. Jos olen sopinut ystävän kanssa että nähdään ja hän joutuu perumaan, tottakai harmittaa. Kenelle suutun? Miehelle. Hän joutuu ottamaan vastaan kaikki pettymyksen tunteet. Kysyinkin mieheltä miten hän jaksaa mua. "Kyllä sä suurimman osan ajasta olet ihana" aww.
Kohti uusia pettymyksiä. Paljon vietetään aikaa lapsellisten ystävien kanssa. Siis lapsellisten. Mies uskaltaa pitää sylissään kaksi viikkoa vanhaa pikkuruista. Otin kuvan. Vauva istui kuin nenä päähän. Ihmeellinen kierto (vain 17 päivää) ei ollutkaan muuta kuin häiriö elimistössä. Seuraava tuli ja meni, olisko ollut kp27 kun menkat alkoi. Se siitä. En aio enää kiertopäiviä laskea, en osta enää ainuttakaan ovistikkua. Seksiäkin on ollut ehkä vain kerran viikossa. Ilman että mitään ollaan puhuttu, on kaikki stressaava vauvantekohommeli jäissä. Mun ajatukset ei ole muuttuneet mihinkään, en toivo mitään enempää kuin omaa lasta. Mutta. Ehkä olisi parempi keskittyä ensin korjaamaan parisuhde kuntoon. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi. <3
-C
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Picture five
Lapsettomuus. Se taitaa olla asia, joita monet eivät lainkaan ymmärrä. Lapsettomuudesta ei puhuta kovaan ääneen kailottaen. En itseasiassa en tiedä ketään, joka olisi asiasta puhunut, KUNNES raskaudutaan. Ainakaan julkisesti. Kuulen liiankin usein kyselyä "milloinkas te aiotte hankkia lapsia"' johon olen oppinut vastaamaan erittäin tylysti "ehkä joskus"
En vaan itse ymmärrä miksi tuollaista asiaa edes kehdataan kysyä! En ikinä kysyisi itse keneltäkään.
Lapsettomuus. En itse osaa sisäistää koko käsitettä. Kärsinkö minä? Kyllä, tän ainaisen tunnemyrskyn kanssa eläminen on yhtä kamppailua. Sen sain huomata tänään. Ystäväni sai esikoisensa, vauvan, joka ei ollut toivottu ja tulikin aikamoisena yllätyksenä. Perhosia vatsassa odottelin koko päivän että päästään vierailemaan sairaalaan. Innoissani matkalla arvuuteltiin millä tuulella tuore äiti on.
Siinä se pötkötti. Pieni, kaunis, täydellinen vauva. Ystäväni suurin stressin aihe oli vauvan ulkonäkö. Jeps, täydellinen toinen oli. Istuttiin huoneessa koko vierailun ajan. Sain käärön syliini ja silmäni kostuivat. Joku kyynel vierähti. Olen aika neutraali yleensä, joten tätä vähän ihmeteltiin.
Ilta sujui kotona rauhallisesti. Ei paljoa puhuttu miehen kanssa. Aloinkin itsekseni miettimään omia reaktioitani. Pitäisi olla iloinen ja onnellinen ystävän puolesta. En vaan pysty siihen. Olen maailman julmin ihminen. Päässä pyörii entistä enemmän ajatukset siitä, ettei meille koskaan tule vauvaa. Nämä on nyt näitä alkureaktioita..ehkä helpottaa kun kaikki hässätys häviää ympäriltä.
Vietän kokoajan entistä enemmän aikaa 'lapsellisten' ystävieni kanssa, sillä ajattelin että sekin helpottaisi kuumeilua. Ei ainakaan toistaiseksi ole auttanut.
Eräs ystävä kysyi minulta tänään ovulaatioista. Hän sanoi, että joutuu nyt googlaamaan miten ovulaatio menikään, kun heillä ei tunnu tärppäävän. Yritin ihan perusasiat kertoa. Hän totesi ettei ole koskaan joutunut miettimään mitään ovulaatioita, mutta nyt kun haluaisivat toisen nopeasti aluilleen, pitäis katsoa jos se auttaisi raskautumaan.. Niin, ja löytyihän netistä sellainenkin tieto että vain muutamat päivät ovat otollisimpia! Huhhu, ja minä en päivääkään pysty olemaan tarkkailematta kehon toimintaani. Oma kierto on niin sekaisin tällä hetkellä, että odotan kuukautisia alkaviksi oikeastaan milloin vaan. Nyt on joko kp 18 tai kp 33, ei mitään fiiliksiä kropassa pitkiin aikoihin. Eikä tässä toisaalta mitään yritystäkään ole ollut.
Aamen.
-C
En vaan itse ymmärrä miksi tuollaista asiaa edes kehdataan kysyä! En ikinä kysyisi itse keneltäkään.
Lapsettomuus. En itse osaa sisäistää koko käsitettä. Kärsinkö minä? Kyllä, tän ainaisen tunnemyrskyn kanssa eläminen on yhtä kamppailua. Sen sain huomata tänään. Ystäväni sai esikoisensa, vauvan, joka ei ollut toivottu ja tulikin aikamoisena yllätyksenä. Perhosia vatsassa odottelin koko päivän että päästään vierailemaan sairaalaan. Innoissani matkalla arvuuteltiin millä tuulella tuore äiti on.
Siinä se pötkötti. Pieni, kaunis, täydellinen vauva. Ystäväni suurin stressin aihe oli vauvan ulkonäkö. Jeps, täydellinen toinen oli. Istuttiin huoneessa koko vierailun ajan. Sain käärön syliini ja silmäni kostuivat. Joku kyynel vierähti. Olen aika neutraali yleensä, joten tätä vähän ihmeteltiin.
Ilta sujui kotona rauhallisesti. Ei paljoa puhuttu miehen kanssa. Aloinkin itsekseni miettimään omia reaktioitani. Pitäisi olla iloinen ja onnellinen ystävän puolesta. En vaan pysty siihen. Olen maailman julmin ihminen. Päässä pyörii entistä enemmän ajatukset siitä, ettei meille koskaan tule vauvaa. Nämä on nyt näitä alkureaktioita..ehkä helpottaa kun kaikki hässätys häviää ympäriltä.
Vietän kokoajan entistä enemmän aikaa 'lapsellisten' ystävieni kanssa, sillä ajattelin että sekin helpottaisi kuumeilua. Ei ainakaan toistaiseksi ole auttanut.
Eräs ystävä kysyi minulta tänään ovulaatioista. Hän sanoi, että joutuu nyt googlaamaan miten ovulaatio menikään, kun heillä ei tunnu tärppäävän. Yritin ihan perusasiat kertoa. Hän totesi ettei ole koskaan joutunut miettimään mitään ovulaatioita, mutta nyt kun haluaisivat toisen nopeasti aluilleen, pitäis katsoa jos se auttaisi raskautumaan.. Niin, ja löytyihän netistä sellainenkin tieto että vain muutamat päivät ovat otollisimpia! Huhhu, ja minä en päivääkään pysty olemaan tarkkailematta kehon toimintaani. Oma kierto on niin sekaisin tällä hetkellä, että odotan kuukautisia alkaviksi oikeastaan milloin vaan. Nyt on joko kp 18 tai kp 33, ei mitään fiiliksiä kropassa pitkiin aikoihin. Eikä tässä toisaalta mitään yritystäkään ole ollut.
Aamen.
-C
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Fourth square
Sunnuntai. Se on mun lepopäivä. Saa nukkua niin pitkään kuin haluaa, syödä hyvin, käydä kävelyllä, olla vaan. Satuin vilkaisemaan kalenteria, tänään olisi kp 26/26, vahva epäily ettei nyt ole vuodot alkamassa. Johtuu siis kp17 alkaneesta vuodosta, joka ei voinut olla kiinnittymisvuotoa, vaan todennäköisesti vain häiriövuotoa, välimuotoa. En tiedä millä termeillä kutsuisi sitä. Vuoto kesti kokonaiset seitsemän päivää, hieman niukempana kuin kuukautiset mulla yleensä. Aina niin säännöllisten kuukautisten muuttuminen äkillisesti ihmetyttää. Mitä tuolla sisällä tapahtuu?
Terveyskirjastosta löytyi tällainen lausunto:
"Joskus välivuodot ovat merkki jostakin yleissairaudesta, esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöstä, tai ylimääräisiä vuotoja voi aiheuttaa huonossa tasapainossa oleva sairaus, kuten diabetes tai munuaisten tai maksan vajaatoiminta. Myös jotkut lääkkeet, kuten psyykenlääkkeet, suuret asetyylisalisyylihappopitoisuudet, spironolaktoni (nesteenpoistolääke), ketokonatsoli (sienilääke) ja epilepsialääkkeet voivat aiheuttaa välivuotoja ja kiertojen epäsäännöllisyyttä."
Muutama kuukausi sitten kävin terveyskeskuksen lääkärin juttusilla. Multa otettiin kolme purkkia verta, tehtiin gynekologinen tutkimus ja papakoe. Lääkäri lähetti tuloksista kirjallisen lausunnon. Ei mitään, viitearvoissa kaikki. En syö minkäänlaisia lääkkeitä, buranaakin otan vasta kun oikeesti sattuu, ja paljon. Noh, onneksi seuraan omaa kiertoa tarkasti. Jos häiriövuodot jatkuvat, hakeudun hoitoon.
Ihanaa että pakkaset ja lumi tulivat Etelä-Suomeenkin! Tuntuu, että yhdessä viikossa on saanut auringosta imettyä voimaa tähän kurjaan talveen. Ainoa mistä en välitä, on voimakas viima ulkona. Mieli virkeänä kohti uutta. Elämä jatkuu meillä täysin samanlaisena kuin aiemminkin. Live the life you love, live the life you live. Jos sitä opettelisi nyt itsekin elämään liikaa stressaamatta ja ajattelematta. Jos oppisi vaikka elämään hetkessä.
-C
Terveyskirjastosta löytyi tällainen lausunto:
"Joskus välivuodot ovat merkki jostakin yleissairaudesta, esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöstä, tai ylimääräisiä vuotoja voi aiheuttaa huonossa tasapainossa oleva sairaus, kuten diabetes tai munuaisten tai maksan vajaatoiminta. Myös jotkut lääkkeet, kuten psyykenlääkkeet, suuret asetyylisalisyylihappopitoisuudet, spironolaktoni (nesteenpoistolääke), ketokonatsoli (sienilääke) ja epilepsialääkkeet voivat aiheuttaa välivuotoja ja kiertojen epäsäännöllisyyttä."
Muutama kuukausi sitten kävin terveyskeskuksen lääkärin juttusilla. Multa otettiin kolme purkkia verta, tehtiin gynekologinen tutkimus ja papakoe. Lääkäri lähetti tuloksista kirjallisen lausunnon. Ei mitään, viitearvoissa kaikki. En syö minkäänlaisia lääkkeitä, buranaakin otan vasta kun oikeesti sattuu, ja paljon. Noh, onneksi seuraan omaa kiertoa tarkasti. Jos häiriövuodot jatkuvat, hakeudun hoitoon.
Ihanaa että pakkaset ja lumi tulivat Etelä-Suomeenkin! Tuntuu, että yhdessä viikossa on saanut auringosta imettyä voimaa tähän kurjaan talveen. Ainoa mistä en välitä, on voimakas viima ulkona. Mieli virkeänä kohti uutta. Elämä jatkuu meillä täysin samanlaisena kuin aiemminkin. Live the life you love, live the life you live. Jos sitä opettelisi nyt itsekin elämään liikaa stressaamatta ja ajattelematta. Jos oppisi vaikka elämään hetkessä.
-C
lauantai 11. tammikuuta 2014
Chapter three
Millaista on, kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa näitä ajatuksia? Melko kurjaa etten sanoisi. Jos olen vapaalla arkipäivänä yksikseni, meinaa usein maailma kaatua päälle. Tykkään kovasti mun työstä, ja siellä onkin yleensä sen verran hektistä että saa ajatukset muualle. Tämä on mun mielestä hyvä asia. Kyllä joskus on ihanaa olla ihan itsekseen ja mietiskellä aivan kiireettömänä maailman menoa. Suututtaa vauvauutiset, tosielämässä. Kaikkien puoltuttujenkin ihanat uutiset Facebookissa. Miks sitä tuntee katkeruutta eikä iloa muiden puolesta..
Tiedän, että haluan tätä enemmän kuin poikaystävä. Meinasin kirjoittaa mies, niinkun töissä saatan sanoa, mutta ei termi vaan sovi tähän. Mies elää päivä kerrallaan eikä ole sellaista ihmistyyppiä joka ajattelisi tulevaisuutta. Tai tietenkin ajattelee, mutta ei samalla lailla kuin minä.
Vauva on ollut haaveissa varmaan viiden vuoden ajan. Minulla. Läheisillä ihmisillä ei silloin vielä ollut lapsia, joten ei lasten kanssa tullut paljoa oltua. Nykyisin paljonkin, paitsi jos ahdistaa.
Kp 18 menossa joulupettymysten jälkeen. Mitä tapahtui eilen? Kävin illalla pissalla ja paperiin tuli pyyhittäessä vaaleanpunaista vuotoa?! Sitten siihen pienet googlailut perään, luin, että ovis kp 10-14 välillä voisi aiheuttaa tän. Tai siis niin että kiinnittymisvuotoa olisi. Hmm. Toiveita.
Töissä verta tippui pari tippaa pönttöön asti. Mitä tämä taas on.. Aina niin säännölliset kuukautiset muuttuu tällaisiksi. Laitoin jopa tamponin. Nyt iltasella näyttäisi loppuvan vuoto.
Miehen kanssa etsittiin netistä mitä tämä on. Ovulaatiovuoto? En koskaan aikaisemmin ole kuullut tästä. Voi ilmeisesti jatkua parikin päivää, ja tulee kierron puolivälissä, eli nyt.
Taaaaas ehdin jo hieman elätellä toiveita vauvasta, mutta ei. Ei ole meidän aika.
-C
Tiedän, että haluan tätä enemmän kuin poikaystävä. Meinasin kirjoittaa mies, niinkun töissä saatan sanoa, mutta ei termi vaan sovi tähän. Mies elää päivä kerrallaan eikä ole sellaista ihmistyyppiä joka ajattelisi tulevaisuutta. Tai tietenkin ajattelee, mutta ei samalla lailla kuin minä.
Vauva on ollut haaveissa varmaan viiden vuoden ajan. Minulla. Läheisillä ihmisillä ei silloin vielä ollut lapsia, joten ei lasten kanssa tullut paljoa oltua. Nykyisin paljonkin, paitsi jos ahdistaa.
Kp 18 menossa joulupettymysten jälkeen. Mitä tapahtui eilen? Kävin illalla pissalla ja paperiin tuli pyyhittäessä vaaleanpunaista vuotoa?! Sitten siihen pienet googlailut perään, luin, että ovis kp 10-14 välillä voisi aiheuttaa tän. Tai siis niin että kiinnittymisvuotoa olisi. Hmm. Toiveita.
Töissä verta tippui pari tippaa pönttöön asti. Mitä tämä taas on.. Aina niin säännölliset kuukautiset muuttuu tällaisiksi. Laitoin jopa tamponin. Nyt iltasella näyttäisi loppuvan vuoto.
Miehen kanssa etsittiin netistä mitä tämä on. Ovulaatiovuoto? En koskaan aikaisemmin ole kuullut tästä. Voi ilmeisesti jatkua parikin päivää, ja tulee kierron puolivälissä, eli nyt.
Taaaaas ehdin jo hieman elätellä toiveita vauvasta, mutta ei. Ei ole meidän aika.
-C
torstai 26. joulukuuta 2013
Second view
Kp 1. Hyvää joulua me.
Pitkästä aikaa elättelin toiveita ja sitten ne kaatuivatkin. Enpä taida enää toivoa mitään kummempaa. Tässä kierrossa tuntui kaikki niin epätodelliselta. Ovistikut loppuivat viime kuussa; mentiin siis intuition mukaan. Sekä seksiä oli paljon. Enemmän kuin yleensä. Jouduttiin perumaan ensikäynti Naistenklinikalle, jonka piti olla kuun puolessa välissä. Eipä tässä mikään kiire enää tunnu olevankaan. Ihan luovuttaja fiilis. Shit happens.
Mulla on ollut erittäin tarkka kierto. Tasan 26 päivää. Ja melkeinpä kellontarkkaan. Ja nyt ne sitten alkoi, kp 27. Viikko sitten alkoi mulle ihan tuntemattomat oireet. Joka kuukausi maha on pullottanut sekä kärsin normaaleista (helvetin kivuliaista) kuukautiskivuista. Nyt sain viikon sisällä kaksi itkukohtausta. Siis aloin vollottamaan ihan pikkuriikkisistä syistä, jotka ei liittynyt toisiinsakaan millään lailla. En pystynyt pidättämään vaikka kuinka yritin. Tällaista ei oo koskaan tapahtunut. Rinnat turposi kuin ilmapallot, sekä tuli kosketusaroiksi. Ilman liivejä sattui ihan. Se loppui kp 26 ja arvasin että nyt se sieltä alkavat. Jeps.
Kipeitä vihlaisuja tunsin noustessa ylös. Alaselkä kipuili, samoin alavatsa. Ne mulla nyt yleensäkin oireilee. Yritän olla lukematta netistä mitään, jotten vaan ala kuvittelemaan mitään. Ihme juttu, että tällaiset pienetkin oireet nostaa sen pienen kipinän esiin. Mitä jos. Mitä jos tässä kuussa oltaisiin raskauduttu. Kesävauva elokuussa. Olisi kyllä niin kuulostanut hyvältä.
Oon miettinyt onko mun mahdollista päästä itsekseni tutkimukseen. Naistenklinikalle ei ainakaan pääse ilman kumppania. Jos mulla onkin joku munarakkulaoireyhtymä? Voinko hakea kunnallisella yksikseni tutkimuksiin, tuskinpa.
Voiko tämä tästä vielä vaikeammaksi mennä? Voi. Jos saan joskus kuulla ettei voida saada lasta koskaan, ollenkaan. Se olisi se pahempi.
-C
Pitkästä aikaa elättelin toiveita ja sitten ne kaatuivatkin. Enpä taida enää toivoa mitään kummempaa. Tässä kierrossa tuntui kaikki niin epätodelliselta. Ovistikut loppuivat viime kuussa; mentiin siis intuition mukaan. Sekä seksiä oli paljon. Enemmän kuin yleensä. Jouduttiin perumaan ensikäynti Naistenklinikalle, jonka piti olla kuun puolessa välissä. Eipä tässä mikään kiire enää tunnu olevankaan. Ihan luovuttaja fiilis. Shit happens.
Mulla on ollut erittäin tarkka kierto. Tasan 26 päivää. Ja melkeinpä kellontarkkaan. Ja nyt ne sitten alkoi, kp 27. Viikko sitten alkoi mulle ihan tuntemattomat oireet. Joka kuukausi maha on pullottanut sekä kärsin normaaleista (helvetin kivuliaista) kuukautiskivuista. Nyt sain viikon sisällä kaksi itkukohtausta. Siis aloin vollottamaan ihan pikkuriikkisistä syistä, jotka ei liittynyt toisiinsakaan millään lailla. En pystynyt pidättämään vaikka kuinka yritin. Tällaista ei oo koskaan tapahtunut. Rinnat turposi kuin ilmapallot, sekä tuli kosketusaroiksi. Ilman liivejä sattui ihan. Se loppui kp 26 ja arvasin että nyt se sieltä alkavat. Jeps.
Kipeitä vihlaisuja tunsin noustessa ylös. Alaselkä kipuili, samoin alavatsa. Ne mulla nyt yleensäkin oireilee. Yritän olla lukematta netistä mitään, jotten vaan ala kuvittelemaan mitään. Ihme juttu, että tällaiset pienetkin oireet nostaa sen pienen kipinän esiin. Mitä jos. Mitä jos tässä kuussa oltaisiin raskauduttu. Kesävauva elokuussa. Olisi kyllä niin kuulostanut hyvältä.
Oon miettinyt onko mun mahdollista päästä itsekseni tutkimukseen. Naistenklinikalle ei ainakaan pääse ilman kumppania. Jos mulla onkin joku munarakkulaoireyhtymä? Voinko hakea kunnallisella yksikseni tutkimuksiin, tuskinpa.
Voiko tämä tästä vielä vaikeammaksi mennä? Voi. Jos saan joskus kuulla ettei voida saada lasta koskaan, ollenkaan. Se olisi se pahempi.
-C
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Number one
Tällaisina yön pikkutunteina tulee ajateltua asioita, liikaakin. Oon käyttänyt jonkin näköistä päiväkirjaa ajatusten purkuun. Kannan tätä kirjasta mukana laukussani, minne ikinä meenkin. Nyt ajattelin haudata sen jonnekin syvälle kaapin lokeroon ja avaan vasta ensi elämässä.
Mikä siinä onkin että kaikesta aina jaksaa vaan valittaa. Oon just niin perusnegatiivinen liiankin monessa asiassa. Kaikki pitää saada tässä ja nyt. Niin ei vaan tuu tapahtumaan.
Varmaan viitisen vuotta sitten aloin satunnaisesti lukemaan lifestyle- blogeja. Nykyään näistä muutamat löytyy edelleen puhelimen lukulistalta ja selaan ne nopsasti läpi sillon tällöin. Tuntuu että oon ite saanu päähänpinttymän blogeista; erityisesti haaveilu-yritys-odotusaiheisista. Kerran päivässä tarkastan onko joku päivittänyt tilannettaan. Sairasta vai mitä? Mies välillä ärähtääkin, että nyt se kone pois. "Joojoo kohta"
Enemmän nään hyvää blogien lukemisessa. Tuntuu siltä että oon oppinut itsestäni uusia asioita muiden kokemusten kannalta. Vaikka lifestyle blogit on vaihtunut raskausblogeihin, uppoudun ihan omaan maailmaani kun luen niitä. Oman kehon ja tuntemusten tutkiskelua oon tehnyt enemmän kun koskaan. Oon oppinut kärsivälliseksi miehen kanssa. Ehkä pari kaljaa kaverin kanssa ei oo niin kamalaa. Sitä tapahtuu paljon paljon pahempia asioita ympärillä joista ei mitään tiedäkään.
Kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten oltiin miehen kanssa ihan pentuja, kun sanoin lopettavani e-pillerit. Seitsemän vuotta niitä tuli syötyä. Puolisen vuotta aika meni kun siivillä, nautittiin elämästä työn ja mulla työharjoittelun ohella. Kaikki hyvin. Jossain vaiheessa alettiin puhua vauvoista. Tämä tietenkin yöllä kahdestaan sängyssä pienessä hiprakassa baarista kotiin tultua. Meillä oli koko maailma avoinna. Mietittiin kuinka kiva että se kuin "sattumalta" tapahtuisi. Aamuyön hetkinä mietin miten ihanaa olisi kertoa vanhemmille ja ystäville. Laskeskelin ajankohtaa milloin vauva syntyisi, minkä ikäinen itse silloin olisin.
Mies epäröi aluksi. Hän mietti onko valmis isäksi. Täytyy sanoa että ei hän olisi ollut valmis. En tiedä onko vieläkään.
En osaa edelleenkään käyttää oikeaa sanastoa. Välillä muita blogeja lukiessani huomaan etten kaikkea ymmärrä. Dpo, pms, kp.. Sanoin miehelle yksi päivä "menossa kp27", jota hän ei todellakaan ymmärtänyt. Jep, ja ihan muiden blogien ja vauva.fi kautta oon itsekin oppinut sellaista sanastoa jota 'lapselliset' ystävänikään eivät ymmärrä.
En varmasti olisi nyt tässä ilman muita yritysblogeja. En ehkä olekaan viallinen. Sitä en vielä tiedä. En olisi ikinä rohkaistunut varaamaan aikaa tutkimuksiin ilman vertaistukea. Kaverit ympärillä ovat kuin taikasauvan loitsusta alkaneet kaikki lisääntymään. Ja kaikki vasta sen jälkeen, kun meillä alkoi haave lapsesta syntyä. Oon aina ollut itse niin lapsirakas, ja mies on muiden vauvojen myötä muuttunut samaan. Muutaman kuukauden testailin ovulaatiota, mutta en kertaakaan saanut ymmärrettävää vastausta tikusta. Jos en ovuloikaan ollenkaan? Haaveet haaveet, voisitteko muuttua todeksi..
- C
Mikä siinä onkin että kaikesta aina jaksaa vaan valittaa. Oon just niin perusnegatiivinen liiankin monessa asiassa. Kaikki pitää saada tässä ja nyt. Niin ei vaan tuu tapahtumaan.
Varmaan viitisen vuotta sitten aloin satunnaisesti lukemaan lifestyle- blogeja. Nykyään näistä muutamat löytyy edelleen puhelimen lukulistalta ja selaan ne nopsasti läpi sillon tällöin. Tuntuu että oon ite saanu päähänpinttymän blogeista; erityisesti haaveilu-yritys-odotusaiheisista. Kerran päivässä tarkastan onko joku päivittänyt tilannettaan. Sairasta vai mitä? Mies välillä ärähtääkin, että nyt se kone pois. "Joojoo kohta"
Enemmän nään hyvää blogien lukemisessa. Tuntuu siltä että oon oppinut itsestäni uusia asioita muiden kokemusten kannalta. Vaikka lifestyle blogit on vaihtunut raskausblogeihin, uppoudun ihan omaan maailmaani kun luen niitä. Oman kehon ja tuntemusten tutkiskelua oon tehnyt enemmän kun koskaan. Oon oppinut kärsivälliseksi miehen kanssa. Ehkä pari kaljaa kaverin kanssa ei oo niin kamalaa. Sitä tapahtuu paljon paljon pahempia asioita ympärillä joista ei mitään tiedäkään.
Kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten oltiin miehen kanssa ihan pentuja, kun sanoin lopettavani e-pillerit. Seitsemän vuotta niitä tuli syötyä. Puolisen vuotta aika meni kun siivillä, nautittiin elämästä työn ja mulla työharjoittelun ohella. Kaikki hyvin. Jossain vaiheessa alettiin puhua vauvoista. Tämä tietenkin yöllä kahdestaan sängyssä pienessä hiprakassa baarista kotiin tultua. Meillä oli koko maailma avoinna. Mietittiin kuinka kiva että se kuin "sattumalta" tapahtuisi. Aamuyön hetkinä mietin miten ihanaa olisi kertoa vanhemmille ja ystäville. Laskeskelin ajankohtaa milloin vauva syntyisi, minkä ikäinen itse silloin olisin.
Mies epäröi aluksi. Hän mietti onko valmis isäksi. Täytyy sanoa että ei hän olisi ollut valmis. En tiedä onko vieläkään.
En osaa edelleenkään käyttää oikeaa sanastoa. Välillä muita blogeja lukiessani huomaan etten kaikkea ymmärrä. Dpo, pms, kp.. Sanoin miehelle yksi päivä "menossa kp27", jota hän ei todellakaan ymmärtänyt. Jep, ja ihan muiden blogien ja vauva.fi kautta oon itsekin oppinut sellaista sanastoa jota 'lapselliset' ystävänikään eivät ymmärrä.
En varmasti olisi nyt tässä ilman muita yritysblogeja. En ehkä olekaan viallinen. Sitä en vielä tiedä. En olisi ikinä rohkaistunut varaamaan aikaa tutkimuksiin ilman vertaistukea. Kaverit ympärillä ovat kuin taikasauvan loitsusta alkaneet kaikki lisääntymään. Ja kaikki vasta sen jälkeen, kun meillä alkoi haave lapsesta syntyä. Oon aina ollut itse niin lapsirakas, ja mies on muiden vauvojen myötä muuttunut samaan. Muutaman kuukauden testailin ovulaatiota, mutta en kertaakaan saanut ymmärrettävää vastausta tikusta. Jos en ovuloikaan ollenkaan? Haaveet haaveet, voisitteko muuttua todeksi..
- C
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)